Haastamme ilmastostrategian

Olin tänään Suomen pysyvän edustuston lounaalla Brysselissä kuuntelemassa virkamiesten näkemystä tulevan kauden haasteista. On selvää, että mahdollinen ilmastosopimus Kööpenhaminan kokouksessa tulee ensimmäisenä työllistämään poliittiset ryhmät. Toinen on talouskriisin hoito ja hallinta.

Kysyin, millainen rooli ns. black barbonin eli noen rajoittamisella ilmastosopimuksen drafteissa on. Ilmeisesti ei mitään, virkamies tulkitsi tilannetta. Tätä vähän pelkäsinkin. On aika tyypillistä, mutta myös inhimillistä, että poliittisella ja virkamiestasolla jäädään sopimuspolitiikan vangiksi. Huippukokous teki vuonna 2007 päätökset 20 ja mahdollisesti 30 prosentin vähennystavoitteista vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen oletettiin, että maailma on valmis, ja virkamieskunta näyttää lopettaneen tieteen seuraamisen.

Jos nyt kuitenkin on niin, että musta hiili voi selittää jopa 70 % arktisten alueiden lämpenemisestä ja jäätiköiden sulamisesta, ja sen kontrolloinnin avulla voisi olennaisesti, nopeasti ja paljon halvemmalla hidastaa, olisi mitä toivottavinta saada myös päättäjät ottamaan huomioon se tulevissa sopimuksissa. Teoria on saanut viime kuukausina paljon vahvistusta, ja ilmanlaadun kannalta se joka tapauksessa olisi kiistaton, toivottava tavoite. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin tänä keväänä tällä sivulla.

Musta hiili ei ole ainoa pohdinnan paikka. Vakavampi on koko Kioto-lähestymistavan mielekkyys.

Ilmastopolitiikan strategia lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteineen on osoittautunut tehottomaksi koska globaali hiili-intensiivisyys on vastoin odotuksia vain kasvanut – juuri samaan aikaan kun asiaan on todella kansainvälisesti panostettu.

Päästöjen kasvua kyllä osattiin odottaa kehitysmaiden kasvun myötä, mutta yllättävää on se, että nykyään maailmassa tehdään asioita tehdään yhä likaisemmin: globaalisti päästöjä syntyy siis yhä enemmän tuotantotonnia tai BKT-yksikköä kohden.

Tänään London School of Economicsin sivuilla – ja heti kohta kaikkialla muuallakin – on julkaistu harvinainen yhteisartikkeli (löydät artikkelin tästä linkistä: http://www.sbs.ox.ac.uk/NR/rdonlyres/6E0B4E96-3ECA-427B-8D86-1C241D04AACC/0/climatepolicybackoncourse.pdf) ilmastopolitiikan tarvitsemasta suunnanmuutoksesta. Olen yhtenä kirjoittajana mukana. Kyseessä on poikkeuksellisen laajalta joukolta kokoon saatu yhteisnäkemys, jossa haastamme ilmastopolitiikan nykystrategian. Kirjoittajat ovat eri instituuttien johtajia ja professoreita ilmastotutkimuksen, taloustieteen ja politiikan tutkimuksen alalta. Olen joukon ainoa poliitikko, mutta roolini tässä ei ole poliittinen vaan akateeminen, ja siksi meppitittelit ovat poissa. Teen ilmastopolitiikan väitöskirjatutkimusta Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitokselle, josta olen aikoinani valmistunut lisensiaatiksi tekniikan kehitystä tutkimalla.

Toivomme, että tämä ilmastopolitiikan mainstreamin voimakkaasti haastava artikkeli herättää keskustelua niin G8-kokouksen kuin Kööpenhaminan kokouksenkin alla. Jos sitä osataan lukea, se voi jopa räjäyttää ilmastokeskustelun pankkia – ainakin muutamia holveja.

Väitämme, että ilmastopolitiikka itse saa aikaan tätä kasvavaa likaantumista. Tilalle ehdotamme määrätietoista keskittymistä hiili-intensiivisyyden vähentämiseen ja teknologiainvestointeihin, koska muuten päästöt siirtyvät vain paikasta toiseen hyödyntäen ilmastopolitiikan porsaanreikiä – niiden syntymisestähän EU:n päästökauppa on malliesimerkki.

Voimakkaan teknologiasatsauksen lisäksi kansallisilla sopeuttamisstrategioilla, ilman laatua parantavilla toimenpiteillä – erityisesti ns. mustan hiilen eli nokipäästöjen vähentämisellä – ja hiilinielujen vahvistamisella on suurin merkitys ilmaston lämpenemisen ja sen haittavaikutusten hillitsemisessä lyhyellä aikavälillä.

Share Button

06.heinäkuu 2009

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: