Soini ja abortti

Antiikin filosofi Sokrateen kerrotaan kerran kuvanneen tulevaisuuden yhteiskunnan, jossa vallitsee rappion ainekset: siellä eläimillä olisi ihmisoikeudet, opettajat pelkäävät ja mielistelevät oppilaitaan, ja vanhemmat matkivat lapsiaan.

On kai liian aikaista arvioida, tuleeko Sokrates olemaan oikeassa, mutta kuvauksena tämä 2400 vuotta vanha analyysi kiehtoo. Pitkään on todella näyttänyt siltä, että eläinten oikeuksia on helpompi puolustaa kuin esimerkiksi ihmissikiöiden oikeuksia. Siinä missä eläinaktivisti, silloinkin kun syyllistyy fanatismiin tai jopa laittomuuksiin, on ”korkeita ihanteita omaava” ihminen, ihmisalkujen puolustaja on ahdasmielinen ja höpsähtänyt, säälittäväkin.

Eli tästäkö on kyse, kun Timo Soinia moititaan hänen aborttikannastaan? Kai nyt pikkuisia vauvoja kohdussa saa puolustaa siinä missä häkkikanojakin?

Olen todella samaa mieltä. Vauvoja voi puolustaa. Soinikin voisi, eikä vain kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin. Ehkä saisimme samalla selvyyttä siitä, mitä mieltä hän on ja mihin asti.

Soini ei suostunut vastaamaan koulutytön kysymykseen, miksei raiskauksen uhri saisi tehdä aborttia. Hän perusteli, ettei näitä muiltakaan poliitikoilta kysytä.

Pohjimmiltaan on kyse siitä, osataanko politiikassa tehdä kantilaisittain erottelu henkilökohtaisen moraalin ja lain välillä. On kysyttävä mitä kristillisen maailmankatsomuksen pohjalta voi edellyttää niiltä, jotka eivät sitä katsomusta kokonaisuudessaan jaa. Kristillisiä arvoja sopii kyllä hyvinkin vaalia – mutta voiko niitä vaatia? Äänestävän kansan täytyy tietää, tunnistaako Soini tämän eron.

Abortti on oikein hyvä esimerkki. Olen tavannut maailmalla lukuisia raiskattuja naisia, sillä se on yksi sodankäynnin yleistyvä muoto. Siinä yhteydessä olen miettinyt, miten itse toimisin, jos tuo tragedia osuisi omalle kohdalle ja seurauksena olisi raskaus.

Henkilökohtaisesta vakaumuksesta ei automaattisesti seuraa yhteiskunnallista linjausta. Vaikka itse voisin ajatella, että raiskaustapauksessakin päätyisin pro life -hengessä suojelemaan sikiötäni, en hetkeäkään kuvittele, että voisin vaatia samaa asennetta joltakulta toiselta. Lainsäätäjänä puolustaisin viattoman uhrin oikeutta aborttiin. Eihän ole mitään takuita, että raiskatulla uhrilla riittäisi uskoa, toivoa ja rakkautta.

Haluaisin todella tietää, soisiko lainsäätäjä Soini abortin edes raiskaustapauksessa. Vai priorisoiko hän Päivi Räsäsen lailla sikiön oikeudet uhrin oikeuksien edelle periaatteella ”rikoksesta ei saa seurata lisää rikoksia”?

Eettinen periaate kuulostaa oikealta teoriassa, mutta voiko sen sanoa jos on tavannut uhrin? Itse ajattelen, että jos yhteiskunta ei kykene suojelemaan jäsentään rikokselta, sen tulisi taata uhrin oikeus lailliseen aborttiin.

Ongelma tietenkin on, että tätä oikeutta voidaan käyttää itsekkäästi. Siksi on hyvä, että meillä on poliitikkoja, jotka muistuttavat ihmiselämän ainutlaatuisesta arvosta, jo alusta alkaen.

Muutama filosofikollegani kyllä katsoo, että sikiöllä ei ole sellaista moraalista asemaa, joka kyseenalaistaisi abortin. He argumentoivat, että ne jotka vetoavat sikiön potentiaaliseen ihmisyyteen, joutuvat kuulemma saman ongelman eteen jo sperman kanssa: siitäkin voi suotuisissa olosuhteissa tulla vauva.

Ehkeivät sentään aivan saman ongelman eteen. Eettiset ongelmat tulevat kuitatuksi liian kepeästi. Paitsi että rinnastus sotkee mittasuhteita, spermalla ja alkiolla on selvä laadullinen ero. Se on yhtä kohtuutonta kuin samastaisi asteroidit ja galaksit.

Potentiaalisuutta on erityyppistä, vaikkapa reaalista ja spekulatiivista. Jos sikiön annetaan olla kohdussa eikä komplikaatioita satu, siitä reaalisesti tulee ihminen. Spermasta ei tule muuta kuin tahroja. Yksittäisen siittiön spekulatiivinenkin mahdollisuus ristiäisjuhliin on yksi … kuinkahan monesta miljardista?

Tunnustan auliisti, että suhteeni aborttiin on jossain määrin tunteenomainen. Jos se lääkäreistä olisi ollut kiinni, minua ei olisi päästetty muodostamaan aborttikantoja lainkaan. Olen viisilapsisen perheen kuopus, nelikymppisten vanhempien huolimattomuusvirhe tai korkeintaan yöllinen päähänpisto. Äitini sairasti angina pectorista eikä raskautensa huomattuaan suostunut menemään neuvolaan ennen kuin olin liian vanha abortoitavaksi. Hän tiesi, että minua pidettäisiin suurena terveysriskinä, ja oikeassa olikin: ”Nyt siellä on jo liian suuri herra potkimassa, mitä sille enää mahtaa”, äitiäni moitiskeltiin. Voitonriemuinen äitini sai kuin saikin iltatähden ja pärjäsi kohtuullisen hienosti sydämensäkin kanssa – ensi viikolla hän täyttää 92 vuotta.

Onnea hienolle, urhealle naiselle ja kiitos elämästä!

Share Button

28.maaliskuu 2011

21:00

4 kommenttia

  1. Päivitysilmoitus: Michael

  2. Päivitysilmoitus: Jon

  3. Päivitysilmoitus: tyrone

  4. Päivitysilmoitus: glen

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: