Warning: Illegal string offset 'filter' in /var/www/fs1/5/korhola/public_html/wp-includes/taxonomy.php on line 1442

Blogi

09.toukokuu 2014 - 18:18

Blogi vallasta ja pöyhkeydestä (Kolumni vaalilehdessä toukokuussa 2014)

Ensimmäisellä meppikaudellani, politiikkaan vastatulleena, pohdin usein, milloin se valta aloittaa turmelevan työnsä. Tapahtuuko se niin vähitellen, ettei sitä huomaa vai tapahtuuko se nykäyksittäin? Mitä meille täällä talossa tapahtuu, kysyin? Miten se kuuluisa neste nousee päähän?

Joitakin selviä vaaran aiheita mepin arjessa on. Europarlamentti on paikka, jossa meppi on ehdoton tähti. Vaikka meitä on 766, ei se estä mitään. Muuta henkilökuntaa riittää silti alleviivaamaan sitä.

Autokuskit tuovat ja hakevat meitä. Astelemme talon aulasta sisään sinistä mattoa pitkin, jota muut eivät saa kulkea. Frakkeihin pukeutuneet käätykaulaiset vahtimestarit kumartavat, kun astumme saliin.
Illallis- ja lounaskutsuja riittää.

Mepit tulevat ja menevät miten tahtovat, oma aikataulu on kaiken muun edellä. Pois jäämisistä tai tapahtumiin saapumisista harvoin ilmoitetaan – sitä katsotaan sitten, miltä näyttää. Ajankäyttö on omassa hallinnassa, meppi voi päättää itse keiden ja minkä asian parissa hän tekee työtä. Meppi voi soittaa kenelle haluaa, ja hänelle vastataan useimmiten heti.

Meppi myöhästyy illallisilta, ja silti paikalle tullessaan tekee isännät vain kiitollisiksi: taas pelastui tilaisuus, kun päättäjä saapui paikalle. Lobbarit haluavat olla hyvissä väleissä. Jos meppi väittää vastaan, meille ollaan kohteliaita ja laukomiamme virheitä tuskin kehdataan korjata – elleivät sitten kollegat ole asialla.

Jotta tässä ei olisi vielä tarpeeksi, katsotaan sielun puolelle, jos sitä edes löytyy. Napa ainakin löytyy: ura pyörii vimmatusti sen ympärillä, kun ammattina on olla oma itsensä. Meppi on usein kotimaassaan julkkis, ja kuvittelee olevansa kiinnostava ihminen. Suulas hän ainakin on. Jos kotikasvatuksessa saikin aikanaan opetuksen, että puheen keskeyttäminen on rumaa, se on aikoja sitten unohdettu. Ammattitaitoon kuuluu itsensä kehuminen ja vastapuolen mollaaminen.

Tämä kaikki mielessäni juttelin uutena meppinä parlamentin silloisen puhemiehen, espanjalaisen Jose-Maria Gil-Roblesin kanssa. Kysyin, miten hän, kaikkien arvostama puhemies, estää pöyhkeäksi tulon? Vastaus jäi pysyvästi mieleeni. “Kun istun mustassa autossa ja näen autosaattueet ja moottoripyöräpoliisit vierellä, katson aina sitä pölyä, joka tiestä nousee. Muistutan silloin itseäni psalmin sanoista:’Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa että olemme maan tomua.’

Kun pesti loppuu, on syytä pokata nöyrästi ja kiittää. On muistettava, ettei kyse ollut alunalkaenkaan tärkeästä ihmisestä vaan tärkeästä instituutiosta, jonka täytyy toimia sujuvasti. Sen ei sovi juuttua taksijonoihin, sen aikataulujen täytyy pelata, sen työn kuvan täytyy joustaa. Instituutiolle kumarretaan, sitä kuljetetaan, sille on frakit, käädyt ja koreus. Kaiken tarkoitus on palvella demokratiaa, viime kädessä ihmisiä.

Joka tätä kaikkea ei käsitä, ei tehtävissään kestä.

Share Button