Viime aikoina minä ja Satu Hassi olemme profiloituneet riitapukareiksi EU:n päästökauppadirektiivissä. Vaikka asetelma hieman nolottaakin, aihe on toisaalta niin tärkeä, että jos mistään politiikassa kannattaa kiistellä, niin tästä.
Tavoitteesta emme kinaa. Kumpikin haluaa pitää EU:n päästövähennyssitoumuksista kiinni. Kyse on metodista: Hassi haluaa tehdä sen kalliisti, minä halvemmalla.
Tuotannon tehokkuuteen perustuva benchmark-mallini hävisi parlamentin äänestyksessä mutta menestyy EU:n jäsenmaiden hallitusten, ammattiyhdistysliikkeen ja yritysten parissa. Hassi kannattaa huutokauppaa, jota ajavat pörssisähköä tuottavat yhtiöt ja meklarin roolista kiinnostuneet pankit. Huutokauppa nostaa hintoja benchmarkia kovemmin, eikä sitä Hassikaan kiistä: hänen mukaansa hintojen pitääkin nousta.
Päästökaupan alkuperäinen idea oli kustannustehokkuus: mekanismin piti etsiä nimenomaan halvin päästövähennyskohde. Kukaan ei vain alussa ottanut huomioon windfall profitia: päästöoikeuden hinta nostaa kaiken pörssisähkön hintaa, senkin johon ei tarvita päästöoikeutta, ja sähkön valmistaja saa hyödyn edukseen. Ilmiö ei täysin häviä huutokaupassakaan, vaikka yhtiöt eivät enää saisikaan ilmaisia päästöoikeuksia. Yhä edelleen sähkön hinta nousisi kalleimman tuotantomuodon mukaan eikä tavallinen kuluttaja saisikaan päästötöntä sähköä ostaessaan taloudellista hyötyä, vaan pelkkää mielihyvää.
Prosessin kuluessa olen saanut syytöksiä siitä, että olen päästökauppamallillani teollisuuden talutusnuorassa. Ajatus on mahdoton, sillä olen ajanut mallia jo ennen kuin teollisuus määritteli linjansa.
Suomessa tuotetaan terästä ja paperia niin vähin päästöin, että se lähestyy teoreettista minimiä. Esitin vuonna 2001, kun päästökauppaa luotiin, prosessipäästöjen ottamista huomioon siten, että eri tuotannonaloilla tulisi määrittää, mikä on tuotantotonnia kohden päästöjen minimi. Sen pohjalta tulisi luoda vähennystavoitteet, jonka tason ylittävän pitäisi ostaa päästöoikeuksia. Tuohon aikaan terästeollisuus toivoi päästökaupan ulkopuolelle jäämistä. Kysyin, eikö ehdotukseni olisi kannustavampi päästöjä vähentämään.
Monet ekonomistit kannattavat benchmarkin sijasta huutokauppaa. Jos päästökaupan toimintakenttä olisi globaali, huutokauppa olisikin kelpo vaihtoehto: päästöoikeuksien hinta olisi helposti siirrettävissä kuluttajahintoihin, mikä ohjaisi valitsemaan puhtaimman tuotteen ehkäpä kokonaiset hiili-intensiiviset tuotannonalat siirtyisivät taustalle. Valitettavasti kulutusympäristö ei toimi nyt näin. Likaisemmin tuotetut EU:n ulkopuoliset tuotteet saavat kilpailuedun globaaleilla markkinoilla. Yksipuolisesti lätkäistynä huutokauppa onkin eurooppalaiselle teollisuudelle pelkkä ylimääräinen vero. Lisäksi ne altistetaan markkinoiden hintavaihtelulle.
Työpaikkojen kannalta asia on keskeinen. En näe mitään hyvää siinä, että maailman puhtaimmin tuotetut eurooppalaiset tuotteet saisivat tämän rasitteen ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä. Ympäristön edulla perustellaan joskus varsin kummallisia asioita.
Aivan viime aikoina moni kansalainen on kysynyt keskilämpötiloista, jotka mittausten mukaan ovat vastoin ennusteita viime vuosina laskeneet. Jos ilmasto alkaakin syystä tai toisesta viiletä, menevätkö kalliit ilmastotoimet hukkaan?
On totta, että siinä missä ilmaston keskilämpötila nousi viime vuosisadalla 0,7 astetta, 2000-luvulla on ollut keskilämpötilaltaan kylmempi jakso. Luontaisen vaihtelun vaihtoehdoksi on tarjottu muutosta auringon säteilyssä tai peräti sitä, että ilmakehä olisi alkanut itse termostoida. Aikasarja on kuitenkin liian lyhyt johtopäätösten tekoon ja siihen, että aiempi lämpeneminen voitaisiin huoletta ohittaa. Ongelma on, ettei varmaa tietoa ole.
Hyödyllisiksi tiedettyihin toimenpiteisiin kannattaa satsata joka tapauksessa. Lämpeni tai ei, energiaa tulee joka tapauksessa säästää, energiaomavaraisuuttamme kasvattaa, ja hiukkaspäästöjä karsia, koska ne tappavat, saastumista pitää estää. Siksi sellaiset ilmastonmuutosta torjuvat toimet, jotka ovat linjassa kiistattomien tavoitteiden kanssa, ovat kaikissa tapauksissa välttämätön satsaus tulevaisuuteen.
