Tiedotteet

14.marraskuu 2014 - 20:48

Väitös: 15.marraskuuta 2014: EU on kasvattanut päästöjään satoja miljardeja maksaneiden ilmastotoimiensa aikana (Korhola)

FL Eija-Riitta Korholan ympäristöpolitiikan väitöskirjan ”The Rise and Fall of the Kyoto Protocol – Climate Change as a Political Process” tarkastustilaisuus 15.11.2014. Vastaväittäjänä professori Ye Qi (Pekingin Tsinghua-yliopisto) ja kustoksena professori Ilmo Massa (Helsingin yliopisto). 

Korholan väitöstutkimus etsii syitä siihen, miksi kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on saavutettu niin vähän mittavista satsauksista huolimatta. Kioton pöytäkirjan aikana globaalit päästöt ovat kasvaneet niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin. Ja vaikka EU on pysynyt itselleen asettamissa päästövähennystavoitteissa, lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta nollaa kotoperäiset vähennykset. Näin ollen, jos kulutus otetaan huomioon, kokonaisuuden kannalta EU on kasvattanut, ei vähentänyt päästöjään. Korholan mukaan ”yksi ilmastopolitiikkamme valuvioista onkin ollut se, että kohteena ovat tuotannon, ei kulutuksen päästöt. Näin olemme ulkoistaneet päästöjä ja samalla valitettavasti myös työpaikkoja. Ympäristön kannalta tapahtunutta voidaan pitää vahinkona”, Korhola toteaa.

”Vielä viime vuosikymmenen alussa olin Kioton pöytäkirjan vankka kannattaja, mutta lainsäädäntötyö päästökaupan parissa avasi silmäni. Kioton pöytäkirjan astuessa voimaan vuonna 2005 ennakoin jo, että vaikka se on poliittisena eleenä arvokas, se saattaa päästöjen vähentämisen kannalta olla vahingollinen. Päästökehityksen valossa arvio on toteutunut täysimääräisesti. Hyvää ilmastopolitiikkaa ei voida saada aikaan ilman tasatahtisia vähentämistoimia. Muuten päästövähennys täällä uhkaa muuttua päästöjen kasvuksi toisaalla, ja tähän viittaavat myös kansainvälisen kaupan tilastot.”

Kun kulutuskysyntään vastataan EU:n ulkopuolisella likaisemmalla tuotannolla, ilmastoponnistuksiamme koskeva huonoin uutinen on, että globaalilta kannalta arvioituna ne eivät näin ollen ainakaan toistaiseksi ole edistäneet ilmastonmuutoksen torjuntaa, valtavista satsauksista huolimatta. Jatkamista samalla linjalla on kuitenkin perusteltu sillä, että ennen pitkää muut seuraisivat EU:n esimerkkiä. Tälle ei ole näyttöä: isot päästäjät ovat jo kauan sitten valinneet toisenlaisen strategian; EU:n päästökattoja asettavaa politiikkaa pidetään kalliina ja tehottomana.

Kirjoittaja katsookin, että jos EU haluaa globaalia sopimusta, sen tulisi mennä Pariisin ilmastokokoukseen avoimin mielin ripustautumatta Kioto-malliin. Päästökattojen sijasta voitaisiin harkita “päästölattiaa”, järjestelmää joka suosii puhtainta tuotantoa asettamatta puhtaalle kasvulle rajaa. Samalla tulisi ottaa askeleita kohti laajempaa ympäristöpolitiikkaa eikä redusoida kaikkea ilmasto-ongelmaksi. Suurimmat ympäristöongelmat aiheutuvat yhä liikakansoituksesta, huonosti suunnitellusta maankäytöstä, ihmisen toiminnan sijoittumisesta vääriin paikkoihin ja liiallisesta luonnonvarojen käytöstä. Näihin tulisi edelleen suunnata voimavaroja, ja samalla ilmasto-ongelmaa voidaan epäsuorasti ratkaista.

Ympäristöpolitiikan ja teoreettisen filosofian laitoksille tehty yhteisväitöskirja pohtii myös tieteen ja poliittisen päätöksenteon välistä suhdetta. Kirjoittaja katsoo ilmastonmuutosta koskevan tutkimuksen joutuneen erittäin voimakkaan ulkoisen paineen ja poliittisen kysynnän kohteeksi. Kaikki niin sanottu postnormaali tiede on enemmän tai vähemmän poliittista, mutta ilmastotieteen politisoituminen on ollut erittäin voimakasta.

Tutkimuksen yksi keskeisistä väitteistä on, että kognitivistisen tieteenihanteen säilyttäminen on ilmastotieteessä edelleen välttämätöntä, muutoin tutkimuksen virhemarginaali uhkaa kasvaa, jopa moninkertaisesti, jos painotusmieltymys kertautuu poikkitieteellisen tutkimuksen eri portaissa. Tutkijan ei tule tehdä poliittista painotusta ja riskiarviointia poliitikon tai päättäjän puolesta, vaan rajoittua mahdollisimman luotettavan tiedon tuottamiseen.

Väitös analysoi ilmastonmuutosta ns. ilkeänä ongelmana, moniulotteisena, vaikeasti määriteltävänä ongelmakimppuna, joita poliitikkojen pöydällä on yhä enemmän ja enemmän.  Osittain teos sisältää niin sanotun toimintatutkimuksen piirteitä: kirjoittaja on osallistunut kuvaamaansa asiaan aktiivisena lainsäätäjänä, kuten esimerkiksi päästökaupan kohdalla. Se pyrkii selittämään, miksi teoriassa nerokas järjestelmä ei ainakaan toistaiseksi ole päässyt näyttämään voimaansa ja kaivattuja tuloksia. Lainsäädännöllistä päällekkäisyyttä, virheiden paikkailua ja koordinaation puutetta voidaan pitää merkittävänä syynä. Erilaiset korjausyritykset ovat luoneet ennustamattoman ja epävarman investointi-ilmapiirin eurooppalaiselle teollisuudelle. Myös yksipuolinen taloudellinen taakka on osoittautunut ongelmalliseksi, kun globaalia ongelmaa on pyritty ratkaisemaan paikallisin keinoin.

Kirjoittajan mukaan päästökauppaa ei tulisi kuitenkaan teilata instrumenttina päästöjen vähentäjänä. Se voisi toimia hyvin ilmansaasteiden kuten mustan hiilen  vähentämisessä, erityisesti Kiinassa ja Intiassa, sillä se maksaisi itsensä takaisin välittöminä terveysvaikutuksina.

Teos on poikkeuksellisen laaja katsaus ilmastomuutoksen kysymyksiin, joista useasta voisi tehdä erillisen väitöstutkimuksen. Laajuus on kuitenkin tietoinen valinta: vasta laaja kokonaiskuva paljastaa sen, kuinka paljon ilmastonmuutoskeskustelu perustuu toisten osapuolten tietämystä ja kompetenssia koskeviin oletuksiin ja virheellisiin mielikuviin. Ne muodostavat yhdessä oletusten verkon, jonka vahvuutta on syytä testata, sillä sen varaan on rakennettu merkittäviä julkisesti rahoitettuja politiikkatoimia.

”Mikään ilmastostrategia ei ole ongelmaton tai yksiselitteinen. Mutta ainakin nyt tulisi ottaa tietoiseksi tavoitteeksi eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen ja säilyminen Euroopassa. Maailman puhtainta tuotantoa edustavana se olisi ilmastoteko”, Korhola sanoo.

Lisätietoja:

Eija-Riitta Korhola 0405360326 erkorhola@gmail.com

Eija-Riitta Korhola, s.1959, on kirjoittanut ylioppilaaksi Lahden Lyseosta 1978. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi 1990 ja filosofian lisensiaatiksi 1994 Helsingin yliopistosta. Korholan pääaine oli teoreettinen filosofia, ja lisensiaattitutkimuksen hän teki teknologisesta kehityksestä. Hän työskenteli kehitysyhteistyön (Kirkon Ulkomaanapu, Plan International), viestinnän ja koulutuksen parissa ennen siirtymistään europarlamenttiin vuosiksi 1999-2014. 

Teos on julkaistu sekä niteenä (ISBN 978-951-51-0233-1) että PDF-muodossa (ISBN 978-951-51 0234-8), ja se tulee olemaan luettavissa E-Thesis sivustolla. Suomenkielinen versio löytyy helmikuussa 2015 Elisan nettikirjana.

Korhola monografiaväitöskirjan ovat ohjanneet ympäristöpolitiikan professori Pekka Kauppi ja teoreettisen filosofian professori Matti Sintonen. Työn esitarkastajina ovat emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto ja kansainvälisen ympäristöoikeuden professori David Victor San Diegon yliopistosta.

Tästä linkistä voit tilata Korholan väitöskirjan sekä lukea arvioita siitä.

Väitöstä koskevassa lausunnossa tiedekunnan kustos toteaa: “Väitöskirja on kansainvälisesti merkittävä ja uusia havaintoja sisältävä puheenvuoro EU:n ilmastopolitiikasta. Väitöstilaisuudessa väittelijä puolusti huomiota herättävän sujuvasti ja erinomaisesti työtään ja osoitti hallitsevansa alan tutkimusten keskeisen sisällön. Olen myös nähnyt vastaväittäjän lausunnon ja yhdyn lausunnon näkemyksiin poikkeuksellisen erinomaisesta väitöskirjasta. Tiedekunnan asteikon mukaisesti ”exceptional” vastaa esitettyä arvosanaa.

 

Kansainvälisiä kommentteja Korholan väitöskirjasta:

Roger Pielke Jr, Professor of Environmental Sciences, Colorado Boulder “If you are interested in an insider’s perspective on European climate policy or just interested in how a real-world, elected decision maker grapples with the complexity of climate policy, the entire dissertation is well worth reading.” https://theclimatefix.wordpress.com/2015/01/22/fascinating-climate-policy-phd-of-a-member-of-the-european-parliament/:

Judith Curry, an American climatologist and former chair of the School of Earth and Atmospheric Sciences at the Georgia Institute of Technology. “I’ve read Korhola’s thesis in its entirety; I can’t find much to disagree with, and parts of it had me jumping up saying “Yes!” Her thesis echoes two points that I have been making: It has been a mistake to assume that both the problem and solution to climate change is irreducibly global.We have vastly oversimplified both the climate change problem and its solution, mistaking a wicked mess for a tame problem. Korhola’s thesis will be a valued resource for me as I ponder all this.” http://judithcurry.com/2015/01/26/climate-change-as-a-political-process/

Tiedote väitöksestä löytyy tästä: http://www.korhola.com/lang/fi/2014/11/vaitos-15-11-eu-kasvattanut-paastojaan-satoja-miljardeja-maksaneiden-ilmastotoimiensa-aikana-korhola/

 

 

 

 

Share Button