Kupla ja ketuttavat keinot

Kupla ja ketuttavat keinot

Euroopan Parlamentti on siitä kiva paikka, että täältä ei tarvitsisi koskaan poistua ja silti voisi elää täyttä elämää shoppailuineen, ravintoloineen, kuntoiluineen, saunoineen ja pesuloineen. Parlamentti on kuin pieni kylä, jossa päivittäin n. 5000 ihmistä elää rauhanomaisessa rinnakkain elossa, kukin omaa agendaansa. Posti, Brysselin turistitoimisto ja matkatoimistokin löytyy, tosin jälkimmäisethän ovat turhia. Mepin toimistokin on kuin Silja Linen hytti; löytyy sohvaa, flatscreen televisiota ja kylpyhuone. Ainoa mikä puuttuu, on minibaari ja minttusuklaa tyynyn päällä iltaisin. Virkamiehistö auttaa mepin toimistoa miltei kaikessa, joka vaan voi elämää helpottaa, ja usein helpottaakin.

Ja jos jossain on olemassa oikea kulttuurien sulatusuuni, se on tämä; 27 eurooppalaista kansallisuutta, jonka lisäksi monia muita vierailijoita ja virkamiehiä ympäri maailmaa. Jokainen, joka täällä on töissä tietää asuvansa ja olevansa osa sitä kuuluisaa EU-kuplaa, jonka korrelaatio belgialaiseen maailmaan on luokkaa Johanna Tukiaisen realistinen minäkuva. Toisaalta, ensimmäisestä minulla on ensi käden tietoa, jälkimmäisen kohdalla olen pohjoisen pallonpuoliskon mielipidevastaavan ja pää-äänen kannattajan eli Seiskan varassa.

Viisi vuotta Belgiassa, eli todellisuudessa tässä parlamenttirakennuksessa, asuneena olen maistanut vain hyppysellisen oikeaa belgialaista elämää, jota tämän valtavan kompleksin seinien ulkopuolella esiintyy. Ne kokemukset tosin ovat olleet kullan arvoisia; silloin kun byrokratia alkaa ketuttamaan isolla V:llä, tietää olevansa henkisen kasvun kynnyksillä.

Vai millaista kutinaa aiheuttaa internetin ja tv-kaapelin hankinta; kun tänään ostat paketin, tyypillisesti kolmen-neljän viikon päästä keskiviikkona sen saat, mutta kuitenkin niin että kommunikaatioyhtiön insinööri tulee klo 8 – 17 välillä avaamaan kaapeliliittymän. Ja jos luulet olevasi töissä tuolloin ja tarvitset tarkemman ajan, olet selkeästi amatööri belgialaisuudessa. Viisi vuotta sitten olin amatööri ja penättyäni tarkempaa aikaa, sellaisen lopulta sain, klo 10. Insinööri tuli varttia vaille klo 17 eikä ollut kuullutkaan mistään tarkasta ajasta, "sehän ei ole edes firman käytäntö!". Niin, ja varaa myös käteistä 150e, jolla maksat avaus maksun. Voilá!

Entä muuton jälkeen taloni eteen kadulle kasaamieni pahvisten ja siististi lätättyjen muuttolaatikoiden kohtalo? Ne eivät toki liikahtaneet keräysautoon, sen sijaan töihin lähtiessäni aamulla kolme keräysfirman kaveria pyörittelivät päätään ja ihmettelivät kenen nämä laatikot ovat ja mitä niille oikein voisi tehdä. Sanoin, että minun ja että olikos meillä joku ongelma? No, oli, se että laatikot olisi pitänyt niputtaa yhteen, jotta ne olisi ollut helpompi nostaa keräysautoon. Kun auto taas viikon päästä tulisi, niin sitten mielellään ne ottavat kyytiin, kunhan ovat oikein pakattuna. Eivät jääneet siihen viikoksi, joskin keräyspojatkaan eivät niitä enää sen koommin nähneet.

Autoni rekisteröinti tosin viime viikolla oli helppoa; ensin jonotin hieman yli kolme tuntia toimistoon, josta kaupat tehtyään uusi omistaja voi käydä rekisteröimässä auton. Samalla saa myös uudet rekisterikilvet mukaansa, sillä rekisterikilvet seuraavat omistajaa, ei ajoneuvoa. Mukana tulee olla kaikennäköistä lippulappua, ja kaikki minulta löytyi. Viimein tiskillä passia, henkilökorttia ja lappusia esitellessäni huomasimme, että Belgian ID korttini oli vanhentunut ja että en ollut muistanut tehdä muuttoilmoitusta. Tarvitsisin siis kotipaikkatodistuksen. Seuraavana päivänä meninkin kaupunginosani, eli kommuunini toimistoon tekemään ilmoituksen ja todistusta hakemaan. No, ei toki onnistunut koska olen Parlamentissa töissä, "special case". Ja vaikka onnistuisikin, asiaa käsittelevä henkilö on lomilla. Parlamentti taas ei voi nyt auttaa, sillä meistä avustajista tulee virkamiehiä ja hässäkkä on nyt liian suuri.

Olin jo viemässä autoa kaniin, kunnes viimein avauduin pidempään täällä asuvalle ystävälleni pattitilanteesta. "Ei mitään ongelmaa", hän sanoi, "käyt vaan hakemassa kotipaikkatodistuksen vanhaan osoitteeseen vanhasta kommuunista, sillä se selviää". Yritin kakistella, että ei auta, sillä he näkevät että olen muuttanut ja virallisiin rekisteröintihakemuspapereihin olin jo kirjoittanut uuden osoitteen. Ja koko hässäkkä lähti siitä että kansalaisrekisterissä näkyvä osoite ei täsmännyt paperiin kirjoittamani kanssa ja tämä tieto naputeltiin rekisteröintitoimiston koneelle. Koska asia kuitenkin sen verran jo ketutti, ajattelin sitten tehdä ystäväni neuvomalla tavalla. Ja niinhän se meni. Pienen kakistelun jälkeen sain kotipaikkatodistuksen vanhaan osoitteeseen (liekö kökköranskani auttanut minut "tästä nopeasti eroon"-luokkaan), vaikka virkailija myös näki etten siellä enää tosiaan asu. Ja kuin kruunuksi, kirjoitin viralliseen rekisteröintihakemukseen käsin päälle vanhan osoitteeni, itsekin epäuskoisena ja hieman pelokkaasti. Ja sitten takaisin rekisteröintitoimistoon.

Ongelmia ei enää ollut. Hakemukseni osoitetiedot täsmäsivät kansalaisrekisterin tietojen kanssa ja kotipaikka todistukseni vahvisti että asun edelleen siinä vanhassa osoitteessani, jossa en asu.

Share Button

07.heinäkuu 2009

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: