Rakennammeko hiekalle?

Olen miettinyt yötä päivää, mitä Suomen tulisi euroalueen maana tehdä Kreikan talouskriisin edessä. Toissapäivänä kirjoittamani blogi (Kreikka: mitä, miksi ja kuinka paljon) kertoi sen, mistä suunnitelmassa on kyse. Kertoi se senkin, että haluaisin kovasti ymmärtää reaalipolitiikan päälle ja että haluaisin tukea niitä, jotka haluavat maltillisella ja rauhoittavalla politiikalla ratkaista kriisin: vältettäisiin paniikkia, otettaisiin lainaa, rauhoitettaisiin tilanne, estettäisiin pelätty dominoefekti, eurooppalaisten pankkien kaatuminen.

Sen strategian taustaoletus on kuitenkin optimistinen: että tämä olisi tässä ja että euroalueen rakenne olisi muuten perusterve. En ole siitä enää varma.

Paljon riippuu myös siitä, miten kreikkalaiset itse suhtautuvat säästökuuriin. Jos kansa kapinoi kovin, rahaliiton kumppaneilta ja maksumiehiltä menee luottamus: miksi ottaa miljardivelka omille niskoilleen ja heittää se kiittämättömille kankkulan kaivoon? Yhä useampi kysyy: pitäisikö Kreikka erottaa rahaliitosta, pitäisikö rahaliittoa eriyttää – vai pitäisikö peräti erota itse.

Harva Brysselissä uskoo vakavissaan, että Kreikka pystyy maksamaan lainan takaisin sovitulla aikataululla. Tämä riski kansallisten parlamenttien on syytä pitää mielessä, kun asiasta päätetään.

Politiikassa pitää olla kyse paitsi pragmaattisuudesta, myös moraalista. Tehtyjen suurten päätösten tulisi paitsi olla järkeviä ja realistisia, myös vastata kansalaisten oikeustajua, käsitystä oikeasta ja väärästä. Jos moraalinen tuki ja ymmärrys puuttuu, rakennetaan hiekalle.

Jälkimmäinen ehto ei taida nyt toteutua. Jos Kreikkaa olisi kohdannut jokin ankara vastoinkäyminen, valtava luonnonkatastrofi tai onnettomuus, kansalaiset voisivat ymmärtää euroalueen jäsenten solidaarista uhrautuvaisuutta ottaa laina ja rientää hätiin. Mutta huono talouspolitiikka, huijaamiseen perustuva yli varojen eläminen ja harmaan talouden sietäminen ei sitä ole. Tarinan moraalinen opetus olisi erittäin huono. Juuri tällaisina hetkinä tarvitsemme moraalia ja arvoja näyttämään suuntaa.

Jos kansakunta menettää uskon oikeudenmukaisuuteen, menetetään myös motivaatio rakentaa hyvinvointia ja puhaltaa yhteiseen hiileen. Sen hinta on valtava, myös rahassa mitattuna. Tämä kaikki ei ole mitenkään erillään siitä, miten poliittinen luottamus muodostuu tai rahaliiton uskottavuus ansaitaan.

Europäättäjien puheissa tulee moneen kertaan esiin se, että meillä ei ole oikeastaan vaihtoehtoja. Sanotaan että valinta tehdään ruton ja koleran välillä. Taloussanomissa eilen esitetty näkökulma muistutti, ettei aivan näinkään ole.

Sen mukaan Kreikan valtion omistukset riittäisivät reippaasti kattamaan velan, jos maa suostuisi luopumaan vanhakantaisista neuvostomallisista omistuksistaan. Kreikka olisi päässyt talousongelmistaan hallitulla privatisoinnilla, sillä valtio on mukana muun muassa kasinoissa, rahapeliyhtiöissä, hotelleissa, venesatamissa, hiihtokeskuksissa ja messuyhtiöissä. Valtion omistusosuudet Ateenan pörssin yhtiöissä ovat yhdeksän miljardia euroa, ja valtionyhtiöiden kiinteistöissä on kiinni varovasti arvioiden 300 miljardia euroa.

Kreikalla on kuitenkin nyt kiire velkojensa lyhennyksessä, eikä hallittua yksityistämistä voi nopeasti toteuttaa. Se tarvitsee rahaa. Toisaalta Kreikan pelastamisesta hyötyvät euroalueen ulkopuolisetkin maat, kuten Yhdysvallat tai vaikkapa Iso-Britannia. Sauli Niinistö onkin sanonut, että tukijapiiriä pitäisi laajentaa kaikkiin velkojamaihin ja IMF:n osuuden tulisi olla suurempi. Niinistö totesi myös, että monilla velkojilla on aihetta itsetutkiskeluun, sillä Kreikassa on tehty bisnestä kovilla riskeillä.

Siksi ajattelen, että prosessista tulee tehdä IMF-johtoinen, ja prosessin tulee vastuuttaa Kreikkaa paitsi kunnioittamaan rahaliiton sääntöjä pilkulleen myös uudistamaan talouttaan rakenteellisesti. Euroalueen harteille suunniteltua massiivista lainaa tulisi vielä kertaalleen harkita: paitsi että se on rahaliiton omien perusperiaatteiden vastainen, EU-kansalaisten oikeustajua ei ole viisasta katkeroittaa. Jos luottamuspääomaa murennetaan, sopimuksista on entistä vaikeampi pitää kiinni.

Share Button

6 kommenttia artikkeliin “Rakennammeko hiekalle?

  1. Paluuviite: Randy
  2. Paluuviite: Jordan
  3. Paluuviite: Craig
  4. Paluuviite: jackie
  5. Paluuviite: Jerry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *