Blogi

11.marraskuu 2016 - 12:08

Voittajan havaintoja

Löin maaliskuussa vetoa, että Donald Trump voittaisi vaalit. Kumpikin osapuoli sai ehdottaa oman palkintonsa. Vastapuoli halusi minulta pitkävartiset kuviovillasukat. Minä määräsin palkinnoksi illallisen Pariisissa. Tuo Hillary Clintonin tuttava ja kannattaja olisi suostunut vaikka maailmanympärysmatkaan, sillä hän oli niin varma, että oma palkintoni olisi fiktiivinen. Vielä vaalipäivänä hän ilmoitti minulle sukkien väriyhdistelmän. Minä muistutin Pariisista. No problem.
nayttokuva-2016-11-11-kello-11-52-45
On heti alkuun sanottava, etten kannattanut kumpaakaan ehdokasta. Ensimmäisen kerran pitkästä aikaa minulla ei ollut muuta mielipidettä kuin turhautuneisuus. Miten me olemme ihmiskuntana päätyneet tilanteeseen, jossa johtavan kansakunnan tarjotessa parastaan vaihtoehdot houkuttelevat niin vähän? Joskus olisi syytä pohtia, mitä sosiaalinen media tekee politiikalle. Olemmeko luomassa niin vastenmielisen politiikan ympäristön, että alalle hakeutuvat ja myllytyksestä selviävät vain enemmän tai vähemmän persoonallisuushäiriöiset?

Vaaliyönä katselin uutispäivystystä hämmentyneenä siitä, kuinka huonosti Yleisradio oli varautunut Trumpin voittoon. Eikö edes Brexitistä opittu mitään? On yhä ilmeisempää, että media elää luomassaan some-kuplassa: se pyrkii muuttamaan maailmaa mutta ei niinkään onnistu enää havaitsemaan eikä kuvaamaan sitä. Oli kiusaannuttavaa katsella tunti toisensa jälkeen enimmäkseen päivittelyä. Kaikilla haastatelluilla tuntui olevan tarve vakuuttaa pettymystään ja demonisoida Trump. Jos yleinen mielipide on näin vahva ja vaalitulos on kuitenkin toinen, on syytä huolestua journalismin puolesta. Kyllä sen pitäisi lisätä ymmärrystämme eikä kairata kuulijakuntaa syvemmälle poteroihin. Olisin halunnut kuulla asiallista analyysia, mikä Trumpin sanomassa vetosi. Nyt studiossa pääteltiin julistaa amerikkalaiset hulluksi.

Se ei ole riittävän hyvä selitys.

Tässä tulee muutama oma poimintani, mutta tärkeysjärjestykseen niitä en osaa asettaa.

Yksi syy löytyy viime hetken gallupeista. Olisi parempi pidättäytyä niistä yhteisellä sopimuksella viimeisen viikon ajaksi. On paljon mahdollista, että sekä Brexitissä että USA:n presidentin vaaleissa vaalien alla julistettu lopputulos oli yksi syy tuloksen keikahtamiseen. Osa äänestäjistä jäi kotiin ajatellen, että asia on jo selvä ilman omaakin panosta. Toinen osa lähti korjaamaan vaalitulosta. Brexitin kohdalla tapahtui jopa, ettei välttämättä enää heijastella omaa poliittista näkemystä vaan halutaan säätää tulosta kutkuttavan niukaksi.

Ilmastopolitiikka on epäilemättä yksi Clintonin tappion syy, ja sitä on analysoitu liian vähän. Trumpille Obaman/Clintonin ilmastolinjaukset ovat kuin tarjottimella annettu helppo vaaliase. Sellainen ilmastopolitiikka, joka siirtää päästöjä kehittyviin maihin ja vie työpaikkoja sinne, ei luonnollisestikaan vähennä globaaleja päästöjä. Se on aito, kelvollinen argumentti. Mutta sen tiliin on helppo panna myös teollisen rakenteen luonnollinen muutos. Keskustelu oli epä-älyllistä molemmissa leireissä. Obama/Clinton puolusti tehotonta ilmastopolitiikkaa kritiikittömästi ja halusi sitä lisää, Trump liioitteli päästöjen vähentämisen seurausvaikutuksia. Myös energiapolitiikassa uusiutuvan energian potentiaalin yliarviointi koitui demokraattileirille kohtaloksi.

Tähän liittyvät myös Suomessa esitetyt varsin asiantuntemattomat arviot Pariisin sopimuksen kohtalosta. Palaan siihen erikseen, mutta lyhyesti faktat. Pariisin sopimus ei ole mikään pelastus. Se ei käytännössä sido muuhun kuin raportoimaan päästöistä. EU:n kohdalla sanamuodot ovat kuitenkin sitovat. Käytännössä me siis edelleen jatkamme varsin yksipuolista päästövähennyspolitiikkaamme. Kilpailijamme kasvattavat päästöjään, kuten olen aiemmin kuvannut. Sopimus sitoi vain Obaman hallintoa, USA:n kongressi ei ole sitä hyväksynyt. Eikä tule näin ollen hyväksymäänkään, sillä se kaatuu vähintään 100 miljardin vuotuiseen ilmastorahoitukseen kehittyville maille kuten Kiinalle. On syytä kysyä, jääkö tämä rahoitusvelvollisuus yksin EU:n päälle.

Monet olivat varmoja, että uutiset Trumpin menneistä kourimisista ja halventavista puheista kaataisivat hänen kannatuksensa. Yhtä monet kokivat asetelman erittäin tekopyhänä. Bill Clinton oli poliittisessa virassa ollessaan syyllistynyt vakaviin aseman väärinkäytöksiin naisten kanssa. Hänen puolisonsa oli korkeassa asemassaan tuolloin leimannut alemman luokan naiset valehtelijoiksi.

Yksi huomioni on strateginen. Jo keväällä ajattelin, että hengellisissä piireissä aina hyvin viihtynyt Clinton on tekemässä kampanjansa kannalta strategisen virheen – jos siis hän ylipäätään haluaa voittaa, miksi hän ottaa vaaliaseekseen abortinvastustamisen vastustamisen niin voimakkaasti? Oli selvää, että hän karkotti Trumpia syyllistävillä puheillaan joukon katolisia ja evankeelisia äänestäjiään, jotka alkoivat pelätä, että Hillaryn suvaitsevaisuuskorostukset muuttuvat suvaitsemattomuudeksi uskonnollisen vakaumuksen omaavia kohtaan. Liberaalien äänet hänellä olisi jo joka tapauksessa, joten sillä puolella ei olisi luullut olevan mitään hävittävää. Mutta tätä vain ihmettelin ääneen, sillä olin tottunut ajattelemaan Hillary Clintonin naisena, joka haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä. Jos hän kuitenkin otti tietoisen riskin oman vilpittömän vakaumuksensa takia, kunnioitan linjausta.

Vaalituloksesta huolimatta osallistun helmikuussa USA:n kansalliselle ekumeeniselle rukousaamiaiselle, jonne Trump heti virkaanastumisensa jälkeen epäilemättä osallistuu. Moni poliitikko on jo pannut merkille saman, ja muutaman entisen valtiojohtajan olen jo huomannut hommanneen itselleen kutsun aamiaiselle, koska se on käytännössä ensimmäinen mahdollisuus ravistaa kättä Trumpin kanssa. Näinhän Tony Blair hoksasi menetellä kahdeksan vuotta sitten Obaman astuessa tehtäväänsä. Hän oli näin ensimmäinen eurooppalainen valtiomies, joka pääsi kättelemään Obamaa, ja ohitti täten niin Brownin, Merkelin kuin Sarkozynkin.

Lopuksi kevennys: Vuonna 2002 saapuessani USA:han tiukkailmeinen tullivirkailija tivasi New Yorkin lentokentällä matkani aikeita. Kerroin meneväni Washingtoniin. – Mihin sinne? -Senaattiin. -Ketä tapaatte siellä? -Esimerkiksi Hillary Clintonin. Mies mittaili minua päästä varpaisiin ja murahti sitten: – Stay away from the other Clinton. Pysykää kaukana sitä toisesta Clintonista.

nayttokuva-2016-11-11-kello-11-50-01

Share Button