Mursiko Egypti Mursin?

Viime syksynä olin Kairossa keskustelemassa Egyptin ihmisoikeustilanteesta ja ottamassa selvää, mihin suuntaan demokratia on maassa kehittymässä. Norjan entisen pääministerin Kjell-Magne Bondevikin kanssa tapasimme keskeisiä vaikuttajia Arabiliiton johdosta vallankumousneuvoston jäseniin, maan ihmisoikeusaktiiveihin ja poliittiseen johtoon. Johtopäätökset olivat lohduttomia, etenkin tavattuani Muslimiveljeskunnan johtoa. Illallinen sujui hyvissä tunnelmissa, kunnes otimme esiin erityisesti naisten oikeuksissa havaitsemiamme ongelmia. Tunnelma kiristyi välittömästi: älkää te tulko meitä tänne neuvomaan. Minulle välittyi vaikutelma vallan humalluttamista miehistä, joita ei kiinnostanut demokratia vaan kontrolli – nyt nuo miehet on pidätetty. Vierailua kuvaava blogi Kuinka lyödä vaimoa löytyy täältä. Seuraava matkani Kairoon pitäisi olla niinikään syksyllä. Kiinnostavin kysymys on, mitä vallankumouksesta seuraa.

30. kesäkuuta oli Egyptin nyt jo entisen presidentin, Muhamed Mursin, hallinnon vuosipäivä. Vuoden aikana Egypti oli mennyt monessa mielessä taaksepäin. Väkivalta naisia ja vähemmistöjä, kuten koptikristittyjä ja shiiamuslimeja, kohtaan on lisääntynyt. Inflaatio ja työttömyys ovat katossa, ja ruoan hinta on aivan liian korkealla köyhän valtion kansalaisille.

Astuttuaan valtaan Mursi päätti iskeä kyntensä Egyptin armeijan johtoon (Supreme Council of Army Forces, SCAF), joka piti valtaa Hosni Mubarakin jälkeen, ja erotti puolustusministerin ja poisti armeijan vaikutuksen lainsäädäntöön. Marraskuussa Mursi antoi lausunnon, jossa ilmoitti, että hänen päätöksensä olisivat tuomiovallan yläpuolella. Vaikka lausunto kumottiin lopulta, Mursi puuttui jo joulukuussa maan perustuslakiin. Muutoksissa kasvatettiin islamin roolia yhteiskunnassa. Vähitellen mielenosoitukset kasvoivat, ja tammikuussa 2013 yli 50 ihmistä kuoli väkivaltaisuuksissa. Mursi jatkoi valtapyrkimyksiään nimeämällä muslimiveljiä keskeisille hallinnon paikoille.

Kesäkuun alussa Mursin hallinto vangitsi 43 ihmistä rikosnimikkeellä “jäsenyys laittomissa järjestöissä”. Tämä oli jo Mubarakin aikana yleistä, mutta vangitut olivatkin nyt Egyptissä rekisteröimättömien ulkomaalaisten kansalaisjärjestöjen työntekijöitä. Viimeaikaisessa kansalaisjärjestölaissakin on ilkeitä aasinsiltoja, jotka mahdollistavat kovat rangaistuksen kansalaisjärjestöjen edustajille. Ei siis ole mikään ihme, että suuri osa Egyptin väestöstä on kyllästynyt Mursiin ja muslimiveljeskuntaan.

Ns. Tamarod-liike, jonka prototyyppi perustettiin jo Mubarakin aikana, on väittänyt keränneensä 22 miljoonan kansalaisen allekirjoituksen. Miljoonat egyptiläiset osoittivat Tamarodin innoittamina mieltään vaatien aikaistettuja presidentinvaaleja. Armeija päätti liittyä joukkoon ja antoi lopulta Mursin hallitukselle 48 tuntia aikaa vastata kansalaisten tahtoon. Kun Mursi ei totellut, armeija kaappasi vallan 3. heinäkuuta. Mursi on sanonut, että vallankumous yritetään varastaa ihmisiltä, kun taas hänen vastustajansa sanovat, että Mursi on varastanut “alkuperäisen” vallankumouksen. Siinä mielessä se on ainakin kiistatta totta, että muslimiveljeskunta hyppäsi arabikevään vallankumouksen kelkkaan hölmistyttäen monet.

Mursi sai Egyptin ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa yli puolet äänistä. EU:lla ja muilla länsimailla oli vaikeaa hyväksyä muslimiveljeskunnan voittoa, mutta maat pitivät suunsa kiinni – olihan palestiinalaisen Hamasin demokraattisen voiton kieltäminen aiheuttanut vielä paljon suuremman ongelman. Nyt kansainvälinen lehdistö ja diplomaattiset piirit ovat äimän käkenä: mitäs nyt tehdään, kun armeija on kaapannut vallan hallitukselta, joka oli valittu demokraattisesti. Seuraava hallitus on todennäköisesti länsimaalaisen silmin parempi, mutta jos tuemme vallankaappausta, tämä voi olla haitallinen ennakkotapaus koko alueelle.

Vallankaappauksen tukeminen voi antaa ainakin kaksi signaalia: 1) islamistien kannattaa pitää vallastaan entistä tiukemmin kiinni, sillä demokratia ei takaa mitään; 2) opposition kannattaa edistää agendaa kaduilla, ei parlamentissa. Egyptin suurin ongelma ei välttämättä ole muslimiveljeskunta itse, vaan se, että maassa ei ole kunnollista poliittista kulttuuria – samainen ongelma, jonka nostin esille Turkin tapauksessa muutama viikko sitten. Toisaalta, nuoret egyptiläiset ovat valittaneet sosiaalisessa mediassa siitä, kuinka kansainvälinen media moittii heitä heidän ilostaan ja saavutetusta erävoitosta. Heidän mielestään Egypti on nyt taas vähän parempi maa esim. vähemmistöille ja naisille. Oman kokemukseni perusteella sanoisin samaa.

Mursi on kutsunut protestoijia Egyptin viholliseksi ja protesteja sellaisten kolmansien maiden järjestämiksi, jotka eivät halua Egyptin olevan voimakas valtio – tämä retoriikka kuulostaa muuten kovasti Turkin pääministerin taannoisilta kommenteilta. Egypti on perinteisesti ollut vaikutusvaltaisin arabimaa, jonka alueellinen tasapainottelu on estänyt useita konflikteja. Nyt toiset alueelliset vallat, kuten radikaalia shiialaisuutta edustava Iran ja wahhabilainen Saudi-Arabia, ovat täyttäneet tyhjiön, millä on ollut myös vaikutus esim. Israel-kysymykseen ja Syyriaan. On nimenomaan EU:n alueellisen vakauden etu, että Egypti on voimakas valtio.

Egyptin hallitseminen ei ole helppo taakka edes “hyvinä” aikoina, ja meidän pitää EU:na varmistaa nyt, että maa saa tarpeeksi tukea vapaiden vaalien järjestämiseen. Armeijan limbohallinnosta tulee päästä irti mahdollisimman pian. Se, että armeija ei ole näyttänyt esim. Mursia puoltavia protesteja TV-asemilla osoittaa sen, että pata saattaa soimata kattilaa. Jos SCAF on tosissaan, sen on aloitettava kansallinen sovitteluprosessi mahdollisimman pian. Olen suunnitellut matkan Egyptiin keskustelemaan vähemmistöjen asemasta marraskuussa, ja seuraan tilannetta jatkuvasti.

Share Button

08.heinäkuu 2013

18:57

3 kommenttia

  1. Päivitysilmoitus: Wayne

  2. Päivitysilmoitus: craig

  3. Päivitysilmoitus: Julius

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: