€uroero

Teoreettinen kysymys: Mitä pahaa muuten siinä on, vaikka Suomi olisi ypöyksin ajanut Kreikan eroa eurosta? Juuri sitä varten tietyissä EU-kysymyksissä on yksimielisyyspäätöksenteko, jotta yksikin voi päätöksen estää. EU:n historiassa sitä on myös käytetty, usein oman edun turvaamiseen. Nyt ei olisi ollut kyse siitä. Suomi olisi pannut pisteen tai ainakin välimerkin ongelmalle, jota on vain siirretty eteenpäin samalla yhteisiä velkavastuita kasvattaen.

Olen viiden vuoden aikana ottanut kantaa Kreikan kysymykseen monta kertaa. Kooste kirjoituksistani löytyy täältä. Edelleen ajattelen, että päätös rikkoa Maastrichtin sopimusta eli rahaliiton sääntöjä oli alunalkaen väärä. Komissio ja vuoden 2010 hallitukset kantavat suuren vastuun valitsemastaan linjasta. Se johti kierteeseen, jossa seuraava päätös synnyttää uusia ongelmia, ja asia mutkistuu lisää.

Kyseessä on tyypillinen ns. ilkeä ongelma. Tutkin väitöskirjassani ilkeitä ongelmia keskittyen ilmastokysymykseen, mutta yhtä hyvin tarkastelukohteeksi olisi voinut ottaa velkakriisin, jos vain osaaminen olisi riittänyt. Ilkeä ongelma on vaikeasti määriteltävissä oleva moniulotteinen ongelmavyyhti, joka menee ratkaisuyrityksistä helposti vain pahempaan solmuun.

Tässä ongelmassa olisi mentävä juurille, ja silloin tulee vastaan perimmäinen, moraalikato. Kreikan EU-jäsenyyden alusta lähtien maa on osannut junailla erikoisetuja. Pieni kasvi kallionkolossa saattoi tehdä avokalliosta tupakkapellon, joka vastaanotti tukia. Puoluevirkamies nautti palkkaa, vaikkei käynyt työpaikalla puoleen vuoteen eikä toimenkuvaa tiedetty. Tämän käytännön rakentajat ja sallijat ovat osasyyllisiä nykyisiin ongelmiin.

Moraalikato ei koske yksin Kreikkaa. Jos EU:n säännöistä olisi pidetty kiinni, ei oltaisi tässä. Jos näistä menettelyistä ei olisi ollut hyötyjiä muissa EU-maissa ja erityisesti pankeissa, niitä ei olisi samalla tavalla sallittu.

Kreikan EU-historian aikana maa on saanut miljardeja EU-tukia nettosaajana. Silmiä on vaikea sulkea tähänastisen avun käyttämisen tavoilta.

Kreikan taloudelle on tyypillistä lahjonnalla aikaansaadut kilpailua ja uuden yritystoiminnan syntymistä rajoittavat määräykset. Nämä rakenteet sisältävät niin paljon mätää, että avustusmiljardien jakaminen ei korjaa näitä markkinatalouden kannalta vääränlaisia rakenteita vaan päinvastoin ylläpitää niitä.

Miksi Kreikka velkaantui? Mihin rahaa tarvittiin ja mitä sillä aikaansaatiin? Runsas velanotto mahdollisti etujen jakamisen avainryhmille vaalivoittojen takaamiseksi. Se teki mahdolliseksi myös poliittiset palkkiovirat ilman oikeita meriittejä. Se teki mahdolliseksi verovirkamiesten lisätulot puolivirallisella veronkiertosysteemillä. Se tuhosi veronkannon moraalin.

Oikeusvaltiossa tällainen toiminta on rikollista. Valtion velkaantuminen korruption mahdollistamiseksi tekee kaikki avustuspaketit moraalisesti kyseenalaiseksi.

Kreikan vaatimus muiden solidaarisuudesta ja yhteisvastuusta on vailla pohjaa niin kauan kuin valtionhallinnon tuhlaus ja tehoton veronkanto jatkuu. Tällaisia kriisin syitä ei korjata apupaketeilla. Apupaketit vain siirtävät väistämätöntä.

Saattaa olla liian toiveikasta kuvitella, että tämän tyyppisiä asioita voitaisiin korjata itsenäisessä demokraattisesti johdetussa maassa ulkopuolelta painostaen. Kyse on radikaalista kulttuurinmuutoksesta, ja ilman sitä avustustarve ei pääty.

Moraalikadon pohdinta ei voi tapahtua vain Kreikassa. Jos Merkel sanoi jo 2011, että Kreikka ei koskaan pysty maksamaan velkojaan, hän jo silloin tiesi, että avustuspaketit eivät nosta Kreikkaa ongelmistaan. Motiivi olikin muualla, eikä ollut kovin reilua vetää koko euroryhmää saksalais- ja ranskalaispankkien pelastusoperaatioon Kreikan pelastamisen nimissä.

Osa avusta tarvittiin, jotta Ranska ja Saksa välttyivät pääomittamasta pankkejaan. Osa rahoista kului kriisimaan korkeilla koroilla rahaa lainanneille, hyvin velanannoilla ansainneille pankeille. Osalla rahoitettiin Kreikan tarvitsemaa syömävelkaa. Osalla Kreikka maksoi Saksan toimittamat aseet. Tämä on todellisuutta, joka olisi tunnustettava, jos euromaat haluavat löytää lääkkeitä kriisin todellisiin syihin.

Vakausmekanismin erilaiset puskurit ovat olemassa, mutta kertomatta jätetään, mistä niihin katastrofitilanteessa otetaan rahat. Miten lähes yhtä velkaiset euromaat kykenevät rahoittamaan osuutensa kaatumatta itse? Todennäköisesti mennään hätätilanteeksi julistautumisen kautta 85 % enemmistöpäätökseen, jolloin maksettavamme hyppää uuteen kokoluokkaan. Pelastaisiko meidät meidän oma euroeromme pois maksajan paikalta? Olisi hyvä kuulla jonkun asiantuntijan rehellinen arvio.

Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä katastrofaalisemmalta ratkaisulta näyttää Kreikan tukemiseen ryhtyminen alunperin. Ulospääsy olisi heti alussa ollut Kreikalle ja euroalueelle terveellistä. Velkasaneeraus ja tilapäinen euroero olisi auttanut aloittamaan asioiden kuntoonpanon.

Entä nyt? Pidän Kreikan euroeroa ja velkasaneerausta yhä parempana kuin tilanteen jatkamista näin. Pidän siis myös osittaista velkojen leikkausta välttämättömänä toimenpiteenä, ja palaan rinnakkaisessa blogikirjoituksessa Velallisen armahdus asian moraaliseen puoleen. Suomi menettää muutamia miljardeita mutta mitään sellaista vaihtoehtoa ei enää ole, jossa sitä ei tapahtuisi muutenkin.

Vain kreikkalaiset voivat korjata Kreikan talouden pahimman ongelman. Moraalin konkurssista ei tosin nousta kovin helposti. Avustamalla ja yhteisvastuulla nousu tehdään kuitenkin tarpeettomaksi. Jokainen viikko lisää valitulla linjalla pahentaa selviämisen mahdollisuuksia. Kovin kauaa ei enää voida puhua hallitusta ratkaisusta.

EU:n menestystuote eli rauha syntyi kun vihollismaat sidottiin yhteen taloudellisista eduistaan. Mitä syntyy kun ystävämaat sidotaan yhteen taloudellisista tappioistaan? Pelkään vastausta.

Share Button

20.heinäkuu 2015

10:45

0 kommenttia