Kolumnit ja artikkelit

05.toukokuu 2010 - 21:00

Eurooppalaisia valuvikoja (Hämeen Sanomat)

Kreikan vakavassa talouskriisissä paljon riippuu siitä, miten kreikkalaiset itse suhtautuvat säästökuuriin. Jos kansa kapinoi kovin, rahaliiton kumppaneilta ja maksumiehiltä menee luottamus: miksi ottaa miljardivelka omille niskoilleen ja heittää se kiittämättömille kankkulan kaivoon? Yhä useampi kysyy: pitäisikö Kreikka erottaa rahaliitosta, pitäisikö rahaliittoa eriyttää – vai pitäisikö peräti erota itse.

Pelastuspaketin suunnitelman mukaan Kreikka saa rahaliiton jäsenmailta ja IMF:ltä 110 miljardia lainaa, joka sen on määrä maksaa takaisin kolmessa vuodessa. Jäsenmaiden antama lainasumma on suhteutettu niiden pääomaan Euroopan Keskuspankissa. Taakanjako lainanantajien kesken toteutetaan siten, että euroalue lainaa 80 miljardia ja 30 miljardia tulee IMF:lta. Suomi lainaisi näin ollen sekä bilateraalisesti että Kansainvälisen valuuttarahaston kautta, yhteensä 1,6 miljardia. Euroalueen ulkopuolisia maita velvoite ei koske.

Nyt tiedämme, mitä ainakaan ei olisi saanut tapahtua. Kreikan harmaata taloutta ei olisi pitänyt sietää. Huijaus ja kaunistelu luvuissa olisi pitänyt huomata aikaisemmin. Rahaliitolla olisi lisäksi pitänyt olla vararahasto mitä tahansa vakavissa vaikeuksissa olevaa maata varten, mieluummin kuin että riennetään varta vasten pelastamaan yksittäinen maa ja asetetaan sille ehtoja, joihin se todennäköisesti ei koskaan yllä.

Harva Brysselissä uskoo vakavissaan, että Kreikka pystyy maksamaan lainan takaisin sovitulla aikataululla. Tämä riski kansallisten parlamenttien on syytä pitää mielessä, kun asiasta päätetään.

Mutta vaihtoehtokin on kiusallinen: Kreikan irrottaminen rahaliitosta ei pysäytä kierrettä vaan suistaa joukon eurooppalaisia pankkeja dominoefektin lailla kumoon. Se järkyttäisi koko Euroopan taloutta. Siksi päätös on erittäin vaikea, etenkään kun emme näe tulevaisuuteen.

Epäreilua on kysyä, miksi meillä riittää rahaa tähän mutta ei reumasairaalaan. Valinnat ovat yhteismitattomia. Ei meillä ”riitä” rahaa Kreikallekaan, kyseessä on sietämätön pakkorako. Kuinka pakollinen, sitä on mietittävä tarkkaan eri skenaarioiden valossa.

Hyvän kysymyksen on esittänyt Sixten Korkman: onko euroalueessa valuvika? Vuosien saatossa euromaiden kehitys on erkaantunut ja erot ovat kasvamassa. Se aiheuttaa jännitteitä, jotka nyt purkautuvat hyvin hankalalla tavalla, Korkman sanoi. Kun ja jos pääsemme pahimman yli, valuvikaa on huolellisesti pohdittava. Kuten esimerkiksi kysymällä, onko yhteistä rahapolitiikkaa ylipäänsä uskottavaa harjoittaa, ellei harjoiteta yhteistä talouspolitiikkaa? Ja taas harjoitetaan, luodaan paineita päätyä liittovaltioon, jota sanaa useimmat kansalaiset eivät halua kuulla.

Kun pohtii tapahtuneen taustoja ei voi välttää ajatusta, että myös EU-päätöksenteossa on valuvika. Europolitiikkaa on riivannut hätäily ja kiire, osasyynä puolivuosittain vaihtuvat puheenjohtajakaudet.

Ahneus on kuolemansynti, politiikassakin. Poliittinen ahneus voi pelata liian suurta roolia, kun on tarve antaa näyttöjä ja jättää juuri oma jälki historiaan. Tämä kiihdyttää tahtia, jolla siirrytään tunnistettua ja ennakoitua tulevaisuutta kohti: ”Tehdään se nyt, kun se kuitenkin joskus tapahtuu.” Omaan hattuun saadaan sulka, mutta hätäily maksaa paljon. Vaikka ajatus saattaa olla erinomainen, voi huono toteutus pilata sen.

Laajeneminen on yksi esimerkki. Kun Euroopan parlamentti aikoinaan äänesti Romanian ja Bulgarian jäsenyyssuosituksesta huhtikuussa 2005, ihmeteltiin miksi asiasta piti päättää niin aikaisin, 20 kuukautta ennen jäsenyyden voimaantuloa. Koskaan mikään maa ei ole ollut niin kaukana jäsenyysehdoistaan kuin Romania oli. Erityisesti mainittiin epäonnistuminen korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa, puutteet sananvapaudessa ja romanivähemmistön asemassa sekä heikko ympäristötaso.

Koska laajentumista oli lukuisissa kansalaiskeskusteluissa perusteltu ennakkoon lupauksilla, että jäsenyyskriteereistä pidetään tiukasti kiinni, pidin jokseenkin johdonmukaisena äänestää jäsenyyssuositusta vastaan. Äänestysselityksessä totesin, että kannatan kyllä Romanian jäsenyyttä mutta en jäsenyysehtojen polkumyyntiä. Nyt me näemme hätäisesti tehdyn päätöksen seuraukset kaduillamme romanikerjäläisten joukkona.

Media kysyi ihmetellen syytä miinusäänelleni. Pidin kysymystä yllättävänä: yhdessä sovituissa kriteereissä pysymisen pitäisi olla normaali ele eikä poikkeuksellinen seikka. Ellei niistä pidetä kiinni, vastaisuudessa on yhä vaikeampi vaatia minkäänlaisista sopimuksista kiinnipitämistä.

Share Button