Lentoliikenteen päästökaupasta

Arvoisa puhemies

on lähes kohteliaisuussääntö, että mietinnön laatijaa kiitetään hänen työstään. Minäkin kiitän, mutta sitä ei vaadi hyvät tavat vaan raportöörin omat ansiot. Peter Liese on kollega, joka on ymmärtänyt raportöörin tehtävän: se ei ole sitä että pakotetaan ryhmä kuuntelemaan omia ajatuksia vaan että halutaan kuunnella ja ottaa selvää ryhmän ajatuksista, ja tehdään niille oikeutta. Tässä Liese on onnistunut hyvin, kiitos siitä.

Olemme tehneet työtä usean vuoden ajan lentoliikenteen kanssa. Lopputulokseen voi olla kohtuullisen tyytyväinen – ottaen huomioon, ettei päästökauppa yksipuolisena toimena voi olla koskaan toivottava toimintatapa. Yksipuolinen päätös voi aiheuttaa kauppariitoja ja pahimmillaan myös ilmatilakiistoja. Vaarana on hiilivuoto, joka vaikuttaa suoraan ympäristöön mutta etenkin Euroopan talouteen sekä työllisyyteen. Tämä uhka on todellinen, sillä jo nyt lentoyhtiöitä kurittaa kohonnut öljyn hinta. Useita konkursseja sekä liikenteen alasajoa on tapahtunut. Päätös haluttiin tehdä pikaisesti, ei voitu edes odottaa Kööpenhaminan tuloksia ja halua saada kansainvälinen sektorisopimus. Sen sijaan Single European Sky, joka toisi heti CO2 säästöjä 12% vuodessa, on seisonut pöydällä reilut toistakymmentä vuotta. Tämä on osoitus siitä, että ETS ei ole ilmastonsuojelua, enemmänkin politiikkaa.

Kun järjestelmä koskee vain Euroopan lentoja ja Euroopan kautta lentäviä, on ymmärrettävää, että pitkien lentojen tankkaukset ja välilennot on nyt houkuttelevaa reitittää toisin. Toivon, että mahdollisimman pian pääsemme maailmanlaajuiseen lentoliikenteen päästökauppaan, joka ei aiheuta hiilivuotoa vaan todella palkitsee päästöjen vähentämistä ja kaikenlaista toiminnan järkeistämistä ympäristötavoitteet mielessä pitäen. Nythän ETS rankaisee eniten eurooppalaisia yhtiöitä, jotka kuitenkin keskimääräisesti lentävät erittäin uudella kalustolla.

Tämä tietäen oli viisasta luopua multiplier-kertoimen käytöstä, tässä vaiheessa. Se olisi johtanut kikkailuun, jonka ympäristöhyödyt olisivat vähäiset.

Erityisen tyytyväinen olen siitä, että kantani päästökauppatulojen suuntaamisesta erityisesti lentoliikenteen päästöjen vähentämistutkimukseen hyväksyttiin lopulliseen kompromissiin.

Olisi ollut vakava virhe pitää lentoliikenne ulkopuolella ja suunnata varat kilpaileville muodoille, kuten alussa esitettiin. Jos me todella olemme huolestuneita lentoliikenteen päästöistä, se täytyy näkyä haluna muuttaa tilannetta. Uskon että meidän tavoitteenamme tulee olla, ei enempää eikä vähempää, kuin päästötön lentoliikenne. Jos siihen pääsemme, lentäminen olisi mitä ekologisin liikkumismuoto, etenkään kun se ei vaadi suurtakaan infrastruktuuria. Sillä välin, eurooppalaista lentoliikennettä ei ole mitään syytä tappaa

Share Button

07.heinäkuu 2008

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: