Warning: Illegal string offset 'filter' in /var/www/fs1/5/korhola/public_html/wp-includes/taxonomy.php on line 1442

Blogi

27.toukokuu 2014 - 06:50

Vaalianalyysi

Tavaramerkkini politiikassa on aina tainnut olla suora puhe. Kun sitoutumattomana ehdokkaana vuonna 1999 pyrin europarlamenttiin silloisen SKL:n, nykyisen KD:n listalta, järkytin puolueväkeä sen oman lehden ensihaastattelussa sanomalla, että puolueella on vakava imago-ongelma ja väärä, harhaanjohtava nimi. Totesin myös, että erityistä kristillistä politiikkaa ei voi olla olemassa. Sitoutumatonkin aioin olla niin kauan kunnes puolueen nimi vaihtuisi paremmaksi.

Jälkeenpäin ajatellen tämä kaikki oli aika huimapäistä, mutta toisaalta se vapautti minut monista paineista. En ollut pyrkinyt tuon puolueen euroehdokkaaksi vaan minua oli pyydetty useaan kertaan, ja kieltäydyin kunniasta lähes yhtä monta kertaa. Halusin pitää huolen siitä, etten joudu vierastamieni painotusten mielikuvauhriksi, siksi pidin pääni. Osa päättikin jo heti alkuun, mm. Toimi Kankaanniemi, että tämmöistä Korholaa ei äänestetä. Ymmärsin ärtymyksen.

Jatkan suorapuheisuudella kunnioituksesta politiikkaa ja äänestäjiä kohtaan. Sitä ennen kuitenkin kiitän sydämen pohjasta kaikkia äänestäjiä ja tukijoita vuosien varrelta. On ollut suuri kunnia saada edustaa Suomea ja suomalaisia Euroopassa. Siitä tuli ilonaihe ja intohimo. Olen tehnyt sitä koko sydämestäni, ja olen kiitollinen tuosta 15 vuoden jaksosta.

Minulta on kysytty selitystä selvästi pudonneeseen henkilökohtaiseen äänimäärään. Olen saanut valtavan määrän yllättynyttä palautetta, jonka mukaan valintaani pidettiin itsestään selvänä, olenhan mm. blogipalstojen seuratuimpia bloggaajia.

Tässä on kypsyttelyn tulos.

Selvimpänä syynä pidän muuttunutta asemaa puolueessa. Vuonna 2009 olin Kokoomuksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, toista kautta. Varapuheenjohtajaksi nousin vuonna 2006, elämäni toisessa Kokoomuksen puoluekokouksessa. Varapuheenjohtajan roolin vuoksi olin viime eurovaaleissa niin sanotusti puolueen virallinen naisehdokas, jota muutamat piirit tukivat omalla paikallisella vaalimainonnallaan. Tällä kertaa samanlaisessa asemassa olivat ministerit Henna Virkkunen ja Alex StubbSirpa Pietikäisellä oli puolestaan massiivisen kallis henkilökohtainen mainoskampanja.

Vastuu on tietenkin kokonaan omani. Vaalit olivat edelleen kivijalkavaalit, ei somevaalit. Varapuheenjohtajana kiersin ahkerasti kenttää, nyt käytin vapaa-aikani väitöstyöhön ja kiertäminen jäi vähemmälle.

Vuonna 2010 jätin vapaaehtoisesti varapuheenjohtajan tehtävät. Syistä kerroin blogissani Energiapaketti on virhe, jossa tunnustin kypsyneeni Kokoomuksen harjoittamaan energia- ja ilmastopolitiikkaan: ”Olen eri linjoilla hallituksen kanssa, enkä halua, että ”virallinen” Kokoomus kärsii liian radikaaleista mielipiteistäni. Mutta yhtä vähän haluan olla kantamassa poliittista vastuuta päätöksistä, joita on vaikea hyväksyä. Päätösten poliittinen hinta tulee olemaan kova, varsinkin kun Kokoomus on tässä vain maksumies, ei itse asialla.”

Tuolloin tosiaan uskoin, että Kokoomus ei ollut oikeasti vihreän politiikan kannattaja vaan enemmänkin trendejä haistava puolue, joka tarttui mainonnassaan ideaan ”Vihreän eri sävyistä”. Puoluekokouksen jälkeen kirjoitin Nykypäivään kolumnin, jossa sanoin: “Puoluekokouksessa isoa vihertävää screeniä katsoessa minuun iski voimakas tunne: me olemme sininen puolue. Nautin siitä! Aivan erityisesti nautin siitä, että me emme ole vihreä puolue. Olen saanut riittävän kauan seurata europarlamentin ympäristövaliokunnassa, mitä järjenvastainen vihreys on, enkä halua sitä oman puolueemme rasitteeksi.”

Nyt olen ymmärtänyt, että Kokoomuksen nykyisen johdon ytimessä poliittinen vihreys on vahvasti läsnä. Valituista mepeistä Virkkunen ja Pietikäinen heijastavat tätä linjaa, toinen oikeistolaisempana, toinen  vasemmistolaisempana. Näen myös Kataisen ja Vapaavuoren politiikassa merkittävän vihersävyn. Minä kunnioitan heidän oikeuttaan olla sitä,se on demokratiaa. Kunnioitan myös heidän äänestäjiensä tahtoa.

Yhtä lailla pidän oikeutenani muistuttaa vihreän politiikan heikkouksista, niistä joita olen lainsäädännössä nähnyt. Ajattelen, että siinä on tämän ajan suuri sokea piste, olinhan itsekin lähellä vihreitä, kun politiikassa aikanaan aloitin. Me kaikki haluamme hyvää ja korkeatasoista ympäristöpolitiikkaa, mutta se ei välttämättä tarkoita samaa kuin poliittinen vihreys, joka mielestäni käytännössä tarjoaa liian monia esimerkkejä siitä, kuinka ylisäätely johtaa ympäristön kannalta vahingollisiin ratkaisuihin.

Otettuani aikoinaan näyttävästi etäisyyttä Kokoomuksessa harjoitettuun vihreään linjaan ymmärsin joutuvani myös paitsioon, sivuraiteelle. Tein sen kuitenkin tietoisesti, sillä politiikassa heiluriliikkeet ovat tuttu ilmiö. Halusin tehdä selväksi jo vihreän trendikkyyden aikana, ettei koko Kokoomus ole siihen hurahtanut. Halusin että kun joskus Suomessa syntyy voimakas vastarinta esimerkiksi tehotonta tuulivoimarakentamista kohtaan tai ilmastopolitiikan aiheuttamaa työttömyyttä vastaan, joku muistaa, että Kokoomuksessa kaikui myös kriittinen ääni, ajoissa.

Minulle kokoomuslaisuus on sitä, että kannetaan vastuuta ja tehdään johdonmukaista politiikkaa – vaikka sen joutuisi joskus tekemään omaksi vahingokseen. Tässä suhteessa puolueellamme on ollut kunniakas tausta, jossa aatteellisuudesta on maksettu hintaa, joskus jopa “yleisten syiden muodossa”. Se on ollut komeaa.

Heiluri on jo palautumassa. Kokoomusmepeistä minä ja Sarvamaa olemme molemmat profiloituneet vihreän politiikan kriitikkoina, ja siksi ehkä söimme myös toistemme kannatusta. Moni tuloksesta hämmentynyt sanookin, että siirtyi tukemaan gallupeissa alempana ollutta Sarvamaata luottaen minun pääsevän läpi joka tapauksessa. En kuitenkaan hetkeäkään pahoittele Sarvamaalle häviämistä, sillä lasken hänet nykyisten suomalaismeppien parhaimmistoon. Siihen samaan sijoitan myös valitettavasti pudonneet Sari Essayahin ja Hannu Takkulan. Nämä ihmiset ovat koko sydämestään ajaneet isänmaan etua, ja kunnioitukseni heitä kohtaan on suuri.

Aika ei ole vielä kypsä, mutta veikkaan, ettei mene kahtakaan vuotta, jolloin kukaan ei Euroopassa enää halua kuulla vihreästä politiikasta. Se on tullut jo nyt liian kalliiksi mutta ei tarpeeksi ilmeiseksi. Silloin kaivataan paluuta takaisin järkevään ympäristönsuojeluun, ja silloin viestini ymmärretään. Toivon että ymmärretään myös se, ettei tässä ole mitään henkilökohtaista. Minä en kritisoi ihmisiä vaan huonoa politiikkaa, joka siirtää saasteet ja työpaikat muualle.

En kaavaile osallistumista eduskuntavaaleihin, olen selkeästi europoliitikko. En aio myöskään loikata vaan luotan parempiin aikoihin Kokoomuksessa. Keskustelijana aion jatkaa mutta muuten keskityn muihin töihin, lapsiini, lapsenlapseeni ja elämän iloisempaan puoleen. Ehkäpä palaan vaikuttamaan, kun aika on kypsä ja ihmiset kypsyneet siihen, mitä politiikassa nyt tapahtuu.

Share Button