Miten Suomi selviytyy Venäjän vieressä?

EU:n päätös asettaa sanktioita Venäjälle johtaa todennäköisesti käytännön toimiin hyvin pian. On tullut selväksi, että EU ei hyväksy Krimin liitosta Venäjään. Krimin liitokselle on toisaalta vahvat historialliset syyt, ja missään nimessä ei yllätä, että neuvostokauden hajoamisestaan lamautunut maa kokoaa nyt voimiaan ja hakee  voimannäytön symboliksi Krimin. Se on sen helmi Katariina Suuren ajoista lähtien, ja on monessa historian vaiheessa ollut Venäjän itsetunnon koetinkivi.  Ukrainalle vuonna 1954 annettu lahja perustui oletukseen, että maiden 300 vuotta kestänyt veljeys kestäisi ikuisesti.

Itse pitäisinkin siksi olennaisempana, mitä tapahtuu tämän jälkeen. Ukrainan kansan itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava; siinä kulkee ehdoton raja Venäjän rymistelylle. Jos kohta Krimin havittelua voidaankin ymmärtää historian valossa, Itä-Ukrainaan kajoamiseen ei löydy minkäänlaisia kansainvälisen oikeuden perusteita. Aikeet suojella venäläisväestöä suvereenin valtion alueella ovat tekaistuja ja niitä ei pidä hyväksyä.

Suomelle EU:n sanktiot tulevat maksamaan todennäköisesti enemmän kuin muille, mutta meidän on syytä olla suorassa rivissä EU-maiden rinnalla ja lähinnä vaikuttaa päätösten luonteeseen.  Tarvitsemme EU:ta ehkä enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme myös herkkää tilannetajua enemmän kuin aikoihin.

En tervehdi ilolla Venäjän elpynyttä suuruudenuhoa, etenkin kun johdossa on mies, jonka pitkittynyttä suhdetta valtaan voi jo epäillä tunkkaiseksi. Mutta geopoliittinen sijaintimme on realismia. Tarvitsemme kaiken sen valtioviisauden ja muunkinlaisen siunauksen, joka piti Suomen itsenäisenä siinä, missä kaikki Venäjän länsinaapurit joutuivat kokemaan karmean kohtalon.

Kun jälkeenpäin miettii historian kulkua, voi olla onnellinen monesta sattumasta Suomen suhteen.

Oli onni – tai siunaus – että Aleksanteri I teki vielä sodan kestäessä päätöksen, ettei Ruotsilta valloitettua Suomea liitetty tavallisena maakuntana vaan suuriruhtinaskuntana, jolla oli oma keskushallinto ja pääkaupunki.

Oli onni – tai siunaus – että vanha Suomi liitettiin silloin uuteen Suomeen vaikka nuo maat oli jo suurelta osin lahjoitettu Pietarin ylimystölle. Suomi nautti erityisasemasta, joka varjeli kansakuntaamme jatkossa.

Oli onni – tai siunaus – että Aleksanteri II:n aikana 1860-luvulla Venäjällä vallitsi  ensimmäinen glasnost, joka lisäsi itsemääräämisoikeuttamme. Kun Venäjä samanaikaisesti pani kuriin Puolaa, sillä oli tarvetta osoittaa sallivuutta siellä, missä kansallista eheyttä ei uhattu. Juuri Puolan kapinan aikana Suomi sai merkittäviä myönnytyksiä: yksi niistä oli Venäjän kielen vapaaehtoisuus koululaitoksessa, toinen valtiopäiviemme säännöllinen toiminta.

Oli onni – tai siunaus – että Lenin oletti bolsevistisen vallankumouksen hoitavan maamme kohtalon ja suostui itsenäisyyspyrkimyksiimme. Viisaat valtiopäivämiehemme ja -naisemme tunnistivat kohtalon hetken ja julistivat maamme itsenäiseksi.

Oli onni – tai siunaus – että Suomi pelastui Baltian maiden kohtalolta. Ensin sille laittoi pisteen Hitler. Suomi ymmärsi silti olla muodollisesti liittoutumatta Saksan kanssa, ja tämä teki mahdolliseksi suhteiden säilyttämisen USA:han, mikä saattoi olla ratkaisevan tärkeä Suomen kohtalolle.

Jos yksikin näistä seikoista olisi mennyt toisin, meillä ei olisi nykyistä kansaa ja kieltä. Suomea ei kuultaisi kansainvälisillä foorumeilla; se voisi olla paikallinen kuriositeetti, jota nuoriso ei enää osaa.

Millaista valtioviisautta nyt tarvitsemme? Palaamista viisaaseen varautumiseen. Hallituksen on otettava vastuu ja kehitettävä maatamme siten, että kasvatamme omavaraisuuttamme, itsenäisyyttämme ja selviytymiskykyämme kriisiolosuhteissa. Se lisää kansallista turvallisuuttamme ja tekee meistä  hyvän naapurin mihin suuntaan vain.  Ketään se ei uhkaa.

Oli sinisilmäistä liittyä Ottawan sopimukseen ja luopua maamiinoista, jotka varjelevat kriisiaikana 1324 km pituista rajaamme ja jotka varastoissa eivät uhkaa rauhanaikana ketään. Tuo päätös tulee korjata. Jos uutta ja parempaa teknologiaa kehitetäänkin,  se täytyy tapahtua niin, ettei tilapäistä turvallisuusvajetta synny.

Oli sinisilmäistä hallitukseltamme luopua pitkäaikaisesta periaatteesta varastoida viljaa pahoja päiviä varten.  Se päätös tulee korjata.

On sinisilmäistä hallitukseltamme syrjiä maamme tärkeintä energiavaraa, turvetta. Turve on meidän öljymme ja kultamme, ja siihen perustuva osaaminen tukee koko biotaloutta ja metsäenergian hyötykäyttöä. On taloudellista ja ympäristöllistä hulluutta, että vihreällä turvelinjauksella heikennetään maamme vaihtotasetta ja tuodaan kivihiiltä tilalle, sen sijaan että luotaisiin paikallista työllisyyttä omalla energiallamme. Riippuvaisuus tuontienergiasta on kohtalokasta.

On ollut sinisilmäistä hallituksiltamme olla EU:n mallioppilas ja edistää pakkomielteisesti kannattamattomia energiamuotoja, jotka nostavat kansalaisten sähkölaskuja. Nyt on palattava terveen järjen politiikkaan aivan kuten EU:kin  palasi luopuessaan uusiutuvan energian kansallisesta sitovasta tavoitteesta. Sehän oli huutomerkillä varusteltu tunnustus siitä, että pieleen oli menty.

Oli sinisilmäistä hokea fraasia auki olevasta ovesta ja kuvitella, että se olisi aina auki. Me olemme luultavasti menettäneet sen historiallisen aikaikkunan, jolloin Natoon liittyminen ei olisi herättänyt naapurissa pahaa verta.

Uskallan mainita kaikki nämä seikat, koska olen pitänyt niitä esillä aiemminkin; kyseessä ei ole jälkiviisastelu. Mutta nyt, korjataan se mikä voidaan. Suomen on autettava itse itseään.

Share Button

7 kommenttia artikkeliin “Miten Suomi selviytyy Venäjän vieressä?

  1. Paluuviite: Keith
  2. Paluuviite: morris
  3. Paluuviite: Cory
  4. Paluuviite: Raul
  5. Paluuviite: Jared
  6. Paluuviite: Gerald
  7. Paluuviite: Scott

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *