Pahoittelen taas laiminlyöntejä kotisivujen puolella – selvästi loman tarpeessa! En silti voi moittia, etteikö työ olisi haastavaa ja innostavaa, se on sitä liikaakin. Ja nyt en puhu linnanjuhlimisesta, jota en moiti sitäkään. Paljon kiinnostavampaa vain on saada mahdollisuus katsoa, mitä ilmastopolitiikassa saadaan aikaan vai saadaanko mitään.
Lähden huomenna Poznanin ilmastokokoukseen, jota koskeva tiedote löytyy tästä. Aihetta olen käsitellyt paisi tuoreessa kolumnissa Hämeen Sanomissa, myös yleisönosastokirjoituksessa yhdessä professori Gwyn Prinsin kanssa. Se löytyy tästä.
Aamuvarhaisella juttelin aiheesta ministeri Paula Lehtomäen kanssa Ylen aamutv:ssä. Mihinkään erimielisyyksiin ei ollut aihetta, etenkään kun juttu ei liukunut uusiutuvien tavoitteen tai syöttötariffien puolelle. (Tähän aiheeseen palaan myöhemmin näillä sivuilla, sillä olen kuullut aika kuohuttavia tarinoita siitä, miten ihmisten yli kävellään tuulivoiman merkeissä – ennustan tästä äkäistä kansanliikettä).
Samaa mieltä olimme Lehtomäen kanssa siitä, että ilmastopaketti on menossa Suomen kannalta suotuisaan suuntaan. Sitä olisi benchmark-mallin, jota olen ajanut vuosia, hyväksyminen päästöoikeuksien jaon pohjaksi. Ennakoin jo kesällä, ettei parlamentti siihen tartu mutta neuvosto voisi hyvinkin, ja tuntuu hienolta etten ollut ainakaan aivan väärässä.
Keskustelumme sivusi pohdintaa talouskriisin vaikutuksista ilmastopakettiin. Olimme yksimielisiä siitä, ettei se saisi sotkea vakavia tavoitteita – mutta niin ei lienekään. Elinen Helsingin Sanomien pääkirjoituskin oli käsittänyt tilanteen hieman väärin kun kirjoittaja totesi Italian ja Puolan vastustavan EU:n päästöleikkaustavoitteita. Sitä Puola ja Italia eivät kylläkään tee. Ne vastustavat vain kallista päästövähennysmetodia, sitä samaa mistä minäkin olen pitkin vuotta puhunut.
Toiset haluavat tehdä sen kalliisti huutokaupalla, minä kustannustehokkaasti benchmarkaten. Vihreiden edustaja Hassi totesi suoraan päästökauppaneuvotteluissa, että hän tahtoo hintojen nousevan, jotta kulutustottumukset muuttuisivat.
Ymmärrän logiikan mutta se ei toimi. Niin kauan kuin päästöhuutokauppa on yksipuolinen: siihen asti se on pelkkä vero. Jos päästökaupan toimintakenttä olisi globaali, huutokauppa olisikin kelpo vaihtoehto: päästöoikeuksien hinta olisi helposti siirrettävissä kuluttajahintoihin, mikä ohjaisi valitsemaan puhtaimman tuotteen ehkäpä kokonaiset hiili-intensiiviset tuotannonalat siirtyisivät taustalle. Valitettavasti kulutusympäristö ei toimi nyt näin.
Likaisemmin tuotetut EU:n ulkopuoliset tuotteet saavat kilpailuedun globaaleilla markkinoilla.
Työpaikkojen kannalta asia on keskeinen. En näe mitään hyvää siinä, että maailman puhtaimmin tuotetut eurooppalaiset tuotteet saisivat tämän rasitteen ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä. Siksi toivon kovasti, että neuvosto todella pelastaa sen, mitä parlamentti ryssi. Huippukokouksen tuloksia odotellen.
