Rakkautta ja kaveruutta

Eilen tapahtui jotain, mitä on kauan toivottu. Politics as usual -mentaliteetti säröili eduskunnassa, kun se keskusteli valtion ensi vuoden talousarviosta: yksi yritti nimittäin nostaa poliittista debattia toiselle tasolle perinteisen niukkuuden jakamisen keskellä.

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen uskalsi puhua lähimmäisen rakkaudesta. "Ei riitä, että kunta tai valtio tekee parhaansa. Jokainen tarvitsee kaveria erityisesti silloin, kun menee huonosti", Katainen sanoi. "Ne maat, joissa välittäminen ja lähimmäisenrakkaus ovat aidosti vahvoja arvoja, selviävät parhaiten talouskriisistä."

Katainen muisteli viime lamaa, jonka keskellä menetimme liikaa kanssaihmisiä yleisen synkkyyden vuoksi. "Jospa tällä kertaa katsoisimme hieman enemmän läheistemme perään."

Jospa.

Kuntapäättäjänä ja EU-politiikassa konkreettisten päätösten äärellä ole joutunut pohtimaan julkisten vaikutusmahdollisuuksien rajoja. Mihin asti politiikan perusmetodein, uusia lakeja säätäen tai paukkuja lisäten voimme oikeasti päästä?

Hyvinvointiyhteiskunnassamme on sisäistetty kumma ajatus, että poliittisen keskustelun pitäisi pyöriä vain sen ympärillä, miten hyvinvointia lisättäisiin säätämällä uusi subjektiivinen oikeus kansalaisille tai siirtämällä rahaa paikasta A paikkaa B.

Olisi aika simppeliä ajatella, että yhteiskunnan ongelmanratkaisussa olisi kyse vain resurssien jakamisesta, että homma oikenisi ja hyvyys lisääntyisi yksinkertaisesti kaatamalla ihmiseen ulkoa käsin yhteiskunnallista hyvinvointia, voimavaroja, rahaa.

Tietysti sitäkin tarvitaan, ja rahan fiksu jakaminen vasta taitolaji onkin. Mutta tulokset, joita alati niukoin julkisin voimavaroin on mahdollista saavuttaa esimerkiksi masennuksen hoidossa tai lasten suojelussa, jäänevät aina jälkeen sille, mitä voimme jokapäiväisessä elämässämme tehdä.

Välittämisenkumouksen.

Eija-Riitta on todennut tämän jotenkin niin, että vaikka miten parantaisimme yhteiskuntaa, hyvinvoinnin luominen ei auta, jos yhteiskunta vuotaa toisesta, ihmistensä päästä. Ajattelen, etteivät hyvätkään julkiset palvelut ikinä yksin riitä, jos meillä ole riittävästi välittämisen ilmapiiriä tilkitsemään tuota vuotoa.

Mutta miten tämä liittyy talousarvioon, ihmeteltiin oppositiossa. Kovimman aseen otti käteensä entinen valtion kirstunvartija Eero Heinäluoma (sd) ja latasi raamatulla: "Jaakobin kirjeessä sanotaan: Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat."

Turhan kovaa politikointia – tällaisella asialla.

Jos yhteiskuntakeskustelussa ei osata nähdä valtion keltaista budjettikirjaa pidemmälle – arvoja, jotka todellisuudessa meitä ihmisiä kannattelevat – olemme menettäneet paljon. Muistetaanko enää silloin, että yhteiskuntavastuuta kantaa jokainen ensisijaisesti lähimmäisestä ja lähiympäristöstä huolehtimalla?

Share Button

15.syyskuu 2009

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: