Mistä haaveilen elämässä?

Terveiset puoluekokouksesta. On sunnuntai-aamu, valo herätti minut liian aikaisin. Täällä on yksinkertaisesti hyvä olla ja ilmapiiri niin hauska, että odotan sellaista puoluekokousta, jossa en ole ehdolla mihinkään enkä kampanjoi mitään. Silloin saisi vain nautiskella tunnelmasta. Eii olisi minuuttiaikataulua, niin kuin nyt, kun lauantaina menin piirin kokouksesta toiseen, sen lisäksi että ohjelmassa oli kansalaistapaaminen torilla, virallinen varapuheenjohtajapaneeli ja lehdistötilaisuus.

Neljä vuotta sitten ensimmäisessä Kokoomuksen puoluekokouksessani kampanjoin edessä olevia eurovaaleja, ja kaksi vuotta sitten varapuheenjohtajuudesta, minuuttiaikataululla silloinkin.

Voitto tuolloin oli uskomaton kokemus. Takanani oli politiikan synneistä suurin, loikka, josta vasta olin toipumassa. – Tai oikeastaan, juuri nyt kun politiikan syntilistaa kirjoitetaan päivittäin mediassa uusiksi, on viisainta, etten laita politiikan syntejä järjestykseen.

Vaikka tiesin, että itse Winston Churchill oli loikannut, ja jopa kahdesti, ei sekään lohdutus ollut mitään sen rinnalla, että minuun luotettiin varapuheenjohtajuuteen asti.

Minulla oli tuolloin yksi tietty, tärkeä syy ehdokkuudelleni, sen lisäksi, että meppiryhmällämme oli selvä tavoite saada puoluejohtoon edustaja europarlamentista. Oma syyni liittyi Kokoomuksen imagoon. Olin saanut tarpeekseni median valmiiksi jakamista rooleista, joissa Kokoomuksella oli varattu aina köyhien kyykyttäjän osa, teki se mitä tahansa, ja demareilla ilmaiseksi saatu hyvän ihmisen mantteli, jätti se tekemättä mitä tahansa. Näitä kliseitä halusin ravistella, ja ottaa takaisin oikeutemme määritellä itse keitä olemme ja mihin pyrimme. Samasta asiasta olen kiinnostunut yhä.

Mutta rehellisesti sanoen, tämä on ollut hankalin mahdollinen ajankohta kampanjoida varapuheenjohtajuudesta. Juuri parhaillaan EU:n ilmasto- ja energiapaketin työstäminen on kiireellisimmillään, ja minulla on päästökauppadirektiivissä iso rooli ryhmän raportöörinä. En ole päässyt osallistumaan varapuheenjohtajakiertueelle siinä määrin kuin olisi varmaan ollut suotavaa. Juuri kuluneella viikolla teimme avustajani Miikan kanssa öitä myöten päästökaupan muutosesityksiä. Olen nähnyt päästöoikeuksien allokaatioista uniakin – ja nyt jätämme kyllä aika tiukan vaihtoehdon kollegojen arvioitavaksi. Mutta niin väsyneitä olemme, että näytämme kummituksilta.

Tulin tänne Tampereelle perjantaina. Juuri kun olin menossa pitämään Kokoomuksen talousseminaariin esitelmää ilmasto- ja energiapaketista, kuulin että tyttäreni oli joutunut menemään ensiapuun äkillisten kipujen vuoksi. Isä oli ulkomailla, isosisko samoin. En vain kestänyt ajatusta, että hän joutuisi toteamaan, ettei kukaan ennätä lähelle, kun on heikoilla. Lähdin takaisin Helsinkiin, halaamaan. Se oli parasta, tärkeintä ja oikeinta tekemistä, mitä minulla oli.

Loppujen lopuksi, mistä haaveilen elämässä? Ei siitä ole epäilystäkään. Suurin haaveeni on, että kaikesta huolimatta nuo kolme jälkeläistäni tuntisivat ja tietäisivät selkäydintään myöten, että tuo minuuttiaikataululla kampanjoiva ja päästöoikeudetkin uniinsa joskus päästävä äiti rakasti heitä koko sydämestään, ehdoitta.

Share Button

14.kesäkuu 2008

21:00

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: