Köyhät

En usko, että Suomessa on yhtäkään puoluetta, jolla olisi kanttia todeta, että meidän puolueemme unohtaa vähäosaiset ja köyhät. Kaikki siis enemmän tai vähemmän ilmoittavat sen huolekseen: Kokoomuksen periaateohjelmassa tavoitteena on ”ennaltaehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä”, Keskusta mainitsee yksinelävien köyhyyden ehkäisyn vaaliohjelmassa, Perussuomalaisten periaateohjelmasta en sanaa tai sen muunnelmaa löytänyt, mutten myöskään epäile heidän haluaan ajaa vähäosaisten asiaa. Demareiden vaaliohjelma huomaa, että köyhyys näkyy jopa elämän pituudessa ja pyrkii kaventamaan eriarvoistumisesta johtuvia terveyseroja. Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelma  toteaa sosiaaliturvan lannistavaksi ja monimutkaiseksi, ”eikä se usein vastaa yllättäviin vaikeuksiin joutuneiden eikä heikoimmassa asemassa olevien syrjäytettyjen tarpeisiin.” RKP lupaa  pitää aina huolta yhteiskunnan heikoimmista, jotka ovat vaarassa syrjäytyä. KD puhuu syrjäytymisen ehkäisemisestä useaan otteeseen ja vihreät peräänkuuluttavat sosiaaliturvan uudistusta perustuloksi, jotta ihmiset pääsevät työhön ja nousevat köyhyydestä. Hyvä, tässä me kaikki sentään tahdomme samaa.

Elämä on silti vaikeaa. Esimerkiksi sosiaalietuudet saattavat tuottaa yllätyksiä. Yksi esimerkki on päivähoidon subventio verovaroista. Kahdessa eri perheessä on kummassakin kolme päiväkoti-ikäistä lasta. Ensimmäisessä äiti saa kotihoidontukea ja isä elää työmarkkinatuella, lapset ovat kotona. Toisessa äiti saa 2000 €/kk ja isä 4000 €/kk palkkaa, lapset ovat päivähoidossa. Kukaan ei ole varsinaisesti suurituloinen, mutta näistä perheistä suurituloisemman kunnallisverot menee kokonaan päivähoidon subventioihin. Näin ollen pienituloinen perhe rahoittaa veroillaan suurituloisempaa.

Pienituloisempi saattaa rahoittaa suurituloisempaa myös silloin, kun puhutaan asioista, joihin pienituloisella ei ole varaa. Miten paljon yhteiskunnan tukea sisältävät teatteri-, baletti- ja konserttiliput? Nämä ymmärretään harvoin tulonsiirron muodoksi. Tulonsiirron maksaja saattaa kuitenkin olla se, jolla on kolmannes niistä tuloista, joita hyötyjällä on – siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät köyhimmät kykene käyttämään niitä palveluita, joita yhteiskunnalla olisi tarjota verovaroin tuettuna. Olisi hyvä, että me voisimme jollakin tavoin kiintiöittää halpalippuja kaikkein huonotuloisimmille. Eliitin tukeminen ei voi tulla kyseeseen, eikä rakkaus kulttuuriin saa tuntea tulorajoja.

Ketkä sitten ovat pienituloisia? Ehkä niitä, joiden on pakko jokaisella lisäeurolla kuluttaa vain ja ainoastaan kotimaassa. Heidän lisätulonsa on sitä todellista työllistävää kulutuskysyntää. Kulutuskysynnän ylläpitämisellä vaaditaan usein lisätuloa niille, joiden kysyntä suuntautuu huomattavalta osin ulkomaille.

Pienituloiset ovat niitä, joiden etuuksien nykytaso on niin alhaalla, että niistä seuraa lisäkustannuksia muille sektoreille. Heidän ruokavalionsa ja olosuhteittensa takia sairaanhoitokustannukset ovat muuta väestöä korkeammat.

Näissä perheissä kustannuksia aiheuttavat syrjäytyneiden nuorten ongelmat ovat usein muuta väestöä korkeammat. Juuri ratkaisevassa vaiheessa murrosiän alussa tuet ovat riittämättömiä, kun ne eivät ota huomioon kasvupyrähdystä tai ruuan kulutuksen kasvua. Nuoret tarvitsevat ateriansa myös koulujen loma-aikoina. Siihen ei kuitenkaan toimeentulotuen raha riitä. Tärkeässä ikävaiheessa tapahtuva syrjäytyminen on kallista niissä perheissä, joissa vanhemmat uupuvat vaikeuksissaan.

Kun tilanne pahenee, vanhemmat alkavat oireilemaan, terveys horjuu, ja tulee lisää sairauskustannuksia yhteiskunnan maksettavaksi. Kierteen jatkuessa ja pahentuessa ohjelmaan tulevat huostaanotot.

Puolueemme näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että ennaltaehkäisy on ratkaisu. Se on myös ylivoimaisesti tuottavinta säästämistä. Tarvittavat korjaukset syntyvät usein pelkästään toimeentulotukea koskevan lain paremmalla noudattamisella. Siihen kuuluisi silloin allergioiden ja sairauksien vaatima erityisruokavalio, loma-ajan lisäraha lasten ruokaan, lisäraha kolmeksi kasvupyrähdysvuodeksi ruokaan ja vaatteisiin. Netin kustannukset kuuluvat minimitoimeentuloon nekin.

Minä kuuluun puolueeseen, joka korostaa leikkausten välttämättömyyttä. Itsekin puhun niistä, sillä me emme voi elää etukenoon ja velkaannuttaa tulevia polvia yli kohtuuden. Vääränlaisten leikkausten kustannuksia korottava vaikutus tulee kuitenkin ymmärtää. Ennen leikkaamista olisi nähtävä, voiko sen tehdä toisin: on kysyttävä, mitä paremmalla toimintojen tehostamisella ja yhteensovittamisella voidaan säästää. Meillä pitäisi olla enemmän niitä kekseliäitä kotkalaisen dialyysihoitajan tapaisia vastuunkantajia, jotka ymmärtävät säästää ilman, että keneenkään sattuu. Nykyteknologia avaa tässä suhteessa valtavia mahdollisuuksia tehostaa päätöksentekoa ja karsia tarpeetonta kulua. Tarvittavan palvelun tuottaminen hyvin toteutettuna ja henkilöstöä tehokkaasti käyttäen olisi oltava ensisijainen tavoite. Aina silloin kun toiminnan tehostamisvara on suuri, ei pitäisi antaa kannatusta leikkaamiselle. Esimerkiksi sosiaalitoimi tulee kytkeä sillä tavoin terveystoimeen, ettei toisen laiminlyönti ja leikkaus johda toisen sektorin kustannusten kasvuun. Muu olisi mielettömyyttä.

Muuten on vaara, että meistä, kenestä tahansa meistä, tulee sydämettömiä oikeassa olijoita, jotka leikkaavat leikkaamisen ilosta ilman että mitään säästetään. Ja hankalaa on, että tällä alueella voimme harvoin hahmottaa teoreettisia nyrkkisääntöjä. On oltava vain niin kuulolla, niin lähellä ihmisiä, että tiedämme mistä on kyse.

 

Share Button

04.maaliskuu 2015

19:48

0 kommenttia