Rukousaamiaisella Blair ja Obama

thumb___pic001263

Washington Hiltonissa kokoonnuttiin presidentilliselle aamiaiselle. Juuri samaisen hotellin edustalla presidentti Reagania aikoinaan ammuttiin.

Torstaina Washingtonissa oli Barack Obaman ensimmäinen rukousaamiainen. Osanottajia oli yli 180 maasta, heidän joukossaan useita valtionpäämiehiä. Pääpuhujana toimi tällä kertaa Britannian entinen pääministeri Tony Blair. Keynote speakerin persoona on kansallisen ruousaamiaisen tarkasti varjeltu salaisuus, joka paljastuu vasta juhlan aamuna kun asetutaan pöytiin ja saadaan ohjelma käteen.

Seuraavassa lyhyt referaattini tilaisuuden kahdesta tärkeimmästä puheesta:

Aluksi Blair toivotti voimia Obamalle tämän tehtävään koko juhlivan yleisön puolesta. ”Juhlan ajan jälkeen alkaa kova työ. – Ystävät ovat niitä, jotka tukevat paitsi juhlassa myös kovina aíkoina. Me tarjoamme teille tänään ystävyytemme, me tervehdimme teitä ja toivomme teille hyvää.”

Blairin puhe oli jälleen kerran loistava, ja tuli kertoneeksi myös pari, ainakin minulle uutta, anekdoottia. Blair muun muassa paljasti ostaneensa elämänsä ensimmäisen kännykän heti seuraavana päivänä Downing Streetin jätettyään. Elämänsä ensimmäisen tekstiviestin hän lähetti ystävälleen, joka sai viestin uudesta tuntemattomasta numerosta. ”Anteeksi, mutta kuka sinä olet”, tuli viesti Blairin näytölle. ”Ajatelkaa, 24 tuntia siitä kun jätin virkani ja minulta jo kysytään kuka olen."

Blair pohti omaa suhdettaan uskoon, ja sanoi saaneensa inspiraatiota uskosta, joka poissulkemisen sijasta sulkee syliinsä. (”Not to exclude but to embrace”). Blair tunnusti, että hänen ensimmäinen hengellinen heräämisensä tapahtui kymmenvuotiaana. Blairin isä oli tuolloin saanut sydänkohtauksen ja poika meni kouluun tilanteesta hyvin ahdistuneena. Uskova opettaja lupasi puhua Jumalalle Tonyn isän puolesta ja polvistui saman tien rukoukseen. Tony huolestui ja koki tarpeelliseksi tunnustaa, ettei hänen isänsä kylläkään usko Jumalaan. Opettajan vastaus teki lähtemättömän vaikutuksen: ”Se ei haittaa mitään, riittää kun Jumala uskoo häneen.”

Ennen lähtöään Washingtoniin Blair odotteli konetta lumisessa Lontoossa, ja erehtyi aikansa kuluksi lukemaan ”väärän leirin huonotasoista sanomalehteä, Daily Telegraphia”. Blair oli pari päivää aiemmin tullut sanoneeksi, että pitää vaimoaan itseään fiksumpana. DT oli levittänyt sen otsikokseen: Blair tunnustaa vaimonsa itseään älykkäämmäksi. Nyt lehden yleisönosastolla oli palautetta, jossa ihmeteltiin, miksi tämä oli mikään uutinen.

Päähuomion sai ja ansaitsi tietenkin Barack Obaman puhe. Hän kiitti hyvää ystäväänsä Tony Blairia saapumisesta tilaisuuteen, jossa hän sanoi kokevansa olevansa kotonaan, koska usko on aina ollut johtotähti perheen elämässä. Obama kertasi rukousaamiaisen yli viisikymmentävuotista historiaa ja perinnettä, ja totesi että kansallinen rukousaamiainen on yksi niitä harvoja tilaisuuksia, jotka tuovat maailmaa yhteen ja lähentävät ihmisiä. Omasta taustastaan hän kertoi, että perheessä isä oli ateistiksi kääntynyt muslimi ja äiti skeptikko. Tämä kuitenkin opetti Barackille tärkeät lähimmäisenrakkauden arvot.

Kristityksi Obama kääntyi kun hän osallistui opiskelut päätettyään kirkon sosiaaliseen työhön. Obamaan teki vaikutuksen usko, joka oli käytännön tekoja, ja lähimmäisenrakkaus joka ei erotellut kohteitaan. Hän tunnusti haluavansa antautua palvelemaan työllään Jumalaa, ja viittasi Augustinuksen sanoihin: ”Rukoile niin kuin kaikki olisi Jumalan varassa. Tee työtä niin kuin kaikki olisi sinun omassa varassasi.”

Eilen kävin senaatissa kyselemässä tunnelmia ilmastolainsäädännön tilanteesta. Vaatimattomat turvatoimet yllättivät, siihen nähden että senaattiin voi näköjään astella kuka vain. Minulta ei ainakaan kukaan kysellyt papereita kun menin senaatin käytäville ja tapaamisiin – europarlamentissahan ei pääse liikkumaan ilman akkreditoitumista ja rekisteröitymistä valokuvauksineen. Senaattoria tavatessa toki täytyy ilmoittautua hänen toimistonsa avustajille mutta periaatteessa rakennukseen pääsee hämmästyttävän helposti. Niinpä minäkin astuin hissiin, jossa yllättävän tuttu naama kutsui astumaan peremmälle: McCain.

Kun katsoo ihmisiä ja seuraa mediaa, ilmassa tuntuu olevan poikkeuksellista iloa ja innostusta Obamasta. En ihmettele, sillä kommunikoijana hän on yllättävän aito, rento ja miellyttävän maneeriton. Varmaan moni muukin ajattelee, että Bushin jälkeen tämä on eräänlaista terapiaa. Onko kyseessä muutakin kuin että vaihtelu virkistää – sen näyttää aika.

Share Button

3 kommenttia artikkeliin “Rukousaamiaisella Blair ja Obama

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *