Lehdistötiedote 14.12.2016, julkaisuvapaa
Ilmastopolitiikasta väitellyt filosofian tohtori, entinen europarlamentaarikko Eija–Ritta Korhola pitää iloa Pariisin sopimuksesta liioiteltuna ja varoittaa vetämästä siitä vääriä johtopäätöksiä.
– Moni on kuvannut sopimusta innostuksella, ja ilmeisesti huomaamatta on jäänyt, että Pariisin päätöksen liitteenä oleva sopimus ei ole sitova. Itse sopimus on yhtä vähän velvoittava kuin jos minä toivotan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, Korhola sanoo. Hän olisi toivonut että maailma saisi pian olosuhteet, joissa puhtaaseen teknologiaan satsaaminen tulisi johdonmukaisesti palkituksi. Sopimus ei sitä hänen mukaansa riittävästi takaa.
– On siksi syytä analysoida tulosta realistisesti ja todeta että 1) ratifioitava sopimus ei käytä sitovia ilmauksia vaan esittää toiveita (mm. should-sanan käyttö); 2) se ei anna edelleenkään kehitysmaille päästövähennysvelvoitetta. Kun ottaa huomioon, että 90 prosenttia päästöjen kasvusta tapahtuu niissä, sopimusta ei voi tulkita tehokkaaksi; 3) kokouksen edellä ilmoitetut kansalliset päästövähennystavoitteet (INDC) eivät ole yhteismitallisia, kuten vaikkapa Venäjän ja EU:n esimerkit osoittavat (aiheesta enemmän blogissa ja HS–vieraskynässä) ; 4) niiden noudattamatta jättämisestä ei seuraa sanktioita ; 5) ilmastorahoitus ei sido ketään osapuolta. Korholan mukaan ajatus siitä, että sopimus voisi rajoittaa lämpötilannousun kahteen asteeseen on näin ollen laskutoimuksena epärealistinen.
– Vaikka on syytä olla tyytyväinen siitä, että poliittinen tahtotila sai kokouksessa jonkinlaisen yhteisen suunnan, pidän sopimusta ylistäviä reaktioita ylimitoitettuina. Korhola, joka on osallistunut lukuisiin ilmastokokouksiin europarlamentin edustajana, pitää innostusta pikemminkin psykologisena kuin sopimustekstiin perustuvana. -Ehkä ne lähinnä heijastavat monien Pariisin prosessiin sitoutuneiden tahojen yhteistä helpotusta siitä, että turhautuminen onnistuttiin välttämään ja Kööpenhaminassa koetun nolon poliittisen antikliimaksin toistuminen estettiin. Sopu syntyi, kun lähes kaikkien toiveet toteutettiin, jotta saatiin yksimielisyys, mutta juuri siksi sopimuksesta (päätöksen liitteenä oleva varsinainen agreement) ei tullut sitovaa eikä velvoittavaa.
– Nyt ei saisi synnyttää vääriä odotuksia. Lupaukset tuhansista työpaikoista ovat vastuuttomia. Jos ilmastorahoitus kaatuu tunnollisen EU:n harteille yksin, tilanne on kohtuuton, sillä olemme edelleen ainoa kunnianhimoisesti päästöjä leikkaava taho. Mitään ministeri Tiilikaisen esittämää tasaisempaa pelikenttää ei voida päätöksen liitteenä olevasta sopimuksesta osoittaa. Jo kokouspaikalla Sitran Oras Tynkkynen vaati EU:lle ja Suomelle tiukempia tavoitteita syntyneen sopimuksen pohjalta. Tämä vääristäisi kilpailua entisestään eikä koituisi puhtaimman tuotannon eikä näin ollen ympäristön eduksi. Kysymys ei ole vain siitä, että omat hiilidioksidin vähentämistoimemme ”menevät hukkaan”, vaan ne myös kääntävät kilpailua yhä enemmän aasialaisten eduksi ja eurooppalaisten haitaksi.
Korholan väitöskirja ilmastokokousprosessista, jossa hän arvioi EU:n ilmastopolitiikan onnistumista, hyväksyttiin vuosi sitten Helsingin yliopistossa.Tässä linkissä lyhyesti sen johtopäätökset.
Korhola toimiii tällä hetkellä hallitusammattilaisena puhtaan teknologian yrityksissä, ja on johtoryhmän jäsen (2016-2018) Japanin hallituksen perustamassa ICEF- ilmastofoorumissa ICEF http://www.icef-forum.org/what_icef/. Hänet on myös nimitetty Euroopan talous-ja sosiaalikomitean teollista muutosta käsittelevän työryhmän jäseneksi viisivuotiskaudelle 2016-2021. Hän toimii vierailevana vanhempana tutkijana Pekingin Tsinghua-Brookings ajatushautomossa.
