Komissio juonii tiukempaa ilmastotavoitetta

Missä on globaali lämpeneminen, ihmetteli BBC:n uutinen lokakuussa viime aikojen kylmiä säitä. Kun nollakymmen on nyt päättymässä, mitattua faktaa on jo siitä, ettei lämpötilojen nousu olekaan kuluneella vuosikymmenellä seurannut päästöjen kasvua. Vielä viime vuosikymmenellä CO2:n lisääntyminen ilmakehässä oli linjassa lämpötilojen nousun kanssa, ja kasvihuoneteoria sai vahvistusta. Nyt lämpeneminen on pysähtynyt, ja globaalisti on ollut odotettua viileämpi jakso. Joidenkin tutkijoiden mukaan viilenemiskehitys voi jatkua jopa useamman vuoden.

Oliko Kioton sopimus siis näin tehokas? Valitettavasti ei, päin vastoin. Kioton sopimus umpeutuu 2012, ja jo nyt voitaneen todeta, että ilmastopolitiikka on ollut huonoa.

Suuren ilmastohypen aikana päästöt ovat kasvaneet niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin. Huolestuttavinta on, että globaali hiili-intensiivisyyskin on kasvanut: se tarkoittaa päästöjä bruttokansantuotetta kohden – asioita tehdään siis entistä likaisemmin, vaikka juuri vastakkaiseen suuntaan piti pyrkiä.
'
Syynä on Kiinan ja Intian nopea teollistuminen ja kaupungistuminen. Kioton sopimus luokittelee ne kehitysmaiksi, joita päästörajat eivät koske. Ei siis ihme, että teollisuus ja työpaikat myös Euroopasta siirtyvät sinne, likaisempiin oloihin. Tätä kutsutaan hiilivuodoksi.

Valitettavaa on myös se, että hiilidioksidiin keskittyvä ilmastopolitiikka on todistetusti syrjäyttänyt hyvää ympäristö- ja kehityspolitiikkaa. Hätäily on johtanut huonoihin seurauksiin. Puhuminen megaongelmasta ja odottaminen siihen megaratkaisua on riistänyt huomiotamme monilta akuuteilta ongelmilta: köyhyys, eroosio, ilmansaasteet ja kulkutaudit.

Kaksi ja puoli vuotta sitten ilmastonmuutoskeskustelu oli kuumimmillaan, kun EU:n huippukokous teki päätöksen leikata kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Sovittiin myös, että EU sitoutuu 30 prosentin leikkauksiin, jos muut teollisuusmaat lähtevät sitovasti mukaan. Periaate on tärkeä, sillä vain tasatahtinen vähentäminen varmistaa sen, ettei päästöt siirry vain paikasta toiseen.

Kun tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksen monimutkaisuudesta tulee lisää, ja kun samaan aikaan on tullut selväksi, että tehdyt toimet ovat tehottomia, toivoisi hartaasti että Eurooppa osoittaisi uudenlaista ilmastojohtajuutta. Nyt pitäisi harkita huolella, millaisiin toimenpiteisiin kannattaa satsata miljoonia euroja. Nykystrategialla nostetaan energian hintaa ja menetetään työpaikkoja. Onko kaikki sen arvoista, etenkin kun tieteellinen tieto tuo hiilidioksidin rinnalle lisätekijöitä ilmaston vaihtelussa.

Yksi selitys jääräpäisyydelle on, että ilmastonmuutos on yhteiskunnallistunut ja jotkut hyötyvät ilmiöstä sekä poliittisesti että taloudellisesti. Päättäjien kyky seurata tiedettä kulkee lisäksi aina viipeellä.

Tällä viikolla Brysselistä on vuotanut tietoa, että komissio on valmistellut salaa muutamien jäsenmaiden kanssa aloitetta, jonka mukaan päästöjen 30 % leikkauksiin siirryttäisiinkin jo heti.

Suunnitelma on tyrmistyttävä. Jo etukäteen on tullut selväksi, etteivät kilpailijamaat tule Kööpenhaminassa sitoutumaan vastaaviin leikkauksiin. Tulossa ei ole juridisesti sitovaa sopimusta vaan pelkkä poliittinen raami. EU ei voi tehdä omia vakavia päätöksiään sellaiseen nojaten.

Tietolähteiden mukaan prosenttimuutosta ovat havittelemassa Ruotsi, Saksa, Iso-Britannia ja Ranska, jotka vetoavat erään tutkimuslaitoksen CO2-markkinalaskelmiin. Niiden mukaan CO2-hinta voitaisiin pitää "järkevällä" eli päästövähennystoimenpiteitä edistävällä tasolla, jos leikkaus olisi 30%.

Hinkua selittää ahkerasti lobbaavat suuret eurooppalaiset sähköntuottajat, jotka ovat harmistuneet isojen teollisuuslaitosten ilmaisista päästöoikeuksista. Ilmaisoikeudet on suunniteltu päästökauppajärjestelmään, jotta teollisuus ei karkaisi kilpailuvääristymien vuoksi kolmansiin maihin. Sellaisia ei tarvita, mikäli saadaan kattava kansainvälinen sopimus. Kalliin CO2-hinnan ja huutokaupan havittelijat siis haluavat 30 prosentin tavoitteella tilaan, jota suojaus ei koskisi – varmistaakseen itselleen mittavat voitot Fortumin malliin.

Suomi on huhujen mukaan vastustanut suunnitelmaa, mikä aivan oikein onkin hallitukselta. Se on perusteltua paitsi työpaikkojemme, myös ympäristön kannalta, sillä puhtaimman tuotannon olojen vaikeuttaminen ei ole ympäristöteko, jos kilpailijat saavat saastuttaa vapaasti.

Tässä valossa olisi erityisen toivottavaa, että Suomea edustaisi Kööpenhaminan kokouksessa vain asiantuntevat tahot, jotka osaavat punnita maan ja näkevät ilmastopolitiikan kokonaiskuvan. Hallitus osannee ja ymmärtänee sen, mutta mitä tekevät muut?

Share Button

21.marraskuu 2009

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: