Tänään alkaa vaalikampanjani intensiivisempi vaihe, kun ns. kelluva abribus-kampanja käynnistyy suuremmissa kaupungeissa. Tulen näkymään kohtuullisen hyvin katukuvassa bussipysäkkien varsilla. Tällä viikolla ilmestyy myös vaalilehteni Helsingin Sanomien välissä.
Kampanjassa edetään raskaan sarjan väitteellä, joka puhuu vaikutusvallasta. Mainostiimini – vapaaehtoisia ammattilaisia – ennakoi aikoinaan aivan oikein, että vaalikeskustelu tulee olemaan laimeaa ja se vähäkin keskittyy Soinin ehdokkuuteen. Juuri näin on käynyt. Haluamme herättää keskustelua siitä, mitä vaikutusvalta on ja mihin sitä tarvitaan. Tällä alueella haaste ja vastaus ei löydy Perussuomalaisten suunnalta.
Juuri eilen ja tänään Hesarissa on keskusteltu siitä onko europarlamentaarikoilla vaikutusvaltaa. Kyllä meillä on, ja mitä suuremmassa ryhmässä on, sitä paremmat mahdollisuudet teoriassa on liikuttaa parlamentin äänestyskäyttäytymistä. Kokoomuksella ja demareilla on tässä parhaimmat mahdollisuudet. Ja on selvää, että vain kokoomuslaisella euroedustajalla on mahdollisuus viitata suurimman poliittisen ryhmän suomaan poliittiseen lihasvoimaan. Jos siihen yhdistää koko parlamentin lainsäädännöllisimmän valiokuntayhdistelmän, joka minulla on, pitkän kokemuksen ja ykkössijan ahkeruustilastoissa, suuresta vaikutusvallasta voi perustellusti puhua.
Miksi siitä pitää sitten puhua?
Vallassa ja vaikutusvallassa on merkittävä ero. Vallan voi jopa kaapata, mutta vaikutusvalta on ansaittava. Se tarkoittaa, että ryhmä luottaa ja antaa vastuullisia tehtäviä.
Valta ei ole itseisarvo, ei vaikutusvaltakaan. Mutta politiikassa on asiallista pohtia, löytyykö puheiden katteeksi poliittista vipuvoimaa, jolla muutosta saadaan aikaan. Sitä tarvitaan muun muassa Itämeren pelastamiseen ja monen muun ympäristöongelman ratkaisuun.
Sitä tarvitaan myös Suomen vuoksi. Kun Suomi on antanut tietyissä asioissa omaa päätösvaltaa pois, on olennaista, että pääsemme vaikuttamaan yhteisesti tehtäviin päätöksiin. Se valta, jonka olemme antaneet Brysseliin, täytyy tuoda takaisin hyvän lainsäädännön muodossa, sellaisen jossa olosuhteemme on ymmärretty ja jonka kanssa voimme elää. Tähän tarvitaan nimenomaan vaikutusvaltaa.
Ja mikä oikeuttaa vallan ja vaikutusvallan? Yhä edelleen uskon, että vallankäytön oikeuttaa vain se että valtaa käytetään toisten hyväksi, heikoimmista huolehtien.
***
Minulla on filosofin tausta. Se joka on opiskellut filosofian alkeita, muistaa ehkä Karl Popperin kehittämän fallibilismin. Se on tieteenfilosofinen teoria, jonka mukaan mitään teoriaa tai faktaa ei voida todistaa lopullisesti oikeaksi, koska tiede kehittyy koko ajan. Tieteellisen tiedon kriteeri täytyykin hakea muualta: väitelauseen tieteellisyyden ehto on, että sillä on falsifikaatiokriteeri, eli että se voidaan joissain olosuhteissa osoittaa vääräksi. Väite "Keijukaiset terhentelevät näkymättömässä avaruudessa" ei ole tieteellinen lause, koska ei ole mitään olosuhteita, joissa pääsisimme kumoamaan sen – lause vain lilluu omassa todellisuudessaan, kritiikiltä suojattuna.
Popper uskoi, ettei mitään teoriaa voi siksi lopullisesti täysin todistaa mutta sen sijaan teorioita voidaan kumota, ja näin tiede edistyy ja lähestymme totuutta virheistä oppimisen kautta. Täten tulisi luottaa ainoastaan teorioihin, jotka ovat ainakin periaatteessa kumottavissa. Jos ne kestävät kritiikin, ne ikään kuin "korroboroituvat".
Yritän samaa politiikan puolella. Mainoslauseellani on selvä falsifikaatiokriteeri. Jos joku kollega on sitä mieltä, että vaikutusvaltani on vähäisempää kuin hänen, hän on tervetullut ilmaisemaan sen.
