Sudan ja Etelä-Sudan (keskustelu)

Sudanin ja Etelä-Sudanin tilanne on ollut vakava etelän itsenäistymisen jälkeenkin. Viime päivinä konfliktin osapuolet ovat kuitenkin ottaneet askeleita oikeaan suuntaan.

On tärkeää, että neuvottelut saadaan jälleen oikealle raiteelle. Osapuolten on otettava konkreettisia askeleita Mbekin paneelin tiekartan toimeenpanemiseksi. Kannatan myös turvallisuusneuvoston 2.5.2012 hyväksymän päätöslauselman mahdollisia sanktioita, jos osapuolet eivät noudata tiekarttaa. Molempien osapuolten on lopetettava aseellinen toiminta Abyein maakunnassa, öljykriisi on selvitettävä ja kansallisuuskysymyksistä on päästävä yksimielisyyteen.

On hienoa, että osapuolet ovat onnistuneet tekemään yhteistyötä luodessaan ilmasillan Sudanin ja Etelä-Sudanin välille, minkä avulla monet pääsivät palaamaan kotiseuduilleen ennen sadekautta. Myös kansallisuuskysymyksissä on päästy eteenpäin. Toivon, että näemme pian samanlaisia edistysaskeleita öljykriisin ja Abyein osalta. Olisi myös ehdottoman tärkeää, että humanitaariset työntekijät pääsisivät Abyein alueelle Sudanin kautta, sillä nyt tämä on mahdollista ainoastaan Etelä-Sudanista.

Meidän ei tule myöskään unohtaa, että alueella on yhä satoja tuhansia pakolaisia. Riippumatta siitä, kumpaan Sudaniin Abyei päättää tulevassa kansanäänestyksessä liittyä, on siviilien humanitaariset tarpeet turvattava.

Share Button

4 kommenttia artikkeliin “Sudan ja Etelä-Sudan (keskustelu)

  1. Paluuviite: Joshua
  2. Paluuviite: leon
  3. Paluuviite: kenneth
  4. Paluuviite: eddie

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *