Kiinan ihmisoikeustilanteesta

25.11.2009

Arvoisa puhemies,

ymmärrän muutamien kollegojen mielipahan siitä, että Kiinaa koskeva päätöslauselmamme ajoittuu juuri Kiina-delegaation vierailun jälkeiseen ajankohtaan ja saattaa näin antaa sattumalta vaikutelman epäonnistuneesta matkasta – vaikka ilmapiiri oli erinomainen. Kaikkien toivomus on, että yhteistyö jatkuu myönteisessä hengessä, tosiasioita kuitenkaan unohtamatta. Diplomatia ei saa ohittaa ihmisoikeuksia – mutta niiden ajamiseen tarvitsemme diplomatiaa ja tilanneviisautta.

Minä olin vastikään vierailulla Pakistanissa, tapasin presidentin, pääministerin ja keskeiset ministerit ihmisoikeuksien ja terrorismin vastaisen taistelun kannalta. Totean, että joskus on syytä ihmisoikeuspäätöslauselmissa tuoda esiin myös hyviä uutisia. Nyt siihen on aihetta.

Vuosi sitten Pakistanin uusi demokraattisin valein valittu hallitus nimitti maan historian ensimmäisen vähemmistöministerin, joka itse edustaa kristittyjen vähemmistöä. Hallituksen saavutukset alalla ovat olleet merkittäviä: maahan on hyväksytty vähemmistöille varattu viiden prosentin kiintiö julkisissa viroissa, vähemmistöjen uskonnollisia juhlia on virallistettu, heille on omistettu oma vähemmistöjen päivä 11.8., senaatti kaavailee samaa viiden prosentin kiintiötä.

Tärkein hanke liittyy väkivaltaisuuksien vähentämiseen: vähemmistöt yhdessä muslimien kanssa muodostavat paikallisia "Inter-faith harmony" -komiteoita, joiden tarkoituksena on lievittää jännitteitä ja parantaa dialogia eri ryhmien välillä. Näitä tulee 112 eri paikallisalueille. Parhaimmillaan ne voivat myöskin tehokkaasti ennaltaehkäistä talebanien rekrytointityötä.

Pakistan on mitä keskeisin maa globaalin turvallisuuden kannalta. Jos hallitus onnistuu tämänkaltaisin rauhanomaisin keinoin karsimaan terrorismia, malli on kopioinnin arvoinen. Tilannetta kannattaa kiinnostuksella seurata.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *