43 yötä vaaleihin: Ympäristöjärjestöt turvautuvat ydinvoimakampanjassa ilmastoskeptikkoon

Ydinvoiman lisärakentamista vastustava kampanja käynnistyi eilen. Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen käynnistämän hankkeen tiedotustilaisuuden pääpuhuja oli Geologian tutkimuskeskuksen ex-professori Matti Saarnisto, joka ilmaisi epäluulonsa ydinjäteyhtiö Posivan jätteen loppusijoitusratkaisuja kohtaan Eurajoen Olkiluodossa.

Saarnisto tunnetaan aktiivisena keskustelijana, joka pitää suurinta osaa ilmastonmuutospuheista liioitteluna. Normaalisti hän kuuluisi ympäristöjärjestöjen mustalle listalle, mutta ydinvoima-asiassa miehen näkemykset kelpaavat arvovaltaisiksi.

Ympäristöjärjestöille ydinvoiman vastustus on identiteettikysymys, koska ne syntyivät asian ympärille. Se on perimmäisempi agenda kuin jopa ilmastonmuutoksen hidastaminen. Lukuisat ympäristöaktivistit ovat kyllä muuttaneet kantansa ydinvoiman puolelle ilmasto- ja ilmanlaatusyistä, mutta oikeus kutsua itseään ympäristöihmisiksi on sitä myöten menetetty. Ympäristöliikkeen veteraanit, kuten Patrick Moore tai James Lovelock ovat saaneet jopa ekohuoran ja eko-juudaksen leimat. Äskettäin myös Greenpeacen entisen johtajan Stephen Tindalin siirtyminen ydinvoiman kannattajaksi raivostutti väet.

Itsekin kuuluin vielä kymmenkunta vuotta sitten ydinvoiman vastustajiin jäteongelman perusteella. Edelleen ajattelen, että tuotekehittely ydinjätteen käytölle ja loppusijoitukselle olisi sietänyt viedä loppuun ennen kuin maailmaan saatettiin ainuttakaan voimalaa. Toisaalta, nyt kun hiilidioksidin haittoja korostetaan, voidaan sanoa että ydinvoima on ainoa energiateknologia, joka sentään erottelee ja varastoi jätteensä. Hiilen ja maakaasun kohdalla jäte unohdetaan ilmakehään.

Vähitellen huomasin jäteargumenttini loogisesti kestämättömäksi Mitä logiikkaa on vastustaa ydinvoimaa jäteongelman vuoksi, kun se ongelma ihmiskunnalla jo joka tapauksessa on – ja kun ongelma on luonteeltaan laadullinen, ei määrällinen. Emmehän me pääse ajassa taaksepäin valitsemaan aikaa, jolloin jätettä ei ole. Vähän tai vähän enemmän, ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, että nykyinen ydinjäte on joka tapauksessa käsiteltävä ja loppusijoitettava turvallisesti.

Huonoin mahdollinen vaihtoehto mielestäni olisi se, että ihmiskunnalla olisi ydinvoiman haitat, jäte, mutta ei sen edut, vähäiset päästöt ja puhdas ilmanlaatu. Jos siis olemme sössineet asiamme, sössitään edes niin kauan, että vältämme päästöjen ja saasteiden mielettömän kasvun uusia energiaratkaisuja, aurinkoa ja fuusiota odottaessa. Muu on lyhytnäköistä.

Eikä tässä ole ainoa syy. Nykyinen ydinvoiman vastustus on kuusikymmentäluvun voimaloiden vastustusta, eikä ympäristöliike ole sen koommin päivittänyt tietojaan – muutamia harvoja poikkeuksia, kuten Jim Hansenia lukuun ottamatta. Tulevaisuus on toinen: ydinteknologiaa on syytä kehittää, koska tien päässä ovat neljännen sukupolven ydinvoimalat, jotka voivat hyödyntää polttoaineena paitsi ydinjätettä, toivon mukaan myös ydinaseiden jätettä. Näin voitaisiin miekat kirjaimellisesti takoa auroiksi.

(Ja nyt sanottakoon mahdollisille kommentoijille, etten ole koskaan missään yhteydessä pitänyt ydinvoimaa ainoana ratkaisuna ilmastonmuutoksen ongelmaan. Siksi pyydän teitä säästämään lukijoita ja minua turhalta kiihkomieliseltä paasaukselta, että kannattaisin vain ja ainoastaan ydinvoimaa.)

Share Button

25.huhtikuu 2009

01:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: