Viime viikolla kiukuttelin hallituksen energiaveropakettiesityksestä blogissani (Vihreiden toimeenpano-osasto, 3.9.2010) todeten sen ympäristön kannalta harmillisen huonoksi. Nyt kun sen ongelmakohdat on julkisuudessa havaittu ja jopa tunnustettu – mitä suuresti arvostan – asiaan on hyvä palata.
Mutta aloitetaan rehellisellä puheella. Näinhän se verotus menee: valtion kassaan tarvitaan rahaa. Ensiksi päätetään fiskaalisin perustein, paljonko energiaverojen avulla massia on tarkoitus kerätä. Sitten väännetään hallituspuolueiden kesken, mille energiantuotantomuodoille rasitus vyörytetään.
Tässä vaiheessa jokainen yrittää pitää huolta omasta viiteryhmästään ja kannattajakunnastaan. Keskusta kantaa huolta maakunnista, maanviljelijöistä, turpeesta. Kokoomukselle jää tavallisesti etelän kaupungit ja teollisuus. Jos demarit olisivat hallituksessa, he käyttäisivät sanaa teolliset työpaikat – mutta samasta asiasta lopulta on kyse.
Seuraavaksi tarvitaan tarina. Keksitään hyvät poliittiset perustelut tehdyille päätöksille, klassista ad hoc –kamaa. Nyt ajan henkeen sopii parhaiten ekologinen versio, siis vihreä verouudistus. Huonoille uutisille löydetään hieno selitys: maailma paranee.
Sitten kerrotaan tarina.
Jotain unohtui. Ei tullutkaan onnellinen loppu.
Olisi tarvittu tarkka arvio siitä, miten eri polttoaineiden verokohtelun muutos vaikuttaa lämmitys- ja sähkömarkkinoilla. Olisi pitänyt selvittää, miten päätökset vaikuttavat erilaisiin yrityksiin ja niiden kilpailukykyyn maailmalla – ja sitä myöten suomalaisten työpaikkoihin. Olisi pitänyt laskea, mitä päästöille käy kausaaliketjutettuna. Olisi pitänyt verrata muutosehdotuksen yhteisvaikutusta muiden rasitteiden kanssa: kun tiedetään, että esimerkiksi paperin ja teräksen valmistajien kustannuksia lisäävät korotettu sähkönkäyttövero ja polttoainevero sekä uusi jätevero.
Hallituksen veroesityksen osalta kyseiset laskelmat olivat riittämättömiä. Kunnon analyysin sijasta panostettiin verbaaliakrobatiaan. Uskallan tulkita näin, koska jo viime keväänä asiantuntijoilta tuli paljon huolestunutta palautetta, mutta nuo varoitukset eivät kiinnostaneet. Oltiin innoissaan, että nyt pelastetaan ilmastoa.
Kaikki alan toimijat tietävät, että energiaveroja kerätään fiskaalisista syistä, valtion tuloja kartuttamaan. Totta kai valtion on saatava rahaa, ei siinä mitään pahaa ole. Ei siinäkään, että päätöksille etsitään perustelut, vaikka sitten jälkikäteen – sellaista politiikka on. Kaksi periaatetta täytyy silti muistaa: huononevaa ympäristöpolitiikkaa ei kannata tarjoilla hyvissä kääreissä, ja työpaikkoja ei pidä liputtaa ulos. Muuten tarinan ainekset loppuvat.
