Blogi

01.kesäkuu 2016 - 08:01

Yksinkertaisesti älykäs, moninkertaisesti peloton

Kaksi vuotta sitten otin kantaa Kokoomuksen puheenjohtajapeliin blogissa, jonka olin otsikoinut To do –lista Alexille ja Antille. Varsinaisesti kirjoitin taloutemme ongelmista, mutta samalla ilmaisin luottamukseni, että pääministeriehdokkaista Alex Stubb hoitaisi asian parhaiten. Oletin, että puolueen ytimessä ollut ja talouspolitiikkaa keskeisesti linjannut Vapaavuorijatkaisi Kataisen linjalla, eikä näin ollen tarvittavaa muutosta saataisi aikaan. Stubbiin päädyin, kun omat suosikkini Piia-Noora Kauppi ja Harri Jaskari kieltäytyivät ehdokkuudesta.

Talouden ennusmerkeistä on uskaliasta sanoa nyt yhtään mitään, mutta ainakin poliittisesti olemme monessa mielessä haaskanneet kaksi vuotta. Ei Stubbkaan kyennyt tekemään sellaista irtiottoa, jota Kokoomus-politiikalta kaivattiin. Samalla syntyi vaikutelma, ettei hän ole ollut riittävän motivoitunut sen enempää pääministerin kuin valtiovarainministerin salkun kanssa. Mehän emme tietenkään näe Alexin pään sisään mutta päältä katsoen näytti siltä, ettei homma innosta – vain Bryssel saa miehen aidosti liekkeihin. Siksi on syytä tunnustaa reilusti ääneen, että olin tekemässä ylioptimistista rekrytointia.

Stubbin puolustukseksi on sanottava, että politiikka on ylipäätään jähmettynyt paikoilleen. Sen pelisäännöt ja tavat ovat syntyneet jatkuvan kasvun oletuksen pohjalle. Niukkuuden jakamiseen ei ole osaajia.

Suomen tilanne on edelleen huolestuttava, ja on entistä tärkeämpää, että valtiovarainministerin salkku tulee osaaviin käsiin – sitä luksusta Suomella ei ole ollut vuosikausiin. Tämä on syy, miksi pidän Elina Lepomäen ehdokkuutta onnenpotkuna, ja vain toivon, että kokoomuslaiset päättäjät ehtivät käsittää, millainen helmi ehdokkaiden joukossa on tarjolla. Arvostan sitä, että nainen joka voisi menestyä melkein missä vain, uhrautuu tarjolle raskaaseen hommaan. Se ei ole vain Kokoomuksen etu vaan se on ennen muuta Suomen etu.

Lepomäki edustaa harvinaisen pelotonta ja lahjomatonta poliitikkorotua. Minuun teki vaikutuksen se, ettei hän arponut omalta kannaltaan sopivinta hetkeä tai laskelmoinut mahdollisuuksiaan. Hän lähti ehdolle, koska maan tilanne vaatii sitä. Oma menestys on siihen nähden sivuseikka.

Parikymmentä vuotta sitten halveksin politiikkaa monen ikätoverini lailla. Aloin vasta vähitellen herätä siihen mahdollisuuteen, ettei kyse ole välttämättä pelkästä huoran ammatista vaan muitakin lähestymistapoja löytyy. Noina aikoina haaveilin kolumnissani, että hyvä poliitikko on sellainen, jonka ei ole pakko pärjätä politiikassa vaan joka uskaltaa hävitä: ”tarvitsemme kipeästi poliitikkoja, joiden maailma ei kaadu vaalitappioon”. Se, jolle politiikka on jo tullut ainoaksi mahdolliseksi uraksi, ei ole enää lahjomaton ihminen.

Tästä syystä uskon myös vahvasti ehdokkaani mahdollisuuksiin. Nyt ei ole liehittelypolitiikan vaan asiapolitiikan aika. Siitä Lepomäki on antanut näytön mm. europolitiikkaa koskevassa tervehenkisessä kirjoituksessaan, jonka allekirjoitan täysin. Lepomäki edustaa sitä pihviä, jota Kokoomuksen sämpylä kaipaa.

Share Button