Radiotaajuuspolitiikka

Arvoisa puhemies, vastasin sisämarkkinavaliokunnassa radiotaajuusohjelmaa koskevasta lausunnosta ja olen erittäin tyytyväinen nyt äänestettyyn tekstiin. Olen vahvasti peräänkuuluttanut eteenpäin katsovaa ja kunnianhimoista taajuuspolitiikkaa, joka edesauttaa uusia innovaatioita ja globaalia kilpailukykyä. Tämä on olennaista kun etsimme Euroopalle uusia väyliä talouskasvuun.

Langattomat nettipalvelut, ja nimenomaisesti mobiilisektori, tarvitsevat kipeästi uusia taajuuksia, sillä älypuhelinten ja muiden vastaavien langatonta verkkoa hyödyntävien laitteiden myynti ja käyttö ovat kasvaneet rajusti viime vuosina. Taajuuksien puute ei saa olla innovaation jarru kun kehitämme uutta teknologiaa ja palveluita. Radiotaajuudet ovat niukka luonnonvara ja julkinen hyödyke, jonka osalta meidän pitää pyrkiä myös nykyistä huomattavasti tehokkaampaan käyttöön. Radiotaajuusohjelman päätavoitteita ovat laajakaistaliittymien saatavuus koko EU:n alueella vuoteen 2013 mennessä sekä nopeat nettiyhteydet vuoteen 2020 mennessä.

Langattomille nettipalveluille jaettavan ”digitaaliylijäämän” (eli 800 MHz alueen) lisäksi meidän on katsottava tulevaisuuteen ja kartoitettava seuraavien potentiaalisten taajuusalueiden kuten 700 MHz alueen mahdollisuuksia. Paras kapasiteetti ja suurin nopeus tarjoaisivat parhaan pohjan kilpailulle ja innovaatioille. Aasiassa ja USA:ssa kasvava tarve on jo otettu huomioon; on siis erityisen tärkeää, että EU:ssa ymmärrämme asettaa tarpeeksi kunnianhimoiset tavoitteet pitääksemme kiinni kilpailukyvystä tällä sektorilla.

Share Button

11.toukokuu 2011

15:01

5 kommenttia

  1. Päivitysilmoitus: ernest

  2. Päivitysilmoitus: Dave

  3. Päivitysilmoitus: theodore

  4. Päivitysilmoitus: benjamin

  5. Päivitysilmoitus: hugh

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: