Kolumnit ja artikkelit

27.maaliskuu 2013 - 18:40

Suosion romahdus

Kuluneella viikolla on seurattu yhteiskunnallista vaikuttajaa ja julkisuuden henkilöä, jonka ura lähti äkilliseen alamäkeen. Viikko ennen kriisiä kukaan ei olisi uskonut, että tuon ihmisen kurssi heilahtaa laidasta laitaan. Edellisenä viikonloppuna hän saapui pääkaupunkiin suosionosoitusten saattelemana. Tulo sai aikaan iloisen kaaoksen. Ihmiset tungeksivat voidakseen koskettaa häntä ja päästä juttusille.

Sitten jokin meni pieleen. Joku mokasi, ja näkökulmasta riippuu, oliko se tyyppi itse, hänen kumppaninsa ja faninsa, vai hänen kadehtijansa ja kilpailijansa. Joka tapauksessa sosiaalisessa mediassa homma riistäytyi käsistä täysin. Ihmiset alkoivat kilpailla pilkatakseen häntä osuvimmin. Hyvät kaverit poistivat hänet ystävistään. Myötätuntoisetkin hiljenivät, pelosta tai epämukavuudesta. Luuserin seura leimaa helposti ympäristön.

Torstaina hän vielä illasti ystäviensä kanssa ja aavisti pahaa: sanoi viimeisiä sanoja ja pyysi muistamaan tärkeimmät pointit. Yön hän kelasi kohtaloaan, vuoroin toivoi, vuoroin pelkäsi, mutta päätti kestää. Perjantaina hänet tapettiin.

Hän oli osannut ennakoida vaikeuksia ja puhui niistä lähipiirilleen. Ystävät varoittivat, pyysivät miettimään kertaalleen. Mutta hän tiesi mitä teki ja vastasi:
“Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman mutta saisi sielullensa vahingon? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?”

Juuri tuon ja samantapaisten ajatustensa kanssa mies joutui suuriin vaikeuksiin.

Olen ennen aina ihmetellyt, miten yhdessä viikossa tuuli voi kääntyä niin perusteellisesti. Olivatko juutalaiset jonkin sortin tunteella reagoivia kuumakalleja, kun käänsivät peukalonsa alas nasaretilaisen suhteen?

Enää en ihmettele. Sosiaalisessa mediassa, Twitterissä ja Facebookissa näkee, miten se tapahtuu kuin myrskynä, joka lyö yli. Se on tykätkää minusta –maailma, jossa hyväksyntä haetaan paheksumalla muita.

Ajatuksen sielun vahingoittumisesta pitäisi järkyttää jokaista poliitikkoa, vallankäyttäjää, kynänkäyttäjää, twitter-kurkoa, pappia ja virkamiestä. Erityisesti siksi, että kysymys ei ole sielun vahingosta vain jossakin kaukaisessa ikuisuudessa vaan jo tässä hetkessä. Rangaistuskin on jo täällä. Järkyttävintä siinä on itsekunnioituksen menettäminen. Sitten on enää vain ajan kysymys, milloin muut sen huomaavat.

Sama mies puhui myös ihmisten tuomitsemisesta ja teilaamisesta. Hän toivoi, että hänen ystävänsä olisivat erityisen pidättyväisiä tässä harrastuksessa – hyvästä syystä. Hän ajatteli heidän omaa etuaan.

“Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan.” “Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

Joka näin sanoi, osoitti tuntevansa hyvin ihmismielen. Ja aivan kuin hän olisi myös nähnyt, miten internet tulee toimimaan. Ei ihmisten tuomitsemiseen tarvittaisi auktoriteetiksi edes taivaallista lakikokoelmaa. Riittävän kauhistuttavaa olisi, kun omat sanomisemme ja tekemisemme pantaisiin rinta rinnan. Hävettäisiin tekojamme, jotka olemme itse ehtineet toisten kohdalla joskus tuomita. Aineistoa riittäisi, sivukaupalla. Minunkin kohdallani.

Miserere mei.

(Kolumni on ilmestynyt Nykypäivä-lehden pääsiäisnumerossa 28.03.2013)

Share Button