EU tarvitsee tehokkaampaa ilmastopolitiikkaa (mielipidekirjoitus, Helsingin Sanomat)

EU:n ilmastopolitiikkaa koskee eräs epämiellyttävä totuus: se on kallis mutta tehoton.

EU:n itselleen asettamat tavoitteet ovat kehittymässä yhä kunnianhimoisemmiksi ja samalla riskialttiimmiksi. Nämä tavoitteet, jotka EU toivoo saavuttavansa luomalla hiilimarkkinat väkisin pakollisen päästöhuutokaupan kautta, todennäköisesti kaatuvat joulukuun Eurooppa-neuvoston kokouksessa Italian, Puolan ja muiden maiden vastustukseen.

Esitimme Helsingin EVA FORUMissa 30. lokakuuta, että toimeenpantuna EU:ssa kaavailtu politiikka vääristäisi energiamarkkinoita, ja yritysten siirtyessä EU:n ulottumattomiin se johtaisi työpaikkojen menetyksiin. Kasvaviin kasvihuonepäästöihin sillä olisi vain marginaalista vaikutusta.

Ilmastopolitiikka olisikin ajateltava kokonaan uusiksi. EU:n valitsema lähestymistapa on perustunut Kioton sopimukseen, joka on alun alkaen ollut sopimaton työkalu ilmastonmuutoksen kaltaiseen monimutkaiseen ongelmaan. Sopimuksen esikuvina ovat olleet ydinaseita, rikkipäästöjä ja freoneita rajoittavat sopimukset. Ilmastonmuutosta ei voi käsitellä kuin ydinasevarastoja. Kun rikin tai freonien kohdalla on ratkottu tuotannon sivutuotteiden aiheuttamia ongelmia, on ilmastonmuutoksen aiheuttajassa kyse tuotantoa ylläpitävästä tekijästä.

Toisenlaisia periaatteita toi esiin Kioton isäntämaa Japani heinäkuussa Hokkaidossa pidetyssä G8-maiden kokouksessa.

Hokkaidon malli lähtee ajatuksesta, ettei ylhäältä ohjattuun sääntelyyn, verotukseen ja keinotekoisen korkeisiin hintoihin perustuvalla rajoituspolitiikalla voida tehokkaasti vähentää hiilipäästöjä. Tällaiset keinot ovat ilmastonsuojelun kohdalla liian hitaita ja byrokraattisia.

Monitahoisempien ongelmien ratkaisemiseen demokratioissa sopii parhaiten mahdollisuuksien politiikka, uuden hiilivapaan talouden luominen.

Ensimmäisenä askeleena tulisi vertailla energiaintensiivisimpien alojen eli sähköntuotannon, terästeollisuuden sekä alumiini- ja sementtiteollisuuden parhaita käytäntöjä maailmanlaajuisesti. Tässä työssä on jo päästy pitkälle Euroopan ulkopuolella. Luontaiset markkinavoimat ovat huippuenergiatehokkuuden eli mahdollisimman alhaisen hiili- ja energiaintensiteetin pääasialliset ajurit.

Toisin kuin Kioton sopimus, Hokkaidon malli kattaa kaikki nousevat
taloudet, Kiina mukaan lukien.

Markkinavoimat eivät yksin riitä, mutta valtion tehtävä ei liioin ole pyrkiä luomaan keinotekoisia hiilimarkkinoita. Valtion tehtävä on käyttää julkisia investointeja, joilla voidaan nopeuttaa keskeisten uusien teknologioiden markkinoille tuloa.

Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi jatkuvasti lisääntyvän hiilen käytön vuoksi on välttämätön ensiaskel, joka edellyttää kiireellisesti yhteistä tutkimus- ja kehittelytoimintaa sekä käyttöönottoa.

USAn tuleva presidentti Barack Obama puhuu puhtaaseen energiaan satsaavasta ”blue skies” -hankkeesta uutena Apollo-projektina, joka innostaa sukupolveamme merkittäviin satsauksiin. Hän uskoo myös, että "viherkaulustyöpaikat" luovat toivoa näinä maailmanlaajuisen taantuman aikoina. Yhdysvallat voisi hyvinkin nopeasti nousta maailman kärkeen päästövähennyksissä alhaalta ylös suuntautuvan lähestymistapansa ansiosta.

Myös EU:ssa on ollut esillä vaihtoehtoinen, Hokkaidon malliin perustuva politiikka. Uutta Hokkaido-tyyppistä ilmastopolitiikkaa on jo pidetty esillä Euroopan parlamentissa ja tietyissä jäsenmaissa. Edelläkävijäksi itseään kutsuva Eurooppa joutuukin pian pohtimaan, miten saada kiinni muut.

Gwyn Prins
Professori
London School of Economics

Eija-Riitta Korhola
fil.lis.
Euroopan parlamentti

Share Button

09.joulukuu 2008

22:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: