Kambodža, erityisesti Sam Rainsy -puolueen tapaus

Arvoisa puhemies, kambodžalaisen tuomioistuimen ratkaisu tuomita oppositiopoliitikko Sam Rainsy 10 vuodeksi vankeuteen syytteistä, jotka koskevat disinformaation levittämistä ja virallisten asiakirjojen väärentämistä, sekä muut vastaavat tapaukset ovat herättäneet lännessä perusteltua huolta maan oikeusjärjestelmän puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta.

Valheellisen tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevien lakipykälien ylimalkainen tulkinta siten, että se on omiaan haittaamaan opposition ja kansalaisjärjestöjen toimintaa, on ollut järjestelmällistä ja kyseisiä pykäliä on tosiasiallisesti käytetty rajoittamaan mielipiteen- ja ilmaisunvapautta.

Vaikka annankin tunnustusta Kambodžassa Pol Potin valtakauden jälkeen merkittävälle kehitykselle, pidän harmillisena, mikäli Kambodžan hallitus päättää jättää demokraattisen järjestelmän rakentamisen puolitiehen, mikä on tapahtunut valitettavan suuressa joukossa maita. Kambodža on sitoutunut useissa kansainvälisissä sopimuksissa, mukaan lukien yhteistyösopimuksessaan Euroopan yhteisön kanssa, turvaamaan väestönsä perusoikeudet sekä demokraattisten periaatteiden toteutumisen alueellaan. Euroopan unionin tulee vaatia painokkaasti, että Kambodžan hallitus kunnioittaa sitoumuksiaan.

Share Button

3 kommenttia artikkeliin “Kambodža, erityisesti Sam Rainsy -puolueen tapaus

  1. Paluuviite: Neil
  2. Paluuviite: kenny
  3. Paluuviite: Ricardo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *