Kotisivuni uusiutuvat hyvin pian, ja olen ajatellut että varsinaisen blogin rinnalle tulee myös toisinaan ilmestyvä epäasiallinen blogi. Otsikoinnilla myönnän jo valmiiksi, ettei tämä ole sitä tiukkaa asiaa, jota itse arvostan. Epäasiallisen blogin lukija syyttäköön siis vain itseään. Blogia perustelen runsaalla kysynnällä; minulta udellaan usein jaksamisvinkkejä niin paljon matkustavan kuin paljon itseään rasittavan ihmisen näkökulmasta. Ja sitten kysytään tietenkin vaatteista. Jos vastaan näihin, saan moitteet politiikan kevyestä sisällöstä. En ota moitteita vastaan, vaan pyydän katsomaan varsinaiseen blogiin.
Myönnän vastanneeni hömppäkysyntään aika ajoin. Tässä on linkki kolme vuotta sitten kirjoitettuun pukukoosteeseen https://www.korhola.com/2010/12/pukuhomppaa-ala-ehdottomasti-lue/, jossa käsin läpin pukuni kymmenen vuoden ajalta. Nyt sille seuraa lyhyt jatko-osa.
2010 Meslevin Leena Koukkarin (nyk. Jaakkola) suunnittelema musta tiukka mekko pitkine hanskoineen sai aikaan Linnan vamppi-nimityksen. Sen myönsi minulle Jaakko Selin. Kannoin nimityksen arvokkaana, etenkin kun minulla oli lainassa Tillanderin Jouni Salon suunnittelema upea selkäkoru. Sen arvo oli huikea ja aiheutti otsikoita, mutta luonnollisesti koru oli minulla vain lainassa. Hiukset teki Sirkka Pietilä, meikin Raili Hulkkonen.
2011 puku löytyi nytkin Meslewistä, vaikkakin monena vuonna olen ajatellut, että alan kierrättää vanhoja. Vaaleanpunainen unelma näytti suloiselta, mutta ensimmäisissä sisääntuloa koskevissa lehtiotsikoissa mainittiin, että se on rintojen kohdalta liian iso. Joku tekstasi palautteen minulle kännykkään, ja menin Linnan vessaan ihmettelemään, mihin ne sitten mukamas olivat muljahtaneet: todellakin, pukiessa pukua päälleni yläosaa ylhäällä pitävä rautalanka oli vääntynyt törröttämään väärään asentooon. Korjailin sitä istuvammaksi. Poikani ikäiset kadetit tanssittivat yksinäistä juhlijaa, ja niistä ansioista jouduin myös lehtien kansiin. Upeat korvakorut teki jälleen Jouni Salo Tillanderilta. Edelleen Sirkka Pietilä vastasi hiuksista, ja meikistä Mervi Markkanen. Linkki kuvaan: http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/linna_korhola_2061211PP_503_lj.jpg
2012 ajattelin taas, että on aika laittaa kierrätysmekko käyttöön, joko vuodelta 200 tai 2005. Mutta olin joskus lähettänyt Leena Jaakkolalle kuvan kivannäköisestä läpikuultavasta mekosta, ja nyt hän toivoi minun kokelevan samantapaista laventelinsinistä luomustaan. Ongelma oli, että mekko loisti läpi liikaa, jos salamavalo osuu siihen. Ylävartalo ei ole suuri harmitus: ratkaisin sen värjäämällä ihonväriset liivit entistä enemmän ihonvärisiksi teen avulla. Mutta kukaan ei halua haarojen näkyvän; sille ei löydy mitään kulttuurista konventiota selitykseksi. Olin jo aikeissa hylätä mekon mutta keksimme ratkaisun: ompelin yhden ekstakerroksen samaa sifonkia eteen ja taakse, alle siis erilliset lipat. Sivusta katsoen puku siis oli läpinäkyvä, edestä ei näkynyt läpi mitään. Isossa roolissa olivat jälleen Jouni Salon suunnittelenat korvakorut, joissa oli siniset jalokivet. Lainattua sinistä siis. Sirkka Pietilä onnistui taas kerran kampauksessa, joka arvosteltiin parhaiden joukkoon. Ja Mervi on aina tyrmäävä silmien piirtäjä. Linkki kuvaan: http://img.avatv.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/linnajuhlat/2012/puvut_ja_tyyli/1554714.jpg
2013: Tänä vuonna pukuvalintaa leimasi kiire. Tulin Suomeen torstaina, ja tei suoraa lentokentältä tultuani tärskyt Stokkalle Tillanderin Jouni Salon kanssa: sain lainaksi korvakorut, jotka hän oli suunnitellut kuvan perusteella näkemäänsä mekkoon. Vasta perjantaina ehdin kaivelemaan vaatevarastoja. Vuoden 2000 puku löytyi ja mahtui päälle, mutta siihen kuuluvaa alkuperäistä laukkua etsin aika kauan. Tätä samaa laukkua olin tuunannnut monena vuonna erivärisin kankain mutta alimmainen kerros oli samaa punaista kuin mekkoni. Laukkua ei löytynyt ja tuli kiire. Mepit ja varmaan poliitikot ylipäätään saavat ns. kohteliaisuuslahjoina usein huiveja. Niiden joukosta löysin Aalto-yliopiston lahjoittaman kauniinpunaisen silkkihuivin, jonka otin mukaani Tampereelle. Bussissa matkalla ompelin sitten laukun punaisesta huivista käsin. Se ei ollut aivan samaa sävyä kuin mekko, mutta tilannetta auttoi kun punaiset Valentinon kengät ja hanskat seurustelivat laukkuni värin kanssa. Ihanat hiukset teki jälleen Sirkka Pietilä, meikin Mervi Markkanen.
Mutta tärkeimpään: itsenäisyysjuhlat vuonna 2013 olivat ikimuistoiset, ja siitä seikasta vastasi presidenttipari. Konsertilla he kykenivät antamaan sellaisen persoonallisen panoksen, jota ei unohdeta. Se oli fyysinen ja hengellinen kokemus yhtä aikaa. Kiitos kaikille tekijöille ja suunnittelijoille! Erityisesti mieleeni jäivät Pekka Luukkolan luontokuvat. Kokemus oli pakahduttava.
En tiedä johtuiko esityksestä mutta se vei minut miettimään isääni, nyt jo edesmennyttä sotaveteraania. Mielikuvissani sota on muuttunut vanhojen miesten taisteluksi, mutta eihän se niin mennyt. Oma isäni oli parikymppinen poika kun hän ryömi rännässä ja loskassa isänmaan vuoksi. Tai kun hän menetti tajunsa räjäytyksessä, ja heräsi ruumiskasassa.
Jossain ulkopuolella nuoret riehuivat luokkasotaa. Vai sanonko kermaperseet.
Eräs hyvä FB-ystäväni puki tunteeni sanoiksi: ”Olen 100% varma, että minun pappani eivät sotineet sellaisen vapauden eteen mitä nämä naamari-spedet nyt toteuttavat tuolla Tampereella. ”
LADY on puhjennut kukkaan, arvoisessaan ympäristössä!
Iltalehden kuva, jossa nojaat valkeaan pöytään, on mykistävän upea yksityiskohtineen. 🙂