Warning: Illegal string offset 'filter' in /var/www/fs1/5/korhola/public_html/wp-includes/taxonomy.php on line 1442

Blogi

17.syyskuu 2013 - 13:36

Voi naisparka – laman kylvöä

YK:n ilmastopaneelin raportin tieteellistä osuutta odotetaan julkisuuteen lähipäivinä. Raportin oletetaan pehmentävän joitakin aiempia ilmastoennusteita koskevia muotoiluja: esimerkiksi nyt tiedetään, ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden yhteydestä tiedetään vähemmän kuin aiemmin oletettiin. Sokraattinen viisaus, ”tiedän etten tiedä”, on tärkeä nöyryyden muistuttaja ja periaate tiedon tiellä eteenpäin.

Tulevaa raporttia kommentoi myös ilmastokomissaari Hedegaard, ja mikäli lehtitiedot pitävät paikkansa, hän kohautti sanomalla, että EU:n ilmastopolitiikkaa on oikeaa, vaikka tiede osoittautuisikin vääräksi.

Periaatteessa Hedegaard todella voisi olla oikeassa. Jos tehdään hyvää ja fiksua energiapolitiikkaa, ei maailma kaatuisi vaikka toteaisimme ilmastonmuutosuhan liioitelluksi. Energiaa pitää joka tapauksessa säästää, sillä elämme maailmassa jossa resursseista ja energiasta tulee pula.

Mutta olemmeko me tehneet fiksua energiapolitiikkaa? Voi naisparka, juuri sitä minä epäilen suuresti. Energiapolitiikalla on kylvetty eurooppalaisen laman siemnet.

Väitän, että EU:n energia- ja ilmastopolitiikan 20/20/20-arkkitehtuuri on epäonnistunut yhtään riiippumatta siitä, onko ilmastonmuutos vakava vai vähemmän vakava uhka. Kalliin ja toimimattoman energiajärjestelmän rakentaminen on ollut tyhmää joka tapauksessa. Jos ilmastonmuutosta halutaan torjua ponnekkaasti energiaan liittyviä päästöjä vähentämällä, olisi se fiksua tehdä niin, että kaikkein edullisimmat toimet toteutetaan ensin. Nyt on tehty juuri toisin päin: eri maissa on valittu edistettäväksi kalliita toimia (merituuli, aurinkosähkö yms), jotka sinänsä joskus tulevaisuudessa voisivat olla fiksuja ratkaisuja. Kun näin on tehty, seuraa se, että Hedegaardin mainitsemia energiatehokkuustoimia tai polttoainevaihdoksia hiilestä kaasuun ei ole tarvinnut tehdä. Jokainen kalliilla vähennetty päästötonni tarkoittaa, että jotain halpaa keinoa ei tarvitse käyttää.

Siihen juuri ajaa EU:n politiikan arkkitehtuuri. Päästökiintiö pysyy ennallaan, joten päästöoikeuksia vapautuu käytettäväksi esimerkiksi hiilivoimaloissa. Yhtenä pahimmista virheistä pidän sitä, että olemme sallineet ilmastopolitiikan nimissä energiamarkkinoiden vääristymisen tukiaisilla ja syöttötariffeilla. Se on hyydyttänyt terveen kilpailun ja uhkaa hyydyttää taloutemme. Energiasta on tullut tuote, jonka arvo määrittyy markkinoilla aivan väärin.

Olemme ristiriitaisessa tilanteessa, jossa energiainvestointeja ei kannata tehdä. Politiikan seurauksena tukkumarkkinoilla sähkö on edullista ja kuluttajalle kallista. Esimerkiksi Saksassa on suljettu melko uusia kaasuvoimaloita ja energiantuottajat ovat tehneet todella surkeata taloudellista tulosta. Syitä on monia, joista tietenkin taantuma yksi. Toinen on se, että markkinoille tuodaan koko ajan voimakkailla tukijärjestelmillä uutta sähköntuotantoa (aurinko ja tuuli), jotka kannattavat ainoastaan näiden tukien vuoksi. Ne polkevat tukkumarkkinahintoja, mutta valitettavasti asiakkaiden sähkönhinta on korkea. Tuet siis maksatetaan asiakkailla.

Itse sähköenergian osuus sähkölaskussa pienenee koko ajan. Meillä se on vielä kolmannes, samoin kuin sähkön siirto ja verot. Saksassa energian hinta on loppuasiakkaan hinnasta vain viidennes. Loppu on siirtomaksuja, veroja ja tukiaismaksuja. Koko kehitys on johtamassa siihen, että nyt pohditaan tukia – tai koko markkinamallin muutosta – jotta jonkun kannattaisi pitää edes voimalaitoksia käynnissä. Niitä, jotka sitten tekisivät sähköä kun ei paista eikä tuule.

Eurooppaan on luotu tavattoman kallis järjestelmä, joka toimii huonosti. Saksan energiakäännöstä on perusteltu harhaanjohtavasti sillä, että asiakkaat hyötyisivät. Energiapolitiikka on saanut kansalaisten tuen, kun on väitetty, että nyt yksityiset ihmiset hyötyvät ja sähköntuottajien ”valta” tai asema heikkenee. Kokonaan on jätetty sanomatta, että hyötyjät ovat rikkaita, maksajat köyhiä.

Ilo on kuitenkin lyhytaikaista. Ei voi olla pysyvästi niin, että markkinoille voi joku tuottaa riskittä kannattavasti sähköä aurinkopaneelilla ja saa siitä moninkertaisen hinnan verrattuna sähkön todelliseen arvoon markkinoilla.

Tätä kierrettä voi kuvata Saksan hinnoilla ja tilanteella: Asiakas maksaa sähköstään noin 27-30 snt/kWh. Siitä noin 5-6 snt on sähköenergian hintaa markkinoilla. Muu on verkkomaksua ja veroja ja tariffimaksuja. Välttääkseen tuon kustannuksen asiakas voi hankkia aurinkopaneelin ja asentaa sen rakennukseensa. Se tuottaa sähköä noin 17-20 snt / KWh investoinnin elinkaarelle laskettuna. Asiakas siis hyötyy kun tuottaa itselleen sähköä noin 10 snt/kWh. Asiakas ei maksa veroja, sähköverkon ylläpitoa eikä syöttötariffeja muusta kuin verkosta ostamastaan sähköstä. Joku muu ne kuitenkin maksaa. On siis nostettava muiden veroja, siirtomaksuja ja tariffeja. Kannustin rakentaa oma tuotantoaan kasvaa, koska sähkön hinta verkosta ostettuna edelleen kallistuu.

Tämä kehitys on kiihtymässä ja kiihtymässä. Lopulta maksajiksi jäisivät vain ne, joilla ei ole seinäpinta-alaa tai pääomaa ostaa niitä paneeleja. Eli siis kerrostaloissa asuvat ja köyhät.

Ja koko järjestelmä olisi koko ajan kalliimpi ja kalliimpi, koska tuotanto on kallista ja koska sähkön siirtojärjestelmästä pitää tehdä paljon joustavampi ja mittavampi. Mutta sähköverkossa sähkö on koko ajan ”halvempaa”, kun uutta tuotantoa syntyy koko ajan lisää. Kannustin pitää yllä muuta tuotantoa heikkenee. Mutta sen ei sallita poistuvan verkosta, ettei tule black-outia. Joku senkin maksaa, että voimalat seisovat käyttämättä.

On selvää, että uusiutuvan energian massiivisia tukia on alennettava. Tähän suuntaan ollaan Saksassa jo menossa. Suomenkin pitäisi herätä tilanteeseen nopeasti. Ensimmäinen fiksu asia Saksan syöttötariffeissa oli, kun niiden hinta aleni alle asiakkaan oman sähkölaskun. Ennen kuin tämä tapahtui, kenenkään ei kannattanut käyttää itse tuottamaansa sähköä, vaan myydä kaikki kalliilla ja ostaa halvemmalla markkinoilta.

Mutta lopulta tämä ei riitä. Jäljelle jää se epäkohta, että joku tuottaa itselleen aurinkosähköä lähes koko sähköntarpeensa. Eikä silti maksa sähköverkosta juuri mitään, vaikka kuitenkin olettaa sen olevan käytettävissä täydellä teholla, kun ei paista. Verkon ylläpito maksaa sitä enemmän, mitä enemmän on näitä kaksisuuntaisia asiakkaita (kuluttajatuottajia). Lisäksi tuotantokapasiteetin ylläpito maksaa sitä enemmän mitä näitä mikrotuottajia on. Ja veroja kerätään sitä vähemmän.

Oma ennusteeni on, että sähköverkon hinnoittelua tullaan muuttamaan. Asiakas joutuu maksamaan mahdollisuudesta käyttää sähköä eikä siitä, paljonko käyttää. Oman tuotannon on tavalla tai toisella tultava verojen ja syöttötariffimaksujen piiriin. Valtiot alkavat jarruttaa tämän hajautetun tuotannon massiivista rakentamista, joka perustuu siihen, että tuotteen arvo määrittyy markkinoilla tällä hetkellä täysin väärin.

Vaihtoehtoinen, huono kehitys olisi, että ummistettaisiin silmät tältä kehitykseltä ja kehitettäisiin lisää tukiaisia, jotta systeemi saadaan toimimaan. Sekin kehitys on valitettavasti ihan mahdollinen. Mutta ehkä kohta kaikilta loppuvat rahat.

Share Button