Vähähiiliset teknologiat

Arvoisa puhemies, kestävät ja tehokkaat vähähiiliset teknologiat ovat aivan keskeisiä välineitä siinä valtavassa hiilipäästöjen vähentämisurakassa, joka EU:lla ja koko maailmalla on edessään. Siitä syystä minusta oli hienoa, että parlamentti laati aihetta käsittelevän päätöslauselman niin nopeasti ja viestitti samalla komissiolle ja neuvostolle, että SET-suunnitelma on ajankohtainen ja tärkeä. Jos suhtaudumme tehtäväämme vakavasti, on selvää, että tarvitsemme kaikki vähähiilisen teknologian muodot, myös kestävän ydinvoiman. Siksi olen iloinen, että onnistuimme poistamaan johdanto-osan I kappaleen sanamuodon, joka oli taas yksi yritys asettaa ydinvoima huonompaan valoon kuin mitä se nykyään ansaitsee.

Tämä johdanto-osan kappale olisi saattanut vaikuttaa kielteisesti ”kestävien vähähiilisten teknologioiden” käsitteeseen antamalla ymmärtää, ettei ydinvoima kuulu niihin. Tosiasia on kuitenkin se, että meillä EU:ssa ei ole varaa olla käyttämättä ydinvoimaa, jos haluamme ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti. Siihen asti, kunnes uusiutuvien energialähteiden avulla saadaan todella tehokkaita tuloksia ja niillä pystytään turvaamaan jatkuva energiavirta, meidän on tukeuduttava ydinvoiman kaltaiseen vähähiiliseen teknologiaan.

Share Button

11.maaliskuu 2010

15:40

3 kommenttia

  1. Päivitysilmoitus: Scott

  2. Päivitysilmoitus: Eddie

  3. Päivitysilmoitus: jim

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: