Bahrainin tilanne

Arvoisa puhemies, ei ole helppoa olla sekä Iranin, Saudi-Arabian että Yhdysvaltojen vaikutuspiirissä. Siksi minä olen tyytyväinen, että EPP onnistui pehmentämään tätä Bahrainiin kohdistuvaa päätöslauselmaa. Tilanne vaatii maltillisuutta ja ymmärrystä. Bahrainin hallitukselle on vaikea haaste estää levottomuuksia nykyisessä poliittisessa ympäristössä ja ilmapiirissä.

Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi huolissani tilanteesta. On tuomittavaa, että Bahrainin hallitus on päättänyt jäädyttää kokoontumisvapauden maan pääkaupungissa ja että poliittisten ryhmien täytyy hankkia hallitukselta lupa tavata ulkomaalaisia diplomaatteja tai kansainvälisiä järjestöjä. Toivon myös, että YK:n erityisedustajat päästetään pikaisesti maahan. Lisäksi olen huolissani niistä tavoista, miten rauhanomaisia mielenosoituksia on hajotettu elokuussa kuninkaan luvalla. On myös kyseenalaista, miten joitakin kuningasta loukanneita on kohdeltu Bahrainissa.

Ennen kaikkea toivon, että kuten kaikissa niin sanotuissa arabikevään maissa eri ryhmittymät löytävät tiensä neuvottelupöydän ääreen, jotta kansallinen sovittelu voi alkaa.

Share Button

12.syyskuu 2013

17:59

12 kommenttia

  1. Päivitysilmoitus: arnold

  2. Päivitysilmoitus: edwin

  3. Päivitysilmoitus: Willie

  4. Päivitysilmoitus: jesse

  5. Päivitysilmoitus: Sidney

  6. Päivitysilmoitus: jeff

  7. Päivitysilmoitus: walter

  8. Päivitysilmoitus: Ian

  9. Päivitysilmoitus: Ron

  10. Päivitysilmoitus: Frederick

  11. Päivitysilmoitus: Rodney

  12. Päivitysilmoitus: tony

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: