Sanavalinnat ovat mielenkiintoisia. Kun kuulemme sanan tuulipuisto, mielleyhtymä on mukava, vaikka näkisikin kaksikymmentä sadanviidenkymmenen metrin korkuista tornia törröttämässä rumasti maisemassa. Jos sen sijaan joku puhuisi ”voimalinjapuistosta” viitaten puiden kokoisiin korkeajännitetorneihin tai ”ydinvoimalehdosta” viitaten kahteen, kolmeen samalla saarella nököttävään reaktoriin, nousisi meteli. Meitä yritetään manipuloida!
Ei ole sattuma, mitä asioita kielen annetaan hyväillä, mitä puolestaan tökkiä. Tasapuolisuuden vuoksi puhunkin tietoisesti tuulivoimateollisuudesta ja tuulivoimalobbysta – vaikka moni haluaisikin puhua vain tuotannosta ja asiantuntijoista. Tuulivoima on teollisuudenala, jolla on lobbarinsa siinä missä muillakin. Tämä teollisuudenala tosin ei ole itsessään kannattava, mutta ei se tuulivoimalobbya varsinaisesti haittaa, sillä yhteiskunnan avulla asiaa on autettu.
Toistaiseksi jokainen rakennettava megawatti tarvitsee yhteiskunnan tukea puoli miljoonaa euroa. On selvää, ettei tällainen valtiontuki voi jatkua, kun suunnitelmissa on rakentaa EU:n tavoitteiden mukaisesti pari tuhatta megawattia lisää nykyisen 120 megawatin lisäksi. Ilman tukea tuulivoimateollisuus ei kuitenkaan jää, sillä kuluttaja pakotetaan syöttötariffien avulla tukemaan sitä.
Rehellisyyden nimissä niitä tulisikin kutsua pakkosyöttötariffeiksi.
Nyt näitä hankkeita pannaan käyntiin hallituksessa istuvan Kokoomuksen siunauksella. En voi sanoa, että iloitsisin merimaisemamme laajamittaisesta tuhoamisesta, varsinkaan kun ympäristöhyöty on mitätön taloudelliseen panostukseen nähden. Väitän, että äänestäjätkään eivät enää siinä vaiheessa, kun teoriassa pehmeästä puistoideasta tulee käytännössä kova, törröttävä ja kallis tosiasia.
Kuohunta on jo alkanut. Inkoo-Raasepori jättimäinen tuulivoimalahanke on käynnistänyt ProBarösund-liikkeen, ja Unesco on jo pyytänyt selvitystä Merenkurkun maailmanperintöaluetta uhkaavan tuulivoimalakompleksin vaikutuksista.
Kansanliikkeissä ei vastusteta tuulivoimaa mutta sen sijoittamiselle halutaan vastaavia kriteerejä kuin Ruotsissa: periaatepäätös olla tuhoamatta saaristomaisemaa, valtakunnallisen tason kokonaissuunnitelma sen sijaan että edetään yksittäinen hanke kerrallaan. Samoin kaivataan asutusalueille vähimmäisrajaa, jota lähemmäksi tuulivoimateollisuutta ei saa rakentaa melu- ja maisemahaittojen vuoksi. Kohtuullisia toiveita, semminkin kun hanke rahoitetaan veronmaksajien tai kuluttajien varoilla.
Jos kyseessä olisi jokin toinen energiamuoto, kansalaisten oikeuksia ja luonnonsuojelualueiden rauhaa puolustaisivat myös ympäristöjärjestöt, ja pari Greenpeacen hyvin palkattua stunttiakin olisi jo nosturin nokassa.
Mutta eihän tämä normaali energiamuoto olekaan. Tämä on ideologista, maailmankatsomuksellista sähköä. Kun haitat joskus tulevat ilmeisemmiksi ja EU:n uusiutuvien tavoite todettu epärealistiseksi, nykyiset kannattajat ovat ehtineet kääntää takkinsa ja niin sanotusti tajunneet, etteivät itse asiassa koskaan tuulivoimaa kannattaneetkaan. Mutta se onkin jo toinen juttu – ja Kokoomus ottanut takkiinsa?
