Vaalipäivän kolumni: Kaunein lause politiikassa

Kauneimman lauseen, jonka olen koskaan kuullut politiikassa, lausui – Esko Aho. Vuoden 2000 presidentinvaalit oli juuri käyty, ja Aho oli kokemassa täpärän tappion. "Niin on hyvä kuin käy", hän kokosi itseään ennusteet kuultuaan. Lehdistö toisti Ahon kommenttia muutaman päivän, sitten se oli ohi.

Olin vaikuttanut tuolloin politiikassa täpärät puoli vuotta mentyäni läpi elämäni ensimmäisissä vaaleissa, eikä minulla ollut kokemusta, jolla olisin tunnistanut lauseen arvon. Mutta mahtoiko moni muukaan tunnistaa? Saatettiin vain ajatella, että Aho nieli pettymyksensä miehekkäällä defenssillä tai otti apua fatalistisesta maailmankatsomuksesta: kaikki on määrätty, ja siihen on tyytyminen.

Nyt kuulen Ahon sanat toisin. Ihanimmillaan kuulen ne ihmisen sisäisenä vapaudenjulistuksena. Ei ole ensinnäkään pakko voittaa. Toisekseen ei edes halua voittaa, ellei ole kannatusta. Miksi haluaisikaan? Politiikka, jos sen ottaa vakavasti, on vaikeaa ja vastuullista työtä. Siinä joutuu tekemään isoja ratkaisuja toisten puolesta, valintoja, joista ei aina voi olla varma, mitä niistä seuraa. En haluaisi ottaa sellaista vastuuta harteilleni, ellei minulla olisi ihmisiä, jotka tahtoivat minut tälle paikalle, ja niitä jotka hyväntahtoisesti toivovat minun jopa onnistuvan tehtävässä. Ihmisiltä saatu kannustava mandaatti on poliitikon tärkein voimavara.

Viime vaaleissa, viisi vuotta sitten, kampanjoin erikoisissa olosuhteissa. Olin ollut uudessa puolueessa vajaat kahdeksan kuukautta tietämättä tukisiko minua kukaan. Lohduttauduin, että eurovaaleissa oli aiemmin kiinnitetty huomiota saavutuksiin ja aktiivisuuteen. Niissä minä olin kärjessä. Mutta tuolla kertaa ahkeruustilastoja ei nostettu esiin, vain huonosti ajoitettu puoluevaihtoni.

Vaalisunnuntaina en enää jaksanut kampanjoida. Saldona oli kipeitä lihaksia, arka selkä, käheä ääni ja kaikkensa antaneen olo. Gallupit eivät lupailleet hyvää, mutta en jaksanut ajatella niitäkään.

Kotona sohvalla uupuneena maatessa tajusin yhtäkkiä, mitä vaalipäivänä on tehtävä, jos haluaa pelastaa sielunsa.

On luovuttava vallasta. On oikeasti annettava se pois ja kumarrettava syvään.

Jos sen saa takaisin, se on uudelleen lahja ja tehtävä, johon ihmiselle annetaan voimatkin. Ja se on suuri kunnia tietenkin. Mutta mieletön se, joka vaalipäivänä luulee jotakin omistavansa. Tai kuvittelee, että maailma on hänelle hänen ahkeruudestaan jotakin velkaa.

Minulla oli arvokasta työkokemusta ja tärkeitä työvoittoja menneellä kaudella, mutta tajusin, ettei se tee minusta itseoikeutettua jatkajaa – ei henkisestikään. Koska lopulta sekin on lahjaa, jos on saanut jotakin aikaan.

Oli suuri vapaus tajuta tämä. Kevyt olo jatkaa, hävisi tai voitti. Sillä sen jälkeen kaikki on lahjaa. Eikä sisäisesti vapaa ihminen menetä koskaan mitään, sillä niin on hyvä kuin käy.

Share Button

06.kesäkuu 2009

21:00

1 kommenttia

  1. ”Niin on hyvä kuin käy” ei ole suinkaan Esko Ahon keksimä ajatus, vaan lainaus filosofi Yrjö Kalliselta. Sen tosin Aho unohti kertoa.

    Katariina Aho
    24.marraskuu 2011
    18:33

    Warning: Use of undefined constant php - assumed 'php' (this will throw an Error in a future version of PHP) in /var/www/fs1/5/korhola/public_html/wp-content/themes/original_eijaritta_korhola/functions.php on line 115

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: