Komissaarikuulemisissa ounastellaan verta kentälle

gpjxc6ltjslu2f6h

Semeta tentattavana

Komisaarien kuulemiset alkoivat omalla kohdallani tänään, sillä saavuin Brysseliin vasta maanantai-iltana. Olli Rehn oli tuolloin hiillostusvuorossa, ja läsnäolleiden kollegojen palautteen mukaan hänellä meni kaikin puolin moitteettomasti – ellei kuivaa ilmaisutapaa oteta lukuun: "Kun Rehn puhuu, se on yhtä jännittävää katseltavaa kuin värin kuivuminen seinässä", murjaisi saksalainen kollegani Langen mutta laski hänet silti onnistujien joukkoon. Hieno juttu!

Kaikilla ei mene yhtä hyvin. Tänään kuuntelin ja tenttasin itsekin Liettuan toivoa, Algirdas Semetaa, jonka vastuulle on kaavailtu vero- ja tulliliittoa sekä petoksen vastaista toimintaa. (Semetan nimessä tulisi S-kirjaimen yläpuolella olla suhuäännettä ilmaiseva hattu mutta valitettavasti en löydä sitä näppäimistöltäni.)

Semeta oli niin tylsä, että kun me sisämarkkinavaliokunnan puheenjohtajat ja koordinaattorit kokoonnuimme arviointipalaveriin, olimme hiljaisia ja lamaantuneita. Mitä sanoa? Teknokraatti. Ei mikään visionääri. Karttoi konkretiaa. Vastasi joka kysymykseen niin samalla lailla, että kysymyksiä olisi voinut vaihtaa. "Karisman ohitusleikkauksen kokenut mutta eivätkö nämä ole kaikki sellaisia, joten sopii hyvin näpräämään tulliliittokysymyksiä", lisäsin omana kommenttinani. Johtopäätös: tylsä mutta ei häntä mistään radikaalista virheestäkään voi syyttää.

Minulle ei koskaan tullut selväksi, päättikö valiokuntamme puheenjohtaja Malcolm Harbour kirjoittaa suosituskirjeen vai ei. Kuulin kuitenkin Itälän Villeltä, että hänen valiokuntansa, budjettivalvonta, päätti lykätä Semetan suosituskirjettä tiistaihin asti. He olivat selvästi tyytymättömämpiä kuin me.

Itse kysyin Semetalta ilmastopolitiikkaan aika ajoin kaavailluista hiilitulleista ja niiden mahdollisesta sopivuudesta tai sopimattomuudesta markkinoille, mutta en edes muista vastausta – mitään ei jäänyt mieleen. En saanut lisäkysymyksen paikkaa, koska valiokunnan puheenjohtaja väärinkäsitti kysymykseni liittyvän veropolitiikkaan eikä tullipolitiikkaan.

Illan suussa kuulin huhun, että sosialistit olisivat peräti hylkäämässä Semetan – ja olin hieman yllättynyt, sillä jos mitäänsanomattomuudesta pannaan luokalle, moni on ahtaalla.

Mutta myöhemmin illalla kuulin toisen huhun. Bulgarialaisen Rumiana Jelevan tentti oli täystyrmäys ja valtava mediatapahtuma. Päähuomio keskittyi väitettyihin epäselvyyksiin hänen omistuksissaan ja aviomiehen väitettyihin mafiakytköksiin. Nyt voi hyvinkin olla, että sosialistien poliittinen verenhimo suuntautuu Semetan sijasta Jelevaan, entiseen meppikollegaani. Mutta eiköhän siitä kuule huomenna lisää. Bis morgen!

3wzodguu0q5swnag

Parlamentissa oli jaossa kalenteri, jossa olin päässyt tammikuun kalenteritytöksi. Kollegat kehuivat ja kittelivät etten joutunut helmikuun tytöksi.

Share Button

11.tammikuu 2010

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: