Artikkelit

29.kesäkuu 2015 - 19:27

Ilmastopolitiikka kaipaa tasapuolisia ratkaisuja (Helsingin Sanomat, vieraskynä 29.06.2015)

Teollisuus tarvitsee mahdollisimman reilun kilpailuympäristön. YK tuskin pystyy sitä tarjoamaan.

Pariisissa joulukuussa järjestettävältä ilmastokokoukselta odotetaan kattavaa ilmastosopimusta, jonka avulla kasvihuonekaasupäästöjä vähennettäisiin yhtenäisin pelisäännöin vuodesta 2020 alkaen. Etenkin 40 prosentin päästövähennysleikkauksiin sitoutunut EU toivoo suurimmille saastuttajille mahdollisimman sitovia tavoitteita.

Kattavan ja vertailukelpoisen ilmastosopimuksen aikaansaaminen on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Todennäköisempää on, että Pariisissa päädytään löyhään julkilausumaan.

Kioton pöytäkirjan kohtaloksi koitui 1990-luvulla se, ettei sopimuksen allekirjoittanut Yhdysvallat saanut senaattiaan ratifioimaan sitä. Sopimuksesta ei tullut koskaan vahvaa, sillä vähennystavoitteiden ja -toimien ulkopuolelle jäivät Yhdysvaltojen ohella päästöjään kasvattaneet kehitysmaat. Juuri tähän epäsuhtaan Yhdysvaltojen senaatti vetosi.Näyttökuva 2015-11-19 kello 19.29.54

Kattavampaa ilmastosopua odotettiin vuoden 2009 Kööpenhaminan kokoukselta, mutta osapuolten näkemykset ajautuivat kauas toisistaan. Saatiin vain yhteinen julistus, joukko löyhiä lauseita ja lupauksia talousavusta kehitysmaille.

Kööpenhaminan kokouksen heikko lopputulos herätti kysymyksen, onko liki 200 maata sisältävällä YK:n ilmastoneuvottelumekanismilla ylipäänsä rahkeita tuottaa globaali sopimuskehikko ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Obaman hallinto ei todennäköisesti aio ottaa riskiä Kioton pöytäkirjan kohtalon toistumisesta. Siksi Yhdysvallat tavoittelee ympäristövirasto EPA:n kautta löyhempää sopimusta, jota ei tarvitse alistaa senaatille. Myöskään EU:n asiantuntijat eivät enää puhu ”kaikkia sitovasta” sopimuksesta kovin vahvoin äänenpainoin.

Yhdysvallat on luvannut leikata päästöjä 26–28 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Venäjä on sanonut vähentävänsä 25–30 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta hiilinielut maksimaalisesti hyödyntäen. Kiina on luvannut, että maan päästöjen kasvu taittuu viimeistään vuonna 2030.

Kun EU leikkaa 40 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta, Yhdysvaltojen leikkaus on siihen nähden vain 15 prosenttia. Venäjän päästöt ovat nyt niin paljon vähäisemmät kuin vuonna 1990, että maa saa käytännössä kasvattaa päästöjään noin 40 prosenttia. Myös Kiina voi käytännössä vielä kasvattaa päästöjään, jotka saattavat vuoden 2030 tienoilla taittua jo väestönkasvun käänteen vuoksi.

Prosenttien vertaaminen on hankalaa, eikä yksiselitteistä vertailutapaa ole.

Kioton pöytäkirjassa perusvuodeksi otettiin 1990. Se sopi täydellisesti EU:lle – unionin päästöt romahtivat, kun Britannia vaihtoi hiilen kaasuun ja Saksat yhdistyivät. Yhdysvaltojen päästöt sen sijaan nousivat vuoteen 2005 saakka, minkä jälkeen liuskekaasutekniikan kehittyminen alkoi tuottaa tulosta. Ei ole ihme, että Yhdysvallat käyttää perusvuotena vuotta 2005.

On poliittinen kysymys, miten EU-poliitikot tulkitsevat Pariisin tulevaa neuvottelutulosta. Todennäköisesti nykyinen komissio toteaa, että EU:n tavoite on riittävän kunnianhimoinen – kun tiedetään, että EU:n osuus globaaleista päästöistä on alle 10 prosenttia ja tulee olemaan vuonna 2030 noin neljä prosenttia.

Tasapuolisuutta tulisi rakentaa alhaalta ylöspäin eikä ylhäältä alaspäin. Teollisuus tarvitsee mahdollisimman reilun kilpailuympäristön, mutta YK tuskin pystyy sitä tarjoamaan.

Teollisuudelle on lopulta merkitystä vain sillä, ovatko kaikkien tuottajien päästökustannukset suurin piirtein yhtä suuret. Päästöhinnoittelu alhaalta ylös voisi tapahtua esimerkiksi kansallisia päästökauppajärjestelmiä yhdistämällä tai teollisuusalakohtaisesti sopimalla.

Päästökattoa parempi lähtökohta olisi päästölattia: puhtainta jo olemassa olevaa tuotantoa palkitseva järjestelmä ei asettaisi puhtaimmalle mitään rajoja, mutta kannustaisi kilpaan yhä puhtaammasta tuotannosta, jolloin lattiataso alenisi.

Vaikka EU:n päästökauppajärjestelmä on kompastellut pahasti, päästökaupan tyyppistä mekanismia voidaan edelleen harkita välineeksi, jolla tuotannon pelikenttää tasoitetaan maailmanlaajuisesti.

Eija-Riitta Korhola
Kirjoittaja on entinen europarlamentaarikko (kok) ja EU:n ilmastopolitiikasta väitellyt filosofian tohtori.

 

Share Button