Euroopan unionin Itämeren alueen strategia

Arvoisa Puhemies,

kiitän EU puheenjohtajamaa Ruotsia siitä, että he ovat rohjenneet nostaa oman alueensa, Itämeren, ja siihen liittyvät kysymykset nin merkittäväksi teemaksi EU-puheenjohtajakautensa ohjelmassa. On sopivaa, että kauan valmistelemamme Itämeristrategia käsitellään nyt; aikaa ei ole hukattavaksi. Itämeristrategian ja toimintaohjelman keskeisin tavoite parantaa alueen ympristöä ja kilpailukykyä on otettava vakavasti niin siihen allokoitavan rahoituksen kuin toteutettavien toimienkin osalta. Tavoitteet tulee toteuttaa käytännössä, eikä strategia saa jäädä vain juhlavaksi julkilausumaksi. Strategian toivotaan erityisesti vauhdittavan etenkin rehevöityneen Itämeren puhdistamista ja edesauttamaan yhteisten ratkaisujen löytämistä rajat ylittäviin haasteisiin. Juuri niden tavoitteiden takia katseet kääntyvät nyt Suomeen, jossa pian ratkaistaan sallitaanko Nord Stream -kaasuputken rakentaminen sen aluevesille. Itämeristrategian mukaisesti tämän kaltaisten hankkeiden ympäristövaikutukset tulee selvittää kansainvälisesti juridisesti sitovalla menettelyllä, eikä asiaa sen valossa voi vain ohittaa olankohautuksella. Siksi on vaadittava, että Venäjä ratifioi vuonna 1991 allekirjoittamansa valtioiden rajat ylittävien ympristövaikutusten arviointia koskevan Espoon yleissopimuksen ja Suomen hallituksen asetettava tämä kaasuputken rakentamisluvan käsittelyn ehdoksi. Venäjä, jonka intresseissä Itämeristrategia myös on, itse toimii sopimuksen mukaan vain silloin kun sille sopii. Tämä ei en voi jatkua, panokset ovat liian kovat ja Itämerelle haitallisista hankkeista on saatava tietää ennen, kun on jo liian myöhäistä.

Share Button

15.syyskuu 2009

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: