Kiertoajelujen eittämätön hyödyllisyys

Tänään äänestimme ilmastopaketista ja päästökaupan tulos oli jotakin huikeat 620 ääntä puolesta. En voinut olla hymyilemättä viistoon.

Enkä malttanut olla kiittämättä kollegoja siitä että pitkään ajamani benchmark-malli sai sittenkin hyväksynnän – tosin pienen poliittisen kiertoajelun kautta. Mallini hävisi teollisuusvaliokunnassa niukasti, ympäristövaliokunnassa rutkasti, ja parlamentin täysistuntokäsittelyyn se ei koskaan ehtinytkään, koska käytimme poikkeuksellista nopeutettua päätösmenetelmää, joka ohitti normaalin ensimmäisen ja mahdollisen toisen lukemisen koreografian. Konservatiivien ja kristillisdemokraattien EPP-ED kyllä pisti sen täysistuntoon tälle viikolle siltä varalta, ettei EU jäsenmaiden viime viikolla aikaansaama kompromissi meitä tarkemmalla lukemisella miellyttäisi. Mutta se ei ollut tarpeen, siksi paljon samaan linjaan jäsenmaat päätyivät. Euroopan parlamentti siis sittenkin selväsanaisesti antoi tuen benchmark-mallilleni, jonka puolesta olen puhunut jo kauan ja jo viime kaudella esittänyt sitä sovellettavaksi päästökauppaan päästöoikeuksien jaon kriteeriksi.

Elämä yllättää iloisesti: nyt benchmark kelpaa sittenkin, neuvoston kautta kierrätettynä.

Tiedän, että vaikutimme ryhmänä neuvoston kantaan – siellä tiedettiin, ettei parlamentin enemmistön kanta suinkaan ole se, miltä ympäristövaliokunnan tulos näytti. Tämän tietäen jäsenmaissa uskallettiin kyseenalaistaa komission esitys, koska tukea tulisi. Itsekin kävin suoria neuvotteluja Saksan ja Italian suuntaan, ja pidin heitä informoituna tilanteesta.

Hyvä tulos: komission alkuperäinen esitys ja ympäristövaliokunnan kanta päästökaupasta olivat molemmat epätasapainoisia asettaessaan huutokauppamallilla eurooppalaisen tuotannon vaikeaan kilpailuasetelmaan maailmanmarkkinoilla antamatta erityistä ilmastohyötyä. Paitsi työpaikkojen, myös ympäristön kannalta tämä olisi merkinnyt selkeää tappiota, sillä se olisi lisännyt paineita siirtää tuotantoa päästörajojen ulkopuolisiin maihin.

Nyt päätös avasi oven oikeudenmukaisempaan ja ympäristön kannalta pitkänäköisempään kohteluun. Kaikki on kuitenkin edelleen auki, ja nyt alkaa sen varmistelu, mitä tahoja saadut parannukset koskevat. Minun mallissani tämä olisi jäänyt väliin koska ehdotin laskevaa päästökattoa kaikelle tuotannolle, ja benchmarkattuja päästöoikeuksia tuotannon tehokkuus ilmaisten päästöoikeuksien ehtona.

Joka tapauksessa on turha puhua ilmaisista päästöoikeuksista, koska mittapuuksi asetettavat benchmarkit ovat kunnianhimoisia. Niin pitää ollakin, sillä muuten ei synny järjestelmää, joka saisi yritykset kilpajuoksuun kohti vähäpäästöisintä tekniikkaa. Tämä päästövähennystavoite ei tule olemaan helppo teollisuudelle, mutta ei sen kuulukaan olla helppo.

Siksi valitus paketin vesittämisestä tuntuu minusta suoraan sanoen kohtuuttomalta, kun ottaa huomioon että päästövähennystavoitteista pidetään kiinni, ja teollisuudenaloilla on laskeva päästökatto. Se on vastuutonta puhetta, mutta eihän kaikkia vastuunkanto kiinnostakaan. Riittää, kun maailmalle poljetaan jalkaa.

Tämä kaikki kina ja tavaton kiire johtui halusta saada valmista aikaan Kööpenhaminan ensi vuoden ilmastokokousta varten. Itse ajattelen, että benchmark-metodi olisi tulevaisuuden ilmastosopimuksen kannalta houkuttelevampi ja tasapuolisempi väline liittyä mukaan kuin huutokauppa.

Ilmastopolitiikan tärkein tavoite on aikaansaada tasatahtinen, koko maailmaa kattava sopimus. Mikään muu ei ole ympäristön kannalta vastuullinen lähtökohta. Näin voimme varmistaa, etteivät vähennykset yhtäällä saa aikaan päästöjen kasvua toisaalla, sillä silloin uhraukset menisivät hukkaan.

Kokemus on osoittanut, että ympäristö ei kiitä yksipuolista jyrkkyyttä ja ilmastopuritanismia, sillä se ei tuota tulosta. Tarvitaan laaja rintama ja oikeudenmukaiset pelisäännöt. Haaste sellaisten löytämisessä on valtava.

Share Button

16.joulukuu 2008

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: