Populismia ja viherpopulismia

Edellisen blogitekstini takia minulta on kysytty populismin määritelmää, kun menin heittämään kommentin populististen liikkeiden kasvusta.

Myönnän, että pidän sanaa populismi hankalana. Ongelma on, että jopa sen heittelyllä voidaan harjoittaa populismia. Etenkin silloin kun joku ihminen leimataan populistiksi, ja näin ikään kuin luodaan tyhjentävä määritelmä.

Sanakirjamääritelmän mukaanhan populismi on kansansuosion tavoittelua helppohintaisin keinoin.

Muistan hyvin, kun Helsingin Sanomat leimasi Alex Stubbin ja Timo Soinin molemmat valtakunnan virallisiksi populisteiksi keväällä 2006. Ärsyynnyin, sillä mielestäni HS käytti sanaa populismi sosiaalisen lahjakkuuden kyynisenä eufemismina.

Kun sosiaalisesti lahjakasta ja kommunikaatiokykyistä ihmistä on vaikea teilata asiaperustein, asenteellisuuttaan paljastamatta, helppo tapa on lyödä yleisleima, joka itsessään heikentää ihmisen uskottavuutta, tarvitsematta perustella lainkaan. ”No, sehän on sellainen populisti” – ja taas on yksi ihminen tehty vaarattomaksi. Aika helppohintaista.

Sitä ihmettelen, mistä lähtien populismia on ollut hyvä kommunikointikyky ja suora puhe? Pitääkö jokaisen rehellisen ja potentiaalisesti verbaalisesti lahjakkaan poliitikon pelätä, että jos hän oppii puhumaan kansantajuisesti, dataa kuitenkaan pakottamatta tai muuttelematta (sellaista olisi mielestäni helppohintaisuus), hän saa sosiaalisesta älykkyydestään populistin leiman?

En siis mielelläni ratkaise määritelmää osoittamalla ihmistä ja nimeämällä tämän populistiksi.

Annan kuitenkin ilomielin uunituoreen esimerkin populismista. Kyseessä oli jälleen yksi harhaanjohtamisen ja datan pakottamisen mestarinäyte. Sen harjoittaja on tehnyt sitä usein, mutta on silti parempi pidättäytyä tittelöinnistä. Sanottakoon kuitenkin, että tätä viherpopulismia esiintyy paljon.

Satu Hassi syytti eilen omassa blogissaan niitä suomalaisparlamentaarikkoja, jotka äänestivät tiistaina IPPC-direktiivissä toisin kuin hän.

Hän moittii kahdesta asiasta, jossa parlamentin suurin ryhmä hänen mielestään äänesti väärin. Asialla emme olleet siis vain me kokoomuslaiset, vaan se oli ryhmän kanta ja käsittääkseni jopa Suomen kanta ministerineuvoston puolella – toisin sanoen myös Hassin entinen työnantaja ympäristöministeriö tuki linjausta (tämän vielä varmistan ja korjaan, jos tietoni on väärä).

Ensinnäkin hän moitti, että olisimme olleet kumoamassa pykälää, joka velvoittaa ”firman siivoamaan jälkensä, kun tehdas lopettaa”. Sadun kannattama versio vaati toiminnanharjoittajaa kunnostamaan alueen ja palauttamaan sen alkuperäiseen tilaansa. Meidän ryhmämme vaati kunnostusta sekä palauttamaan se tyydyttävään tilaan, viitaten lain määrittelyyn tilasta. Syy kävi kyllä ilmi lakitekstin perusteluosasta, mutta ei kai voi haaveillakaan että Sadussa löytyisi rehellisyyttä mainita se: ”Alkuperäinen tila” on ongelmallinen kunnostustavoite, mikäli maaperä on jo ollut saastunut ennen kaupallisen toiminnan aloittamista. Siksi kunnostamisen tavoitteena tulisi aina olla tila, jonka viranomainen voi hyväksyä voimassaolevan lainsäädännön mukaisena.

Samassa yhteydessä Satu tarkoittanee myös kohtaa, jossa ryhmäni olisi halunnut poistaa IPPC-direktiiviin asetetun määritelmän tilasta, johon toiminnan päättymisen jälkeen tuotantoalue olisi velvoitettu saattamaan. Jälleen lakitekstin perusteluosa tyhjentää kritiikkipajatson: Tässä artiklassa on kyse vesistöjen ja maaperän suojelusta. Vesistöjen suojelusta säädetään jo yhteisön tasolla. Maaperän suojelu on toissijaisuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden tehtävä. Pidemmälle menevät vesistöjen ja maaperän suojelua koskevat säännökset johtavat turhaan kaksinkertaiseen sääntelyyn. Laitoksia, joissa käytetään vaarallisia aineita, on joka tapauksessa valvottava voimassa olevin määräyksin.

Emme siis peräänkuuluttaneet vapautusta kunnostusvelvoitteesta vaan kunnostamaan paikka riittävien ympäristösäädösten tasolle, samalla välttäen turhaa kaksinkertaista sääntelyä. Satu valehteli. Se on populismia.

Toinen syytös koski teollisuuslaitosten saasterajoja. Satu väittää, että hyväksyimme ”muutoksen, joka vapauttaisi saasterajoista kokonaan kaikki tehtaat” sähkövoimaloita lukuun ottamatta.

Hän jättää taas perustelut huomiotta. Koko direktiiviuudistuksen tarkoitus oli karsia päällekkäistä lainsäädäntöä. Lainsäädännön yleisperiaatteena on, että erityislainsäädäntö ohittaa yleislainsäädännön. Päällekkäiset ja mahdollisesti keskenään ristiriitaiset säännökset eivät siksi ole hyvää lainsäädäntöä.

Hyväksymällä Hassin haukkuman muutosehdotuksen 133 parlamentti tunnisti teollisuuden prosessikattiloiden erityisvaatimukset. Prosessikattiloiden parasta käyttökelpoista tekniikkaa on arvioitu toimialakohtaisissa parhaan käyttökelpoisen tekniikan vertailuasiakirjoissa, ja nämä olleet jo nykyisin, ja tulevat IPPC-direktiivin hyväksymisen jälkeen olemaan tiukka ohjenuora ympäristölupien päästömääräyksille. Eivät Hassin blogissa mainitut toimialat pääse holtittomasti tupruttelemaan päästöjään.

Toisin sanoen: Hassin väite siitä, että nämä laitokset jäisivät kokonaan vaille päästörajoja, vaikka ne suljettaisiinkin kyseisen suurten polttolaitosten direktiivin (LCP) ulkopuolelle, on tarkoitushakuinen. Ne täyttävät jo nyt ilmanlaatudirektiivin normit eikä mikään saisi niitä siitä pakittamaan.

Kaiken kaikkiaan: korjattiin taas yksi hassismi. Olen jo aiemmin näillä sivuilla kertonut, että ympäristövaliokunnan brittiläinen koordinaattorimme on kehittänyt käsitteen hassism: se on tarkoitushakuista liioittelua.

Share Button

11.maaliskuu 2009

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: