Warning: Illegal string offset 'filter' in /var/www/fs1/5/korhola/public_html/wp-includes/taxonomy.php on line 1442

Mepin työ

13.kesäkuu 2014 - 15:18

Puhe puoluekokouksessa Lahdessa 13.6. 2014

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisa puoluekokousväki

EU:ssa eletään nyt mieliä kiihdyttäviä uuden vallanjaon päiviä, ja ne sattuvat mielenkiintoisesti päällekkäin Kokoomuksen omien päätösten kanssa. Puoluekokouksemme on nyt yhtä jännittävä kuin kymmenen vuotta sitten. Silloinkin äänestettiin uudesta puheenjohtajasta, ja silloinkin vaihdos sattui samoihin aikoihin EU:n vallanvaihdoksen kanssa. Järjestys oli tosin toinen kuin tällä kertaa: kesäkuun alussa vastavalittu puheenjohtajamme Jyrki Katainen johdatti viikkoa myöhemmin Kokoomuksen eurovaalivoittoon. Komissiota alettiin koota kaksi vuotta pääministerinä toimineen portugalilaisen José Manuel Durão Barroson johdolla. Tuo päätös oli tehty EU:n jäsenmaiden johtajien keskinäisenä kompromissina.

Nyt me jännitämme, mitä tapahtuu tällä kertaa: parlamentin europuolueet betonoivat päätöksen etukäteen valittuihin kärkiehdokkaisiin, saksalaisittain spitzenkandidaatteihin,  ja päätös on sittemmin herättänyt tyytymättömyyttä jäsenmaissa. Kompromissin aikaansaaminen on aina tuskan takana, ja nyt se on erityisen vaikeaa, kun liikuteltavia irtopaloja on entistä vähemmän. Ja voittiko kansanvalta? Ideaa ajettiin demokratian ja avoimuuden nimissä, ja tarkoitus oli epäilemättä hyvä. Vaikka me EU-kansalaiset saimme äänestämällä ottaa kantaa kärkiehdokkaisiin, epäilen silti kansanvallan voittoa, sillä äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Nyt tilanne on ajautunut vakavaan asetelmaan, jossa Britannia uhkaa poisjäännillä, ellei sen näkemyksiä komission puheenjohtajasta oteta huomioon. Ehkäpä Angela Merkelin olisi kannattanut muistuttaa alkuvuodesta, että spitzailkaa te vaan europarlamentissa, mutta EU:n valtionpäämiehillä on viimeinen sana Lissabonin sopimuksen hengessä. Nyt spitzaus on mahdollisesti aiheuttamassa karhunpalveluksen demokratialle; ovathan valtionpäämiehet kuitenkin vähintäänkin yhtä demokraattisesti valittuja kuin mepit ja lisäksi jatkuvan demokraattisen tarkkailun alaisia: tuoli lähtee tarvittaessa alta ennen toimikauden loppuakin. Haluan kuitenkin uskoa, että Merkel kumppaneineen kehittää luovan ratkaisun kiistaan, joka on jännittävä myös Suomen kannalta.

Olisi näet todellakin valtava tappio, jos Iso-Britannia jäisi EU:n ulkopuolelle. Englanti on ollut merkittävä vastapaino sekä Saksan että Ranskan vaikutukselle. Voisi jopa kysyä, olisiko joitain EU:n valuvikoja voitu välttää, jos britit olisivat vaikuttaneet EU:ssa jo aikaisemmin – eikä vasta 1973,  kun komission kulttuuri ja EU:n hallintotapa olivat jo vahvoja ja pitkälle kehittyneitä.

Eurovaalien tulos oli ongelmallinen paitsi alhaisen äänestysprosentin vuoksi, myös  siksi, että niin sanotut populistit sekä oikealla että vasemmalla ovat saaneet kasvavan kannatuksen. Kansan valintaa ei tule kuitenkaan kevein perustein moittia eikä vaalien viestiä torjua. Mutta tässä pätee sama kuin muutamaan otteeseen kritisoimassani vihreässä politiikassa: siitä että on tunnistanut ongelman, ei loogisesti seuraa että olisi tunnistanut siihen hyvän ratkaisun.  Eihän ambulanssin soittaneelle ihmisellekään panna kirurgin veistä käteen. Ja vastaavasti: vaikka populistien ratkaisumallit ovat usein kelvottomia ja pinnallisia, ei ole syytä torjua kaikkea kritiikkiä, jota he esittävät. He ovat tunnistaneet oikeita ongelmia.

Populistien havainto – ”meillä on liikaa Brysseliä” – on saanut laajan tuen. Mutta Suomen kansainvälisimpänä puolueena Kokoomuksen on muistutettava, ettei se tarkoita samaa kuin ”meillä on liikaa Eurooppaa”. Meillä on edelleenkin liian vähän Eurooppaa. Eurooppa on edelleen laajin markkinamme ja tärkein kansainvälinen viitekehyksemme. Olisi virhe antaa kirurgin veitsi nyt populistien käsiin. Tarvitsemme sisämarkkinoita, tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä Eurooppaa; nyt kipeämmin kuin koskaan. Siksi sanoisin 15 vuoden kokemuksella EU-politiikasta: tarvitsemme enemmän Eurooppaa, mutta vähemmän Brysseliä.

Mitä tarkoitan vähemmällä Brysselillä? Peräänkuulutan parempaa lainsäädäntöä, jossa kokonaisuus ja direktiivin seurausvaikutukset jäsenmaille on hahmotettu paremmin kuin viime vuosina on tapahtunut. On nähty liikaa esimerkkejä lainsäädännöllisestä maniasta, jossa samaa tavoitetta on lähestytty eri osastoissa ilman kunnollista koordinaatiota direktiiveillä jotka kumoavat, kampittavat ja häiritsevät toisiaan. Tuloksena on ollut päällekkäistä lainsäädäntöä ja yliregulaatiota, ja yritystä ratkaista globaaleja ongelmia yksinomaan Euroopan kautta. Ilmastopolitiikassa se on ollut ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja siksi olemme juuri sillä alueella valitettavasti antaneet populisteille aseen hopeatarjottimella. Viime kaudella eurooppalaista kilpailukykyä on pahoinpidelty vakavasti ilman että päätösten ympäristö –tai ilmastohyödyn voisi osoittaa. Pikemminkin päinvastoin: karu totuus on, että satoja miljardeja maksaneiden päästövähennystoimiensa aikana EU on kasvattanut päästöjään, kun kulutus otetaan huomioon.

Tässä suhteessa on todettava, että myös suomalainen EU-keskustelu on ollut sokeaa. Ihmetykseni on kasvanut vuosi vuodelta. Kuinka on mahdollista, että meillä kiistellään, oliko maksuosuuksien kasvun laskentatapa oikea: oliko se nyt 50 miljoonaa isompi vai pienempi, ja silti ilman kunnon keskustelua voidaan hyväksyä miljardin vuotuinen lisälasku EU-lainsäädännön sisään leivotuissa kustannuksissa. Voi tosiaan olla katkeraa jäädä ilman yhtäläisiä EU-tukia ja maksualennuksia, mutta vielä paljon katkerampaa on joutua sellaisen lainsäädännön kohteeksi, joka syrjii joka ikinen päivä. Valitettavasti tämä on ollut Suomen tie liian monta kertaa. EU:n viime vuosien ilmastolainsäädäntö on ollut systemaattisen epäedullinen vientivetoiselle taloudellemme, jo lähtien siitä, että ilmastopolitiikan peruskriteerinä on tuotannon eikä kulutuksen päästöt. Meille tarjotaan aina isoa hiilijalanjälkeä ottamatta huomioon sitä, että teemme maailman puhtainta paperia ja terästä sadoille miljoonille. Jos se tuotanto siirtyy muualle, se ei tapahdu ympäristöystävällisemmin tai pienemmin päästöin. Siitä pitää puhua.

Enkä minä kanna huolta suuryrityksistä tai teollisuudesta. Olen ymmärtänyt, että vahvat selviävät aina, ja jos ei muuten, niin sijoittamalla muualle. Pienet yritykset ja tavallisten ihmisten työpaikat huolettavat. He sen laskun maksavat.

Siksi, kunhan vallanjaon vuosi on saatu päätökseen, toivottavasti alkaa se oikea työ, vakava työ Euroopan nostamiseksi jaloilleen, kilpailukykyiseksi paikaksi jossa on työtä, on rauha ja on vakaus. Se on lopulta kaiken vallan ja vallanjakamisen tarkoitus, tai ainakin sen tulisi olla.  Siksi onkin joskus hyvä kysyä, olisiko EU-politiikassa mahdollista palata takaisin omia jälkiään ja löytää todellinen virhe, myöntää se virheeksi ja yrittää korjata se mikä on korjattavissa. Vai onko ainut mahdollisuus peittää virhe uudella virheellä ja keksiä sille populistinen selitys?

Ensimmäisellä meppikaudellani, politiikkaan vastatulleena, pohdin usein, milloin se valta aloittaa turmelevan työnsä. Tapahtuuko se niin vähitellen, ettei sitä huomaa vai tapahtuuko se nykäyksittäin? Mitä meille täällä talossa tapahtuu, kysyin? Miten se kuuluisa neste nousee päähän?

Näin kyllä heti, että joitakin selviä vaaran aiheita europoliitikon arjessa on. Autokuskit tuovat ja hakevat meitä. Astelemme talon aulasta sisään sinistä mattoa pitkin, jota muut eivät saa kulkea. Frakkeihin pukeutuneet käätykaulaiset vahtimestarit kumartavat, kun astumme saliin.

Tämä kaikki mielessäni juttelin uutena meppinä parlamentin silloisen puhemiehen, espanjalaisen Jose-Maria Gil-Roblesin kanssa. Kysyin, miten hän, kaikkien arvostama puhemies, estää pöyhkeäksi tulon? Hänen vastauksensa jäi pysyvästi mieleeni. Hän tunnusti katsovansa tarkkaan pölyä. Hän antoi sen muistuttaa, mikä on hänen todellinen olemuksensa. “Kun istun mustassa autossa ja näen autosaattueet ja moottoripyöräpoliisit vierellä, katson aina sitä pölyä, joka tiestä nousee. Muistutan silloin itseäni psalmin sanoista: ’Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa että olemme maan tomua.’”

Kun pesti loppuu, on syytä pokata nöyrästi ja kiittää. On muistettava, ettei kyse ollut alun alkaenkaan tärkeästä ihmisestä vaan tärkeästä instituutiosta, jonka täytyy toimia sujuvasti. Sen ei sovi juuttua taksijonoihin, sen aikataulujen täytyy pelata, sen työn kuvan täytyy joustaa. Instituutiolle kumarretaan, sitä kuljetetaan, sille on frakit, käädyt ja koreus. Kaiken tarkoitus on palvella demokratiaa, viime kädessä ihmisiä.

Joka tätä kaikkea ei käsitä, ei tehtävissään kestä. Me olemme kansan palvelijoita, meidän pitää olla kansan palvelijoita. Vain tekomme jäävät, valta katoaa. Tekojemme pitää kestää kriittinen katse. Kun vallan ovet sulkeutuvat ja aikamme loppuu, olemme vain tomua. Kiitos, että sain palvella.  Ja kiitos sinulle Jyrki näistä kuluneesta kymmenestä vuodesta, me kaikki näimme, että palvelit suurella innolla ja sydämellä.

Koti, usko ja isänmaa. Ne arvokkaat, rakkaat asiat kantakoot meitä ja politiikkaamme vastakin. Ilman uskoa ei ole toivoa, ja ilman toivoa ei ole Kokoomusta.  Toivotan hyvää puoluekokousta kotikaupungissani Lahdessa ja viisaita päätöksiä.

Share Button