Olen usein ihmetellyt ydinvoiman erityisroolia. Millä muulla primäärienergialla on tehty politiikkaa, järjestetty alasajoaikatauluja, kuten Saksassa ja Belgiassa, tai täyskielto kuten Italiassa? Itävallassa ja Ruotsissa ydinvoimasta on järjestetty jopa kansanäänestys. Itävallassa valmis Zwentendorfin voimalaitos jätettiin käynnistämättä. Ruotsi sitoutui luopumaan ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä; maa on kiertänyt päätöstään lähes kolminkertaistamalla olemassa olevien laitostensa kapasiteetin – kunnes lopulta purki koko päätöksen, koska se räjäyttäisi kasvihuonekaasupäästöjen määrän kasvuun.
Massiivisesta antikampanjoinnista huolimatta ydinvoima kattaa edelleen yli 30 prosenttia Euroopan sähköntarpeesta. Se on olennainen osa energiapalettia, etenkin kun kysymykset ilmastonmuutoksesta, energiariippuvuuden kasvusta ja kilpailukyvyn heikkenemisestä nostetaan esiin. Ankarimmankin ydinvoiman vastustajan on pakko myöntää sen hyödyllisyys ainakin ilmanlaadun kannalta. Sen puhtauden ja päästöttömyyden arvon ilmastotalkoissa on tunnustanut myös YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli ja kasvava joukko ympäristöväkeä. Kun esimerkiksi jopa bioenergian tiedetään lisäävän vaarallisten pienhiukkasten määrää ilmassa ja sitä myötä hiukkaskuolemia, kyseessä ei ole mitätön seikka.
Ydinvoiman tyypillisimmät vasta-argumentit ovat pysyneet samoina vuodesta toiseen:
”Ydinvoima on vaarallista” – vaikka tuotettua kilowattituntia kohden se on tehnyt vähemmän vahinkoa kuin yksikään toinen primaarienergiamuoto.
”Ydinvoimassa on jäteongelma” – vaikka kyseessä on ainoa energiateknologia, joka sentään erottelee ja varastoi jätteensä. Suomi on esimerkki maasta, jolla on jo kestävä ratkaisu ydinjätteen loppusijoitukselle. Hiilen ja maakaasun kohdalla jäte unohdetaan ilmakehään – ellei hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin tekniikkaa kehitetä edelleen.
”Emme tarvitse ydinvoimaa, vaan on satsattava uusiutuviin ja energiansäästöön” – vaikka nykyoloissa on turha panna päästöttömät energiamuodot kilpailemaan toisiaan vastaan: tarvitsemme kaiken puhtaan energian jonka vain saamme, eikä sekään silti riitä vastaamaan kysyntään.
En ole ollut aina ydinvoiman ystävä. Nuo argumentit olivat minunkin argumenttejani – kuten muuten monen muunkin akateemisen naisen. Kun eduskunta äänesti vuonna 1993 ydinvoiman kumoon, olin ihastuksissani. Vakaumukseni taustalla oli vähemmän tietoa mutta enemmän luottamusta ydinvoiman vastustajien vilpittömiin motiiveihin ja johdonmukaisuuteen.
Usko johdonmukaisuuteen on ollut sittemmin koetuksella. Etenkin silloin, kun alasajon tiedetään kasvattavan fossiilisen energian määrää. Tai kun venäläisen ydinvoiman maahantuonti hyväksytään, mutta omaa ydinvoimaa vastustetaan.
Jäteongelmaa pidän nykyään huonoimpana argumenttina. Lyhyesti siksi, että ydinjäte on ennen kaikkea laadullinen ongelma, ei niinkään määrällinen. Ihmiskunnan on joka tapauksessa käsiteltävä ydinenergian ja ydinaseiden jätteet vaarattomiksi tai varastoitava ne turvallisesti. Tästä velvoitteesta ei päästä edes vastustamalla ydinvoimaa, sillä nuo aineet ovat olemassa. Onko niitä enemmän tai vähemmän, ei ole ydinkysymys. Ydinkysymys on se, että niitä on.
Siksi jäteargumentti suomalaisessa keskustelussa johtaa toistuvasti harhaan. Se luo vaikutelman, että hylkäämällä kuudennen tai seitsemännen reaktorin olisimme ohittaneet tai torjuneet jäteongelman. Nimenomaan tuota ongelmaa emme ole – ehkäpä jopa päinvastoin, sillä tulevaisuuden ydinvoimalat saattavat olla ratkaisun avain. Neljännen sukupolven ydinvoimalat voivat käyttää polttoaineena ydinjätettä, jopa ydinaseiden jätettä. Kehitys tulisi viedä loppuun, kunnes saadaan voimaloita, jotka voivat hyödyntää uraania tehokkaammin ja kokonaan.
Mutta kyllä minä myös ymmärrän. Jokainen joka on käynyt ydinvoimalassa ja nähnyt sen monimutkaisten laitteiden, turvatoimien ja varmistusten määrän, kysyy eikö ihmiskunta todellakaan keksi helpompia tapoja tuottaa energiaa. Mutta toisaalta – ydinvoiman vaihtoehdot ovat vielä surkeampia: kauhistuttavat ja tehottomat tuulimyllykentät neitseellisessä merimaisemassa tai haisevat CHP-voimalaitosten biomassakasat asutusten kupeessa, ilmanlaatua pahentava poltto ylipäätään. Kaikki harmillisia, ennen kuin aurinkoenergiasta saadaan suuren luokan ratkaisuja. Aurinkopaneelit ottaisinkin joka katolle, mutta suuren volyymin energiantuotantoa auringosta ei vielä saada.
Itse asiassa, kun mietin, nousee kaikista harmillisuuksista suosikikseni vesivoima, joka on kilpailukykyistä, päästötöntä, uusiutuvaa, helposti rakennettavaa sekä säädettävää.
Asia sattuu nyt kuitenkin olemaan niin, että sen joka vastustaa ydinvoimaa, pitää vastustaa myös vesivoimaa. Aatteellisilla liikkeillä on perinteensä ja opinkappaleensa – ja koskaan et muuttua saa?
