Blogi

29.elokuu 2016 - 17:44

Pärjätkää sitten

Jos poliitikot vielä vielä esittävät tuulivoimalle jatkotukia, ehdotan että perustetaan kansanliike, joka velvoittaa heidät pärjäämään yksinomaan pelkällä tuulivoimalla. Tuulivoiman osuus kulutetusta energiasta Suomessa oli viime vuonna alle yksi prosentti. Ehkä se riittää eduskunnalle. Mutta muistetaan että se maksaa noin 300 miljoonaa vuodessa eduskunnan nykyisten kulujen päälle.

Perusteluni on looginen. Tuo tuki syrjäyttää muita energiamuotoja. Jos siis kannatat tukea, sinun pitää kantaa sen seuraukset.

Viikonloppuna puhaltanut Rauli-myrsky sai vauhtia tuulivoimaloiden turpiineihin. Yle uutisoi, että valmiiksi rakennetut yhteensä yli 1000 MW:n myllyt tuottivat sähköä enemmän kuin Olkiluodon yksi reaktori.

Energiasta ymmmärtämätön maallikko saattaa ihmetellä, miksi tuulivoimaa ja etenkin sen tukia sitten vastustetaan. Niin näkyy miettivän moni poliitikkokin. Tuo myrskypäivä ikään kuin todisti, että tuulivoimassa on potentiaalia.

YLE siis vertasi koko asennettua tuulivoimaa yhteen Olkiluodon ydinreaktoriin. Kun tuulivoimaa on asennettu runsaasti ja asennetaan koko ajan lisää, tulee väistämättä eteen hetki, jolloin sen tuottama hetkellinen teho ylittää yhden reaktorin tehon. Nyt siihen tarvittiin myrsky, joka katkoi sähköjä.

Rauli-myrskyn tuottama tuulivoima merkitsi, että muiden tuottajien oli myytävä sähköä alennettuun hintaan tai vähennettävä tuotantoaan lähes yhden ydinvoimalan tuotannon verran. Kun tiedetään, että valmiiden päätösten mukaan syöttötariffien tuella rakennetaan kaikkiaan 2500 MW uutta tuulivoimaa, muiden tuottajien tilanne pahenee entisestään.

No mitä sitten? Saahan markkinoilta poistua vanhaa ja modernia tulla tilalle. Tilanteessa ei olisikaan mitään vikaa, jos näin tapahtuisi itsestään. Mutta kun valtio sekaantuu kilpailuun tukemalla yhtä energiantuottajaa mutta ei toista, tilanne on vakava. Kilpailukykyisestä tulee kilpailukyvytön, ei ominaisuuksiensa vaan poliitikkojen vuoksi.

Päätöksillään poliitikot osoittavat kuitenkin, etteivät he ymmärrä kokonaisuutta.

Purettu kapasiteetti on tuottanut sähköä kaikissa säätiloissa ja olosuhteissa. Odotettavissa on ongelmia viimeistään tyynellä -30ºC pakkasjaksoilla. Jos ja kun valtakunnan verkko kaatuu, seuraukset ovat enemmän kuin vakavia. Jotta näin ei kävisi, olisi pakko jossain vaiheessa tukea säätösähkökapasiteetin rakentamista. Vai luotetaanko sähkön tuontimahdollisuuksien pysyvän saatavilla ja edullisena?

Nyt noudatettu politiikka on tuhoamassa sähköntuotannon kilpailun. Tilalle näyttää kehittyvän veronmaksajien varoista maksettu, tuettu sähköntuotanto. Tilanne kärjistyy, kun kaikki päätetyt yhteensä 2500 MW tehoiset tuulivoimalat ovat käytössä.

Tänään on jo toisenlainen päivä. Illan tehotilanne Fingridin jatkuvasti päivittyvien tilastojen mukaan kertoi, että tuulisähkö tuottaa enää alle 2% kulutetusta sähköstä.

Niin pienestä määrästä ei kannattaisi murehtia tai kohkata, mutta ongelma onkin siinä, että koko ajan tuettuna tuo kääpiösähkö syö muita tuottajia markkinoilta pois. Juuri niitä, joita tarvitsisimme kovan paikan tullen.

Tästä syystä Energiateollisuuden uusi pomo Jukka Leskelä on vedonnut, että tukiaisista pitäisi luopua. Leskelä katsoo, ettei tämä ole edes uusiutuvan energian edistämistä edesauttavaa, sillä tukidraiverit ovat kehityksen jarruja. Jos tukea halutaan, se pitäisi suunnata uusiin eikä olemassaoleviin innovaatioihin. Samasta syystä Fingridin Jukka Ruusunen on sanonut suoraan, että jos sähköt katkeavat, se on poliitikkojen vika. 

Miten me olemme sallineet tämän? Tätä ihmetteli myös Vapon Ahti Martikainen blogissaan, jota suosittelen lämpimästi. Siinä missä ymmärrämme jättää vaikkapa syövän hoidon ratkaisut asiantuntijoille, on päästöjen vähentämisestä tullut jokamiehen temmellyskenttä. Tulokset ovat sen mukaisia. “Tekisi mieli väittää, että tässä maassa ei oikeasti ole kovinkaan montaa henkilöä, jotka voivat hyvällä sydämellä sanoa hallitsevansa koko energiapaletin. Kuitenkin siihen liittyvät päätöksen vaikuttavat meihin kaikkiin ja erityisesti yhteiskuntaamme”, Martikainen sanoo.

Jos poliitikot yhtään ymmärtäisivät minkä kaaoksen he ovat luoneet, he pyytäisivät veronmaksajilta ja energiantuottajilta anteeksi ja lopettaisivat vastaiset tukisuunnitelmat. Meillä piti jo olla systeemi, päästökauppa, joka ohjaisi vähäpäästöiseen tuotantoon, mutta sekään ei päässyt pahasti häirityillä markkinoilla näyttämään ohjausvaikutustaan.

Tuulivoimaa tuetaan valtion varoista joka vuosi 300 miljoonalla eurolla 12 vuoden ajan. Tuki tuo Suomeen kahden ydinvoimalan tehon verran uusia tuulivoimaloita. Tuulivoimalan omistajat saavat yli 80 €/MWh riskittömän syöttötariffin mukaista korvausta valtiolta ja sähköpörssistä. Muut sähkön tuottajat saavat sähköpörssistä noin 30 €/MWh. Tuulivoimaloiden voitto on ollut suurempi kuin liikevaihto, koska valtion maksamaa tukea ei lasketa liikevaihtoon. Näin kehittyy joukko uusia miljonäärejä, suoraan budjetista, valtion varoista. Tämä tuskin on energiapolitiikan tarkoitus.

Tilanne valtakunnan verkossa 29.08. klo 17.39

Tilanne valtakunnan verkossa 29.08. klo 17.39

Share Button