Ydinjäte haastaa hätähousun

Tilasin kerran eräältä latinistilta aivan uuden sanayhdistelmän, koska kaipasin tuoretta ja osumatarkkaa määritelmää ihmisestä. Olin vakuuttunut, että ihmisen yleisluontoisista määritelmistä – muiden muassa Homo Faber (käsistään kätevä seppäihminen), Homo Ludens (leikkivä ihminen) ja Homo Sapiens (viisas ihminen) – puuttuu aivan olennainen inhimillistä toimintaa selittävä kuvaus, säntäilevä hosuminen.

Sain upean sanaparin määritelmäksi hätähousulle: ihminen on Homo Trepidans. Hosunut monta asiaa pilalle. Kuten ydinvoiman.

Tuotekehittely jäteongelman ratkaisemiseksi olisi luonnollisesti pitänyt viedä loppuun ennen kuin maailmaan saatettiin ainuttakaan ydinvoimalaa. Valitettavasti niin ei tehty. Tekniikan historia on täynnä esimerkkejä vempaimista ja systeemeistä, jotka ovat ratkaisseet yhden pulman mutta synnyttäneet tukun lisää. Syy löytyy Homo Sapiensin kääntöpuolesta, Trepidansista.

Jos olisimme vielä siinä tienhaarassa, jossa voisi päättää teemmekö mitään uraanille – ainoalle alkuaineelle, jolle ei ole löytynyt mitään käyttöä ellei sen atomia hajota – valitsisin ei kiitos. Historialle emme kuitenkaan mitään mahda.

Jäteongelman vuoksi minäkin olin aikoinani ydinvoiman vastustaja. Tosin en tiennyt, että uraani säteilee luonnossa hieman omin päinkin. Jäteargumentti oli käytössä myös viime viikonloppuna, kun ympäristöjärjestöt organisoivat ydinvoiman vastaisen mielenosoituksen. Useat haastateltavat perustelivat vastustustaan sillä, että polttoaineena käytetty uraanijäte jää tulevien sukupolvien murheeksi.

Nykyään pidän jäteongelmaa huonoimpana syynä vastustaa ydinvoimaa. Lyhyesti siksi, että ydinjäte on ennen kaikkea laadullinen ongelma, ei niinkään määrällinen. Ihmiskunnan on joka tapauksessa käsiteltävä ydinenergian ja ydinaseiden jätteet vaarattomiksi tai varastoitava ne turvallisesti. Tästä velvoitteesta ei päästä edes vastustamalla ydinvoimaa, sillä nuo aineet ovat olemassa. Onko niitä enemmän tai vähemmän, ei ole ydinkysymys. Ydinkysymys on se, että niitä on.

Siksi jäteargumentti suomalaisessa keskustelussa on älyllisesti epärehellinen. Se luo vaikutelman, että hylkäämällä kuudennen tai seitsemännen reaktorin olisimme ohittaneet tai torjuneet jäteongelman. Nimenomaan tuota ongelmaa emme ole – ehkäpä jopa päinvastoin, sillä tulevaisuuden ydinvoimalat saattavat olla ratkaisun avain.

Tulevat neljännen sukupolven ydinvoimalat voivat käyttää polttoaineena ydinjätettä, jopa ydinaseiden jätettä. Kehitys tulisi viedä loppuun, kunnes saadaan voimaloita, jotka voivat hyödyntää uraania tehokkaammin ja kokonaan. Esimerkiksi tulevaisuuden IFR-voimalatyyppiä pidetään mahdollisena ratkaisuna, koska nykyisten voimaloiden jäte kelpaa sille polttoaineeksi. IFR polttaa jäljellä olevan uraanin ja plutoniumin, uutta uraania ei tarvitse louhia, eikä pitkäaikaista loppusijoitusta tarvita. Silloin miekat voisi todella takoa auroiksi.

IFR on tulevaisuuden tekniikoista vain yksi esimerkki, mutta riittää osoittamaan, ettei kehityspolkua tulisi lopettaa tähän, sillä silloin käsiimme jäisivät vain ydinvoiman ongelmat, ei sen täysimuotoisia hyötyjä. Ilmanlaadultaan puhtaana ja päästöiltään alhaisena ydinvoima voisi tarjota ylimenokauden energiavaihtoehdon siirryttäessä nykyistä tehokkaampaan uusiutuvaan energiaan.

Ydinvoimaa ei kannata ajaa alas, ennen kuin saamme sille hyviä vaihtoehtoja, ja niiden kehittämisen aika on nyt. Tähän asti ydinvoiman vähentäminen on poikkeuksetta merkinnyt fossiilisen energian lisääntymistä. Vihreä liike ja ympäristöjärjestöt ovat valitettavasti olleet käytännössä parhaita mahdollisia hiili- ja öljylobbareita.

Niinpä olisi aikamoinen sääli, jos Homo Trepidans panikoisi jäteongelmalla eikä komentaisi Sapiensia viemään hommaa hamaan loppuun asti.

Share Button

5 kommenttia artikkeliin “Ydinjäte haastaa hätähousun

  1. Paluuviite: William
  2. Paluuviite: mathew
  3. Paluuviite: Joey
  4. Paluuviite: gary
  5. Paluuviite: Wayne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *