Tulin yöllä Tampereelta Perjantai-ohjelman kuvauksista, jossa muisteltiin 30 vuotta sitten tapahtunutta Tshernobylin ydinvoimalakatastrofia. Aihe palautti mieleeni muistoja europarlamentista viiden vuoden takaa, Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Tuolloinen blogini Pitkitetty orgasmi (7.4.2011) kuvaa niitä tunnelmia, joiden vallassa poliitikot ovat tehneet ihmiskunnan kannalta kohtalokkaita ratkaisuja. Lainaan sitä:
“Keskiviikkona olin todistamassa europarlamentin täysistunnossa merkillistä hetkeä, kun salissa keskusteltiin EU:n tulevaisuuden energialinjauksista sekä siitä, mitä Japanin ydinturmasta pitää oppia. En ole koskaan nähnyt vihreitä niin innoissaan ja kiihtyneinä.
Kollegani ovat Tsernobyl-ajan nuoria aikuisia, joille ydinvoiman pelkäämisestä tuli elämäntehtävä. Neljännesvuosisadan odottelu toi neitsyeille kauan odotetun kokemuksen ja teeskentelemättömän, pitkitetyn orgasmin.
Koska eka kerta on aina eka kerta, piti sitä tietysti kehua. Niinpä muutaman tädin puheissa Fukushiman tähänastiset kaksi uhria oli vaihtunut kolmeenkymmeneentuhanteen kuolleeseen. Kiittelivät, kuinka oikeassa olivat olleet. Sumentunein simin he kehuivat toisilleen: ”mitä minä sanoin” – oli kannattanut odottaa tätä päivää. Äijät olivat häveliäämpiä oman ekakertansa tuulettamisessa, mutta kyllä hekin hekumoivat toistamalla, että ”ydinvoima on nyt todettu vaaralliseksi kerta toisensa jälkeen” – unohtui vain kertoa, miten.
Yhtä kaikki, ilma oli käsinkosketeltavan sakeana estrogeenipöllystä ja testosteronista, kun onnettomuuden luvuilla masturboitiin.
Ne luvut menivät vain ihan metsään. Noloahan se sellainen sivullisesta on.
Uhreja on toistaiseksi kaksi. Hekään eivät kuolleet säteilyyn vaan joko tsunamiin tai vetyräjähdykseen. Säteilyä toki vielä pelätään mutta on paras odottaa faktoja. Huolimatta siitä, että Japanissa tapahtui yksi suurimmista koskaan mitatuista maanjäristyksistä ja sitä seurasi yksi suurimmista koskaan tapahtuneista tsunameista, ja vaikka näihin ei ollut osattu varautua, ja vaikka voimaloissa ei ollut tehty edes esitettyjä parannustoimia, ja vaikka sähkönsaantia ei ollut turvattu poikkeusoloja varten ja vaikka japanilaiset tekivät alussa muitakin virheitä, silti kuolonuhreja ei ole toistaiseksi enempää.
Mutta jotenkin tässä vain tehtiin temput. Kollegoideni päässä maanjäristyksen ja tsunamin tuhannet uhrit sulautuivat ydinvoimalan vaurioitumiseen. Ihmeteltiin, eikö tuhansissa uhreissa ole tarpeeksi. Kysyttiin, kuinka monta ydinvoimalaonnettomuutta oikein tarvitsee tapahtua, ennen kuin näyttö riittää.
En ollut uskoa korviani.
Maanjäristyksen ja tsunamin tuloksena tiet, sillat, rautatiet ja rakennukset romahtivat. Uhriluvuksi arvioidaan 30 000 henkeä. Jos meppien logiikka on tätä tasoa, pitäisikö meidän purkaa vastaavat rakennelmat EU:ssa, ihan varmuuden vuoksi?
Ei ole epäilystäkään, etteikö Fukushiman onnettomuus olisi ollut katastrofi. Sitä ei olisi saanut tapahtua. Silti kuolonuhreja tullaan tuskin laskemaan tuhansissa tai sadoissa, ehkei edes kymmenissä.
Japanissa ongelma ei ollut ydinvoimassa vaan sijainnissa seismisesti aktiivisella alueella. Paniikkireaktio Euroopassa on siksi yllättävä. Sveitsissä uusi ydinvoimalahanke pantiin jo jäihin – millaista tsunamia sinne odotetaan?
Kun vähäpäästöiselle energiamuodolle ei ole uskottavaa edullista vaihtoehtoa, fossiilinen energia lähtee nousuun. Näin on tapahtunut jo Japanissa. Vahingot näkyvät paitsi taloudessa, myös ilmanlaadussa ja kansalaisten terveydessä. Euroopassa energiankäytöstä aiheutuvat ilman pienhiukkaset tappavat jo nyt vuosittain 300 000 ihmistä. Mutta tuskin tulemme näkemään parlamentissa vastaavaa ejakulointia fossiilisen energian uhrien vuoksi.
Sallikaa minun arvata. Kunhan kriisi on ohi, vahingot lasketaan, aikaa kuluu ja tädit rauhoittuvat, tapahtuu kummia. Ydinvoima arkipäiväistyy. Surkeaa vanhaa voimalaa kohtasi hirviöluokan maanjäristys ja tsunami. Sähkönsyöttö meni nurin ja lopetti jäähdytysjärjestelmän. Reaktorit alkoivat räjähdellä ja sulaa. Tapahtunut paljasti huonon suunnittelun ja rakennevikoja, mutta sikäli kuin tiedämme, kukaan ei saanut kuolettavaa annosta säteilyä.
Tapahtunut voi jopa osoittaa, että se on yksi turvallisimmista energiamuodoista. Siitä tulee vähemmän pelottava, kun virheistä opitaan, ja huomataan, miten yllättävän hyvin heikostikin varautunut järjestelmä kesti ennätysolosuhteita. Jos pahin mahdollinen skenaario ei yllä lähimaillekaan hiilivoiman vahinkolukuja, ydinvoiman demytologisoituminen on vihreälle liikkeelle tiukka paikka. Kiima laantuu.”
En uskalla arvioida, onko viiden vuoden takainen kiima jo laantunut, mutta jotain kertoo se, että kasvava joukko vihreitä ja ympäristöväkeä tarkistaa suhdettaan ydinvoimaan. Samaan aikaan Saksassa uutisoidaan, että osa vihreistä on kääntynyt vastustamaan megaluokan tuulivoimaa. Ehkä kannantarkistus on välttämätön, jos mielii esiintyä järjissään ympäristön puolesta.
Mikään energiamuoto ei ole harmiton, mutta päästöjen, tehokkuuden, turvallisuuden ja ilmanlaadun kannalta ydinvoimalle on yhä edelleen vaikea löytää vertaista.
Tshernobylin onnettomuudessa kuoli vähän yli 30 ihmistä (YLE uutisoi tällä viikolla 30000 mutta korjasi virheensä seuraavana päivänä). On arvioitu, että syöpäkuolemia tulee yhteensä 4000. Samaan aikaan samassa väestössä muita syöpäkuolemia on vähintään 100000, joten tätä ei voida koskaan tilastoista osoittaa. Kaikki vaikutukset ovat olleet paljon pienempiä kuin onnettomuuden jälkeen odotettiin. Lasten kilpirauhassyöpiä on esiintynyt runsaasti, mutta juuri nämä olisi voitu välttää rehellisellä tiedottamisella ja joditableteilla. Tapahtunutta salailtiin, ja neuvostokansa sai ensimmäiset tiedot onnettomuudesta vasta lännen kautta. Katastrofin syy oli huono moraali.
Ehkä olisi syytä puhua siitä, miten suurta vahinkoa huono moraali teettää joka alalla. Huonoa moraalia on myös se, että siedämme valheita ja rakennamme yhteiskuntaa puolitotuuksien varaan.
Kun Tshernobylin ja Fukushiman seurauksena ydinvoimaa on ajettu alas ja jätetty rakentamatta, seurauksena on aina ollut päästöjen ja ilmansaasteiden kasvu. Hiilivoiman uhriluvut voidaankin laskea jo miljoonissa. Energiewenden ihannemaana pidetyn Saksan sähköntuotannon päästöt eivät ole viime vuosina vähentyneet, päin vastoin kuin Suomessa. Tuotettua sähköyksikköä kohti saksalainen sähkö päästää noin neljä kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin suomalainen.
Ydinvoima ei tietenkään ole ratkaisu kaikkeen energiantarpeeseen, niin kuin ei mikään muukaan energiamuoto. Suomelle se on kuitenkin edelleen ratkaisevan tärkeä osa energiakokonaisuuttamme. Naapurimaistamme poiketen Suomella ei ole hiiltä, öljyä eikä kaasua, ja vesivoimaakin on vain noin 3 GW. Joudumme tuomaan suurimman osan energiastamme ulkomailta joko polttoaineina tai suoraan sähkönä.
Pohjoisen sijaintimme ja kylmän ilmastomme vuoksi kulutamme paljon energiaa. Esimerkiksi sähköä Suomi ja Ruotsi kuluttavat vuosittain noin 15000 kWh asukasta kohti, Norja ja Islanti vielä enemmän. Kuitenkin Norjalla ja Ruotsilla on vesivoimansa ja Islannilla maalämpönsä. Keskimäärin sähköä kulutetaan maapallolla noin 3000 kWh/asukas. Keski-Euroopan maissa vuosikulutus on noin 6000 – 7000 kWh/asukas. Kylmissä oloissa on erittäin tärkeätä, että sähkön hinta kyetään pitämään riittävän alhaisena.
Meillä kuluu joka hetki sähköä vähintään 6000 megawatin teholla, ja keskimäärin yli 9000 MW. Ydinvoima tuottaa juuri tuota perusenergiaa ympäri vuoden huoltoseisokkeja lukuun ottamatta. Kun Olkiluoto 3 ja Pyhäjoki 1 ovat valmiina, ydinvoiman teho on yhteensä 5500MW. Pian tämän jälkeen Loviisan reaktorit jo poistuvat käytöstä (1000MW).
Tarvitsemme kaikkea energiaa, mutta nykyistä keskustelua energiaratkaisuista leimaa mittasuhdeharhaisuus.
Jos kotitalouslokoluokan aurinkopaneelijärjestelmiä asennetaan 200 – 400 000 kpl, syntyy vuodessa noin 1 TWh sähköä. Se on noin 1% Suomen sähköstä. Pelkästään Olkiluoto 3 tulee tuottamaan 13 kertaa niin paljon.
Ja kyllä, tuuleen voidaan satsata, jos halutaan. Viime vuonna tuulivoima tuotti noin 0,5% energiasta, ja siihen pantiin veronmaksajien rahoja 143 miljoonaa euroa. (Tuulivoiman tukitasolla energiatukiin menisi siis vuosittain 30 miljardia.) Helsinki saisi toki oman energiansa (tuotannon ja kysynnän vaihtelu unohtaen) tehtyä tuulivoimalla. Tarvitaan vain 300 merituulivoimalaa sähköön ja 200 kaukolämpöön, ja ne 500 mahtuvat Helsingin eteen – jos halutaan. Kysymys on arvovalinnasta talouden lisäksi: halutaanko Helsingin eteen 500 merituulivoimalaa?
Tärkeintä Suomelle ei ole, miten sähkö tehdään. Pääasia, että tehdään ja että se on edullista ja turvallista. Uusiutuvan energian hinta on kyllä oikeasti laskenut paljon. Siksi onkin aika lopettaa uusien tukijärjestelmien valmistelu. Nykyisissäkin on maksamista vielä vuosikausiksi.
