Nepal

Arvoisa puhemies,
lähes kymmenvuotinen sisällissota maolaistaistelijoiden ja silloisen Nepalin kuninkaallisen armeijan välillä päättyi vuonna 2006 rauhansopimukseen. Tilanteessa ei julistettu voittajia tai häviäjiä. Tuo tilanne oli ainutlaatuinen, sillä maolaisten kanssa ei sopinut heitä vastaan taistellut kuninkaan kontrolloima armeija, vaan muut poliittiset puolueet.

Nepal ratkoo edelleen rauhanprosessin edistämiseen liittyviä ongelmia. Monet sovitut asiat odottavat toteutumistaan ja rauhattomuus on kasvanut. Keskeneräisen rauhanprosessin tärkein kysymys liittyneekin sen kansalliseen armeijaan, sen kokoon ja sen johtamiseen. Armeija tulisi asettaa demokraattiseen valvontaan. Nepalille on tarjottava apua sen integroidessa entisiä maolaisia kansalliseen armeijaan ja turvallisuusjoukkoihin sekä muihin tehtäviin. YK:n tulisi puuttua nopeasti nepalilaisten rauhanturvajoukoissa ilmenneisiin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Kiitokset arvokkaasta työstään ansaitsee Nepalin kansallinen ihmisoikeuskomissio. Kansainvälisen yhteisön on ponnisteltava, jotta kriittisten kysymysten ratkaisemiseen osallistutaan johdonmukaisesti. Rauhansopimuksen tulevaisuus on kuitenkin nepalilaisten päättäjien käsissä.

Share Button

16.kesäkuu 2010

21:00

12 kommenttia

  1. Päivitysilmoitus: arthur

  2. Päivitysilmoitus: Kyle

  3. Päivitysilmoitus: luis

  4. Päivitysilmoitus: gary

  5. Päivitysilmoitus: Ross

  6. Päivitysilmoitus: Juan

  7. Päivitysilmoitus: Kirk

  8. Päivitysilmoitus: chester

  9. Päivitysilmoitus: jim

  10. Päivitysilmoitus: ian

  11. Päivitysilmoitus: jack

  12. Päivitysilmoitus: Johnnie

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: