Kiireellinen päätöslauselma Meksikosta

Arvoisa puhemies,

haluaisin painottaa Meksikoa koskevassa päätöslauselmassamme kahta seikkaa;

Ensinnäkin, kuten olemme kuulleet, väkivalta on kasvanut entisestään tämän vuoden puolella. Meksikossa jyrää suuria huumekartelleja ja niiden käyttämän väkivallan arvioidaan vaatineen jo 15 000 ihmisen hengen. Erityisen paha tilanne on lähellä Meksikon ja USA:n rajaa. Meksikon hallitus yrittää saada tilannetta kuriin valtavin sotilas- ja poliisivoimin. Strategia on saanut myös paljon kritiikkiä osakseen. On selvää, että vastuu huumekaupasta, rahanpesusta ja niiden tuomista ongelmista koskettaa myös muita maita ja Meksikolle on tarjottava yhteistyöapua.

Toiseksi, haluan nostaa esiin Amnestyn tuoreet lausunnot koskien viranomaisten haluttomuutta suojella ihmisoikeusaktivisteja. Erityisessä vaarassa ovat alkuperäiskansojen ja köyhien yhteisöjen oikeuksia puolustavat. Kun ihmisoikeuksien ajaminen käy vaaralliseksi, monet joutuvat harkitsemaan työnsä riskejä. Se vie toivon myös niiltä, joiden puolesta aktivistit työskentelevät.

Nämä asiat, huumekauppaan liittyvät ilmiöt ja ihmisoikeudet, tulee nostaa tapetille myös toukokuussa, kun pohdimme yhteistyösuunnitelmia seuraavassa EU-Meksiko huippukokouksessa.

Share Button

6 kommenttia artikkeliin “Kiireellinen päätöslauselma Meksikosta

  1. Paluuviite: Alfred
  2. Paluuviite: tyrone
  3. Paluuviite: alfonso
  4. Paluuviite: norman
  5. Paluuviite: Shane
  6. Paluuviite: jeremiah

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *