Minulla on unelma

En ollut milloinkaan tiennyt kuinka yleistä ja hyväksyttyä rasismi oli amerikkalaisten kristittyjen parissa, ennen kuin luin Martin Luther Kingin elämäkertoja. Eri koulut, kirkot, ja puistot, eri käymälät, juomasuihkut, ja sisäänkäynnit busseissa, joissa laki vaati mustan luovuttamaan valkoiselle paikan. Museoissa oli erityiset päivät, jolloin mustat pääsivät sisään. Kun erään collegen professori haki rotunsa ensimmäisenä edustajana paikkaa arvostetusta yliopistosta, hänet toimitettiin mielisairaalaan: hakijan täytyi olla hullu.

Etelän valkoiset kirkot eivät asettuneet erottelua vastaan, kuvaa amerikkalainen kristitty kirjailija Philip Yancey. Ku Klux Klania pidettiin etelässä puhtaan kristillisyyden viimeisenä linnakkeena. Kun King nousi taistelemaan mustien kansalaisoikeuksien ja ihmisten veljeyden puolesta, kaikkein tyrmistyttävimpänä seikkana pidettiin sitä, että hän saarnasi kristillistä evankeliumia ja vetosi siihen. Oliko liberaali näkemys olisi myrkyttänyt hänen uskonsa? Kun sitten yhteiset koulut saatiin aikaan, muutamat seurakunnat perustivat yksityiskouluja valkoisten turvapaikaksi. Asenteelle haettiin myös teologisia perusteita: Nooan aikana kun Jumala päätti tuhota maailman, syynä oli rotujen sekoittuminen.

Kingiltä kysyttiin kerran, millaisia virheitä hän oli tehnyt. Yhdeksi suureksi erehdyksekseen hän mainitsi liian luottavaisuuden Etelän valkoisten pappien omaantuntoon. ”Virhe oli se usko, että koska asiamme on oikea – he nousisivat meidän tueksemme. – Jouduin tietenkin pettymään.” Kirkkojen anteeksipyyntö oman syntinsä ja sokeutensa vaalimisesta tuli vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Martin Luther Kingin taistelua kannusti usko siihen, että Jumala ei erottele ihmisiä. Tien muutokseen tuli olla ehdoton väkivallattomuus ja anteeksiantamus. Kingin itsensä oli paastottava ja rukoiltava vankilassa monta päivää saadakseen hengellisen voiman antaa anteeksi valkoisille väkivallantekijöille, perheensä uhkailijoille ja pommien räjäyttelijöille. Hän perusteli: ”Me emme rakasta ihmisiä siksi, että pidämme heistä, emmekä siksi, että heidän tapansa viehättävät meitä emmekä edes siksi, että heissä on jonkinlainen jumalallinen kipinä. Me rakastamme jokaista ihmistä siksi, että Jumala rakastaa häntä.”

Miten erilainen maailma olisi, jos Martin Luther King olisi kuuluisan puheensa ”I have a dream” sijasta puhunut ”I have a nightmare”. Kaikesta kokemastaan haavoittuneena ja katkeroituneena hän olisi aivan hyvin voinut tehdä sen. Aivan saman elämänkokemuksen pohjalta hän olisi voinut tyytyä uhkakuviin, eikä kukaan häntä siitä olisi voinut moittia – mutta sen tulos olisi ollut aivan toinen. Juuri tuo toivoa täynnä oleva puhe unelmasta muutti maailmaa. Se sytytti ihmisissä uskon hyvyyden voimaan ja yhdisti heitä. Tuo puhe esti kytevän väkivallan leimahtamisen.

Meillä suomalaisilla lienee geneettinen viehtymys uhkakuviin. Kun ajattelemme synkästi, emme pety. Siksi näen nyt suurimpana kansakuntaa uhkaavana asiana, että alamme itse toteuttaa painajaisiamme. Ihmisen kyky myötätuntoon on elämää ylläpitävä voima. Jos luovumme myötätunnosta, luovumme omasta tulevaisuudestamme.  Olisi suuri virhe sallia kylmyys niitä kohtaan, jotka ovat paenneet vainoa Suomeen.

Se että vastustaa lähtökohtaa ”Minulla on painajainen”, niin kuin uskoni mukaan tulisi aina vastustaa, ei tarkoita että sulkisi silmänsä epäkohdilta. Mutta pitää myös nähdä mahdollisuudet ja toivo.

Listasin eilen asioita, mitä Euroopassa ei saa tehdä. Sanotaan se kuitenkin varmuuden vuoksi toisin päin, silloin se haastaa meidät itsemmekin: naiset saavat nauttia samoista oikeuksista kuin miehet, homot samoista kuin heterot, lasten kasvua ja koskemattomuutta suojellaan, meillä saa vapaasti vaihtaa uskontoa, lakimme turvaa ruumiillisen koskemattomuuden, ja rikoksen uhrin oikeusturvasta pidetään kiinni.

Tämä vetää nöyräksi, ja sen pitääkin tehdä niin.

 

Share Button

26.marraskuu 2015

09:35

0 kommenttia